YLE Tiedeuutiset

Subscribe to YLE Tiedeuutiset feed
Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Updated: 1 hour 39 min ago

Maskisuositusta odotetaan – Katso, millaisia kasvosuojia on saatavilla ja kuinka käytät niitä oikein

Mon, 03/08/2020 - 16:58

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL tiettävästi aikoo lähipäivinä suosittaa, että Suomeen tulisi maskisuositus julkisiin tiloihin ja julkiseen liikenteeseen. Maskisuosituksella pyritään hakemaan uusia keinoja koronan leviämisen ehkäisyyn.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, mitä suositus sisältäisi tai millaisia kasvosuojia se koskettaisi.

Kasvomaskien oikeanlainen käyttö tutkitusti kuitenkin antaa paremman suojan – ennen kaikkia toisille.

– Kaikkien kasvomaskien tarkoitus on suojata muita ihmisiä. Ne estävät muihin leviävät pisarat. Jos kankainen kasvomaski on kuiva, se saattaa mahdollisesti pysäyttää myös ulkoa tulevat pisarat ja siten ehkä suojata myös käyttäjäänsä. Teollisilla kasvosuojilla sen sijaan on parempi suoja myös käyttäjälleen, sanoo Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Martti Humppila.

Hengityksen suojaimia on tarjolla useita erilaisia malleja, joissa on eritasoista teknologiaa. Se vaikuttaa suojaimen tehoon. Grafiikan tiedot on tarkistanut Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula. Alkuperäinen kuva on lääkäri Anni Saukkolan, josta on otettu mallia tähän.Laura Merikalla/Yle Neljän luokan suojaimia

4. Erityissuojaimet

Kaikkein vahvimman suojan virustartuntaa vastaan antavat erityissuojaimet, joita käytetään vain harvoissa tilanteissa. Kokonaan ihmisen peittäviä "avaruuspukuja" käytetään muun muassa rokotetutkimusta tehtäessä.

3. Hengityksensuojaimet

Hengityksensuojaimet ovat suodattavia puolinaamareita, joita valmistetaan sekä uloshengitysventtiilillä että ilman. Tällaisia hengityksensuojaimia käytetään muun muassa tehohoidossa. Ne estävät käyttäjäänsä sekä tartuttamasta että saamasta virustartuntaa.

Venttilillä varustettuja hengityssuojaimia on erityyppisiä. Mallista riippuu, päästääkö suojain käyttäjän pisarat ympäristöön vai ei. Joissakin malleissa ventiilin voi myös sulkea.

Vasemmalla puolinaamari ilman venttiiliä ja oikealla venttiilillä varustettuna.TTL

2. Kirurgiset suu- ja nenäsuojukset

Terveydenhoidossa yleisesti käytössä oleva kirurginen suu- ja nenäsuojus vähentää riskiä pisaratartunnasta. Sen sijaan ilmassa leijuvilta pieniltä hiukkasilta eli aerosoleilta se ei suojaa.

Tällainen maski saatetaan laittaa myös sairastuneen kasvoille, jotta hän ei yskiessään tai aivastellessaan tartuttaisi virusta muihin.

Vasemmalla kirurginen suu-nenäsuojus ja oikealla kirurginen suu-nenäsuojus IIRTTL

1. Kankaiset kasvomaskit ja markettimaskit

Kankainen kasvomaski tai marketeista saatavat maskit saattavat estää maskin kantajan hengitystie-eritteiden leviämistä ympäristöön. Tämän teho riippuu kuitenkin muun muassa maskin materiaalista ja siitä, miten hyvin se istuu kantajansa kasvoilla.

Kankainen maski ei käytännössä suojaa kantajaansa virustartunnalta. Markettimaskeja ei valvota, joten tehoa ei voida varmistaa.

Kasvomaskiksi voidaan luokitella myös suun ja nenän eteen vedetty huivi tai poolopaidan korkea kaulus.

Kangasmaskien ongelmat

Kangasmaskeja valmistetaan kovin erilaisia ja erilaisista materiaaleista eikä viranomaisvalvontaa ole. Sen vuoksi myös kangasmaskeista annetut suositukset vaihtelevat rajusti.

– Kangasmaskien suojaavuuteen vaikuttaa ennen kaikkea niiden materiaali ja rakenne. Huivi tai ohut maski suojaa huonosti, mutta monikerroksiset paksut kankaat suodattavat hyvin, sanoo Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Martti Humppila.

– Paksujen kankaiden ongelmana kuitenkin on se, että niiden läpi on vaikeaa hengittää. Varsinkin heikkokuntoisen vanhan ihmisen voi olla niitä vaikea käyttää ja siinä mielessä paksu kangasmaski voi olla jopa haitallinen, Humppila jatkaa.

Kankaisen maskin tulisi ehdottomasti peittää sekä suu että nenä ja lisäksi istua niin hyvin kasvoille, ettei sitä tarvitse nostella tai kohentaa. Likainen kasvomaski voi olla myös terveysriski ja levittää virustartuntaa.

Humppila muistuttaa myös, että maskin materiaalivalinta vaikuttaa sen ominaisuuksiin. Tärkeintä on kankaan pestävyys. Puuvilla on hyvä materiaali, varsinkin jos se kestää keittopesun. Kolminkertainen ohut lakanakangas on hyvä valinta, jos maskin tekee itse.

Oleellisinta on, että maskeja käytetään oikealla tavalla.

Näin käytät maskia oikein

1. Maskin on peitettävä nenä ja suu

Käyttääpä sitten kirurgista suu-nenäsuojaa, kankaista maskia tai kotoa löytynyttä huivia on tärkeintä, että sillä saa peitettyä suun ja nenän alueen. Molemmista kulkee ilmaa, minkä vuoksi ne tulee peittää. Tällä tavoin ehkäistään mikrobien leviämistä.

2. Koske vain puhtain käsin

Maskin käyttäjän on muistettava hygienia. Oleellista on puhtaat kädet: maskia tai suun ja nenän aluetta ei tule koskea likaisin käsin. Hiusten, nenän ja silmälasien koskettelua pitäisi välttää. Koskettelu lisää mikrobien pääsyä suuhun.

Älä juo tai syö maskin käytön aikana. Jos kosket maskin pintaan käytön aikana, pese tai desinfioi kätesi.

Uusi maski laitetaan kasvoille aina siis pestyin käsin. Maski riisutaan ottamalla vain sen takaa kiinni. Älä koske maskin ulkopintaan.

3. Pidä huoli maskistasi

Jos käytössä on kankainen maski, tulee sen puhtaudesta huolehtia jokaisen käyttökerran jälkeen. Laita käytetty maski heti suljettavaan muovipussiin. Pese se 90 asteen pesuohjelmassa tai keitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Huuhtele ja kuivaa maski.

Maskin tulee olla puhdas, kun sen ottaa käyttöön, ja se täytyy huoltaa huolellisesti aina käytön jälkeen.

4. Älä räplää maskia

Maskin tulee olla koko ajan kasvoilla ja niin, että se peittää myös nenän. Maskeja ei saa käyttää molemmin puolin tai nostaa välillä otsalle tai leuan alle. Maskia ei myöskään tungeta välillä taskuun ja sitten takaisin kasvoille.

Kostea suoja pitää aina vaihtaa heti. Maskia siis käytetään kerran, jonka jälkeen se joko hävitetään tai pestään asianmukaisesti.

Kasvomaskin saa poistaa vain sen nauhoihin koskemalla.Jenni Joensuu / Yle Muista vielä nämä:
  • Jos käyttää kasvomaskia, on tärkeä muistaa myös ensisijaiset tautien torjuntatoimet, kuten käsienpesu, yskimishygienia, lähikontaktien välttäminen ja kasvojen koskettelun välttäminen.
  • Huono kunto, hengitystiesairaudet, sydän- ja verisuonitaudit tai korkea ikä voivat aiheuttaa sen, että hengityksensuojaimia ei välttämättä jaksa käyttää tai terveysongelmat voivat pahentua. Älä siis tuputa maskin käyttöä kenellekään, koska niiden käytön turvallisuutta käyttäjälle ei voi tietää.
  • Älä myöskään pue mitään maskia pikkulapselle. Se saattaa aiheuttaa hänelle tukehtumisvaaran.

Lue myös:

Uuden tutkimuksen mukaan kasvomaskeista on sittenkin hyötyä –ministeriö päätyi keväällä samalla aineistoilla eri tuloksiin

Näin käytät maskia oikein – huomioi ainakin nämä viisi asiaa

HUSin apulaisylilääkäri varoittaa koronan toisesta aallosta: "Kasvomaski ilman muuta käyttöön"

Mikä ero on hengityssuojaimella ja kasvomaskilla? Vaatealan yritykset alkoivat tehdä maskeja, mutta niiden hyödyllisyydestä on ristiriitaisia näkemyksiä

Suojautumistasoja on viisi ja niistä vain kaksi koskee tavallisia kansalaisia

Kertakäyttöisen kasvosuojuksen voi tehdä itse vaikka talouspaperista – Asiantuntija: "Maskin läpi pitää pystyä hengittämään"

Kasvomaskin ompelu- ja käyttöohje (Martat)

Katri Saarikiven kolumni: Ihmisaivot syntyivät rakkaudesta

Mon, 03/08/2020 - 06:45
Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina

Olin nelivuotiaana huumaavan rakastunut Elvikseen. Kuvittelin tosissani, että “Little Sister” -kappaleessaan hän laulaa minulle, sillä olen pikkusisko. Muserruin, kun minulle kerrottiin, että laulaja oli aikapäivää sitten kuollut. No, elviksenkaipuuta helpottivat muut samanaikaiset rakkaudenkohteet: He-Man, Lepakkomies, McGyver, David Bowie Labyrintti -elokuvan peikkokuninkaana, sekä naapurin Sami. Nämä olivat suhteettoman paljon ajatuksissani, jotka harhailivat kuvitelmiin siitä, miten hyvältä tuntuisi saada heiltä huomiota.

Samin kanssa halusin ehdottomasti naimisiin. Hyvältä näyttikin hetken aikaa, kirjoittelimme rakkauskirjeitä toisillemme, kunnes Sami lemppasi minut. Koulusta oli löytynyt joku uusi. Nelivuotiaana en vielä kovin ollut ehtinyt altistua kulttuurini tavoille, mutta tiesin silti, mitä romanttinen rakkaus on, osasin kokea sitä, ja myös tuta sen loppumisen tuskan. Onko perimässämme romanttisen rakkauden koodi?

Romanttisen rakkauden ilmiö löytyy lähes kaikista maailman kulttuureista. Samanlaisia kulttuuriuniversaaleja ovat tunnetun tutkimuksen mukaan muun muassa tuli, työkalut, rituaalit, musiikki, vitsit, konflikti, ja aikakäsitys. Ajatellaan, että tällaiset laajasti jaetut ominaisuudet voivat olla seurausta luonnonvalinnan tuottamasta adaptaatiosta. Mitä hyötyä romanttisesta rakkaudesta on voinut olla?

Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että rakkaus vähensi nikotiiniriippuvaisten reaktioita kuviin tupakasta.

Rakastumista sanotaan syystäkin huumaavaksi. Tutkimusten mukaan intohimoinen rakastuminen aiheuttaa pakkomielteistä ajattelua ja heikentää itsehillintää. Aivoissa nähdään hyvin samanlaisia muutoksia motivaatioon ja palkitsevuuteen liittyvissä aivorakenteissa kuin riippuvuuksissa.

Tästä yhteydestä voi olla yllättävää hyötyä: eräässä tutkimuksessa havaittiin, että rakkaus vähensi nikotiiniriippuvaisten reaktioita kuviin tupakasta. Kokeessa koehenkilöt olivat olleet yli kahdeksan tuntia sauhuttelematta ja katselivat magneettikuvantamislaitteessa kuvapareja, joissa oli tuttu ihminen tai rakastettu, ja kynä tai tupakka. Kuva tupakasta ei aktivoinut riippuvuuteen liittyviä aivoalueita, jos rinnalla oli kuva ihmisestä, johon riippuvainen oli rakastunut.

Rakastumisesta seuraa myös paljon muuta hyvää. Se muun muassa parantaa empatiakykyä ja lisää hermokasvutekijöiden määrää veressä. Laadukkaissa parisuhteissa olevilla on keskimäärin parempi yleisterveys. Tärkein hyöty ihmislajin kannalta saattaa löytyä siitä, mitä rakkaudesta seuraa ihmisten välille: se sitoo meitä toisiimme pitkäksi aikaa.

Romanttinen rakkaus on aivoissa päällekkäinen seksuaalisen himon kanssa. Ajatellaan, että intohimo saa ihmiset löytämään toisensa, sitten rakkaus astuu peliin. Hormonaaliset ja aivojen toiminnan muutokset suuntaavat ihmisen kiinnostuksen ja intohimon voittopuolisesti tähän tiettyyn yhteen, vähentäen sitä toisia kohtaan. Esimerkiksi, eräässä tutkimuksessa rakastuneilla oli enemmän oksitosiinia verinäytteissä kuin ei-rakastuneilla. Oksitosiinin määrä ennusti sitä, mitkä parit pysyivät yhdessä. Toisessa tutkimuksessa oksitosiininenäsuihke sai miehet arvioimaan puolisoidensa kasvokuvia entistäkin puoleensavetävämmiksi. Rakkaan kasvojen katselu suihkeen vaikutuksen alaisena aktivoi myös enemmän aivojen palkitsevuuteen liittyviä alueita.

Onkin ehdotettu, että romanttinen rakkaus ei ole tunne, vaan motivaatiojärjestelmä. Rakkaus auttaa keskittymään toiseen, ja tekee yhdessäolosta palkitsevaa. Tämä on saattanut luoda tarvittavat olosuhteet sille, että aivomme ovat voineet kasvaa suhteettoman suuriksi ja paljon energiaa kuluttaviksi muihin kädellisiin verrattuna.

Yksinkertaisesti, pariskunnan on ollut helpompi turvata lapselle pitkän kasvuvaiheen aikana riittävästi energiaa aivojen kasvuun, kuin äidin yksin. Olemme tästä näkökulmasta rakkaudelle aivomme velkaa.

Mistä tietää, onko rakastunut? Koska rakkauden kokemusta ei voi suoraan mitata aivoista, on monissa tutkimuksissa hyödynnetty vuonna 1986 kehitettyä Passionate Love Scale -nimistä kyselyä. Siitä löytyvillä väittämillä voit leikkimielisesti testata, oletko tutkimusnäkökulmasta intohimoisen rakastunut. Tässä muutama suorastaan runollinen esimerkki:

1. Hän voi saada oloni kuohuvaksi ja kuplivaksi.

2. Nautin hänen vartalonsa liikkeiden ja muotojen katselusta.

3. Sulan, kun katson syvälle hänen silmiinsä.

4. Tunnen miten vartaloni vastaa hänen kosketukseensa.

5. Jos hänellä olisi vaikeaa, siirtäisin huoleni syrjään auttaakseni häntä.

6. Jos hän lähtisi, tuntisin epätoivoa.

7. Rakastan häntä aina.

Vaikka rakkauden syntyperä saattaa olla epäromanttisen käytännöllinen, on kokemus ylimaallinen. Rakkaus on vaikeasti järjellä selitettävissä, ja varsinkin säädeltävissä. Se jyrää muut motivaatiojärjestelmät, muuttaa yhden yön loppuelämäksi ja tuntemattoman pulliaisen jumalaiseksi. Se on antanut meille mahdollisuuden kehittyä ihmisiksi, ja sellaisen tajunnan, jonka itse rakkauden kokemus voi räjäyttää. Se ei ole yksilön, vaan koko lajin valinta. Sille pitänee ihmisen siis, kuten Elvis tiesi, vain antautua.

Katri Saarikivi

Kirjoittaja tutkii oppimisen, empatian ja vuorovaikutuksen aivoperustaa. Hän haluaa ymmärtää paremmin, ei olla oikeassa.

Kolumnista voi keskustella 4.8. ko 23.00 asti.

Tutkimus: Ketut kävivät ihmisten roskiksilla jo kymmeniätuhansia vuosia sitten – Nykykettujen kuonoissa näkyy kaupungistuminen

Sun, 02/08/2020 - 19:17

Neuvostoliittolaiset tutkijat aloittivat 60 vuotta sitten Siperiassa kokeen, joka jatkuu edelleen. Kettuja on kesytetty sukupolvi sukupolvelta valitsemalla rauhallisimmat ja käytökseltään eniten koirien kaltaiset.

Ulkonäkökin on muuttunut: pitkä kuono on lyhentynyt, pystyt korvat ovat lerpahtaneet, häntä on alkanut kaartua ja turkin väri on kirjavoitunut.

Charles Darwin antoi tällaiselle muillakin kesytetyillä lajeilla esiintyvälle ilmiölle nimeksi domestikaatiosyndrooma. Sen syistä ei ole varmuutta.

Koirilla domestikaatiosyndrooman piirteitä ovat muun muassa juuri luppakorvaisuus ja kuonon lyhentyminen ja poroilla turkin värimuunnokset.

– Joukko ulkonäköön liittyviä piirteitä kulkee syystä tai toisesta käsi kädessä domestikaation kanssa, vaikka niistä ei varsinaisesti ole mitään hyötyä. Ne luultavasti kytkeytyvät kesyyteen geenitasolla, selitti Oulun yliopiston porotutkija Anna-Kaisa Salmi Yle Uutisille viime talvena.

Yhdysvaltalainen tutkimus kyseenalaisti viime vuonna, oliko siperialaiskokeiden ensimmäinen sukupolvi sittenkään villi vaiko peräisin kanadalaiselta kettutarhalta. Kaupungistuville ketuille näyttää kuitenkin kehittyvän ulkonäkömuutoksia omin päin, osoittaa Glasgow'n yliopiston johtama tuore kansainvälinen tutkimus.

Kettu on koiraeläin. Venäläisissä kokeissa on sukupolvi sukupolvelta valikoitu kettuyksilöitä, jotka suhtautuvat ihmisiin koiramaisen suopeasti. Darja Šepeleva, Venäjän sytologinen ja geneettinen instituutti, Novosibirsk

Kun koronapandemia on pitänyt ihmiset sisätiloissa, monissa kaupungeissa on havaittu, että luonto ottaa tilaa. The Guardian -lehden huhtikuisessa kuvasarjassa pesukarhu pinkoo New Yorkin Keskuspuistossa, jono villivuohia askeltaa kauppakadulla Llandudnossa Walesissa ja peura ylittää suojatietä Narassa Japanissa.

Ketut olivat ensimmäisten joukossa hyödyntämässä uutta tilannetta, onhan niillä vanhastaan tassunsija ihmisasumusten liepeillä laajalla levinneisyysalueellaan Euraasiassa, Pohjois-Amerikassa, Lähi-idässä, pohjoisimmassa Afrikassa ja ihmisen vieminä Australiassa.

Ylen uutinen kertoi muutama vuosi sitten kettuhavaintojen huomattavasta lisääntymisestä myös Suomen pääkaupunkiseudulla. Kettuja houkuttelivat citykanit, mutta niitäkin runsaampaa ketunruokaa ovat ihmisten ruoanjätteet – ja ovat olleet sitä jo kymmeniätuhansia vuosia, kertoo tuore tutkimus.

Siitä tässä jutussa myöhemmin lisää. Palataan ensin kettujen kaupunkilaiselämän muokkaamaan ulkomuotoon ja brittiläis-yhdysvaltalaiseen tutkimukseen, jonka aineistona oli kettujen pääkalloja Lontoosta ja sitä ympäröivältä maaseudulta.

Kallot ovat peräisin 1970-luvun alusta, jolloin Lontoo yritti päästä ketuista eroon tappamalla. Se lopetettiin 1980-luvun alussa hyödyttömänä, sillä tapetun ketun paikalle tuli aina muutamassa päivässä uusi.

Kallojen vertailussa havaittiin kaupunkikettujen kuonojen lyhentyneen ja kallokoppien pienentyneen. Havainnot ovat linjassa sen kanssa, mitä tapahtuisi, jos kettuja pyrittäisiin tarkoituksella kesyttämään.

Missä on ihmisten roskaa, sieltä kaupunkilaiskettu etsii ruokaa, tässä tapauksessa kaatuneesta roska-astiasta Broadstairsissa Englannissa. Richard Bowler / Shutterstock / AOP

Lyhentynyt ja tukevoitunut kuono on pitkää parempi jätteiden kaivelussa ja roskapussien repimisessä, päättelivät tutkijat.

Kallokopan pieneneminen puolestaan saattaa tarkoittaa, että kaupunkilaisketulla on myös pienemmät aivot kuin maalaisserkullaan. Syy voi tutkijoiden mukaan olla se, että pakenevan ja piilottelevan saaliin jahtaaminen on älyllisesti isompi haaste kuin paikallaan pysyvän ruoan etsiskely.

Yksi tutkimuksen havainnoista oli naaraiden ja urosten välisten erojen pienentyminen kaupunkipopulaatiossa.

Biodiversiteettitutkija Kevin Parsonsin mukaan tuloksissa saattaa piillä selityksiä siihen, mitä tapahtui, kun koira ja kissa aikoinaan kesyyntyivät ihmisen seuralaisiksi. Luultavasti se alkoi samalla tavoin kuin kaupunkilaisketuilla nyt, Parsons sanoo.

Tutkimus on vapaasti luettavissa Proceedings of the Royal Society Series B -lehdestä.

Berliinin ketut elävät saarekkeella

Tänä vuonna on ilmestynyt myös tutkimus, jossa vertaillaan Berliinin ja sen maalaisympäristön kettupopulaatioita. Ryhmiä eriyttävät joet ja muut maantieteelliset esteet mutta ennen kaikkea se, mitä ihminen on rakentanut, tutkijat totesivat.

Berliinin vanhimmat kaupunkikettuhavainnot ovat 1950-luvulta. Neljä vuosikymmentä myöhemmin kettuja saattoi nähdä ympäri kaupunkia.

Vertailu maaseutumaiseen naapuriosavaltioon Brandenburgiin osoittaa, että populaatiot ovat perimältään jo hyvin erilaiset.

Pääesteeksi geenivaihdolle osoittautui taaja ihmisasutus, jonka sekaan maalaisketut eivät uskaltaudu. Berliinin ketut asuvat kuin saarekkeella, summaa tutkimusta johtanut Leibnizin eläintieteellisen tutkimusistituutin tohtorikoulutettava Sophia Kimmig.

Vaikka kaupunkilaisketut ovat maalaisserkkujaan rohkeampia, nekin mieluiten välttelevät kohtaamasta ihmisiä silmästä silmään ja päätyvät siksi usein hengenvaaraan moottoriteille ja junaradoille, Molecular Ecology -lehdessä julkaistu tutkimus myös kertoo.

Berliinin kaupunkiketut päätyvät vaarallisen usein junaradoille. Tämä Berliinin keskustassa kuvattu yksilö näyttää osaavan väistää. Jon Andoni Juarez Garcia

Lontoossa, Berliinissä ja Helsingissä roska-astioita hyödyntävät ketut eivät ole uudella asialla. Ympäristö on kyllä moderni mutta konsti ikiaikainen.

Jo 42 000 vuotta sitten ketut kävivät ihmisten tunkioilla siinä, missä niille nyt kelpaa roskiin heitetty hampurilaisenjämä, kertoo saksalaisen Tübingenin yliopiston tutkimus.

Kettu ei ole nirso. Luonnossa sille maistuu haaskojen lisäksi kaikki, missä on proteiinia: jyrsijät, linnut ja niiden munat, madot, hyönteiset, sammakot ja pienet liskotkin. Se syö rannoilla lojuvia kuolleita kaloja ja saattaa ruokailla myös äyriäisillä.

Mieleen ovat myös marjat ja hedelmät, joiden takia ketut voivat jopa kavuta puihin. Muutaman vuoden takaisessa tanskalaisessa tutkimuksessa kolmella neljäsosalla ketuista oli mahassaan hedelmien jäänteitä.

Mutta mitä lähempänä ihmisasutusta kettu elää, sitä suurempi osa sen ravinnosta on ihmisten hylkäämää.

Yksi tutkijoiden hypoteeseista oli, että jos tällainen kommensalistiseksi kutsuttu suhde – toinen hyötyy, toiselle ei ole haittaa – ulottuu hyvin kauas esihistoriaan, ketuilla voi olla kerrottavaa ihmisten tuolloisesta vaikutuksesta luontoon.

Nykyihminen mullisti ketun ruokavaliota

Tutkimuksessa vertailtiin Lounais-Saksan keski- ja myöhäispaleoliittisen kivikauden luulöytöjen stabiilien hiili- ja typpi-isotooppien suhteita.

Luita oli useista kasvinsyöjäeläimistä, isoista lihansyöjistä sekä ketuista ja naaleista. Isotoopit kertovat eläimen ravinnosta jopa koko elämän varrelta.

Silloin kun luolissa, joista luut löytyivät, oli vasta harvakseltaan neandertalilaisia asukkaita, ketut söivät pyydystämiään pieneläimiä ja sitä, mitä isot pedot olivat saaliistaan jättäneet. Kun nykyihmiset alkoivat yleistyä noilla seuduilla, kettujen ruokavalioon tuli heidän suosimaansa riistaa.

Tutkijat päättelevät, että ketut alkoivat tuohon aikaan hyödyntää ihmisten tunkioille heittämää ruokaa, eivät vain saalistuspaikoille jätettyjä rääppeitä, ja ihmiset saattoivat jopa varta vasten ruokkia kettuja.

Mitä enemmän ihmisiä alueelle asettui, sitä selvempi oli myös kettujen ruokavalion muutos, kertoo tutkimus, joka on vapaasti luettavissa PLOS ONE -lehdestä.

Tutkimushypoteesi kuvana: sininen alue kertoo ihmisen vaikutuksesta siihen, miten ketut hankkivat ravintonsa.Baumann et al / PLOS ONE, tekstin suomennos: Yle

Myöhäispaleoliittisiin ketunluihin jääneet viiltojäljet kertovat, että ihmiset myös söivät kettujen lihaa ja nylkivät itselleen niiden nahkoja, vaikka kettuja ruokkivatkin.

Viime vuonna julkaistu espanjalainen tutkimus antaa ketun ja ihmisen muinaiseen suhteeseen toisen näkökulman: Koillis-Iberiassa kolmannella ja toisella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua oli yleisesti tapana haudata ihmisten kanssa eläimiä, ja joukossa oli myös kettuja.

Can Ruquetasta ja Minferrista löydettyjen pronssikautisten kettujen, koirien ja ihmisten luiden stabiilit hiili- ja typpi-isotoopit osoittivat, että ihmiset ja koirat olivat syöneet samaa ruokaa ja sitä olivat saaneet jotkin ketuistakin.

Osa ketuista oli syönyt sekä ihmisiltä saatua että itse hankkimaansa ravintoa. Vain yhdellä ei näyttänyt olleen eläessään yhteyksiä ihmisiin, vaikka oli sitten päätynyt ihmisen kanssa samaan hautaan, kertoo Espanjan tiede- ja teknologiasäätiön FECYT:n tutkimus.

Joitakin koirista oli ruokittu erityisen vilja- eli tärkkelyspitoisella ravinnolla. Tutkijat arvelevat, että kaloripitoista ruokaa saivat työkoirat. Isoja koiria käytettiin kantojuhtina. Taakkojen aiheuttama rasitus näkyy niiden selkärangassa.

Nämä ketut maalattiin egyptiläiseen pyramidiin 2500-luvun puolivälissä eaa. eli samoihin aikoihin, kun Iberian niemimaalla haudattiin kettuja, joita arkeologit nyt tutkivat. Gianni Dagli Orti / Shutterstock / All Over Press Kesy kettu sai sairaanhoitoa

Ihmistenkään ruokavaliossa ei ollut tuohon aikaan erityisen paljon lihaa. Isotoopit kertovat, että sitä söivät enemmän miehet kuin naiset ja lapset. Koirien ruoka muistutti heidän ruokavaliotaan; ehkä se oli sitä, mitä naisilta ja lapsilta jäi.

Siitä tutkijat päättelivät, että koirat pysyttelivät lähellä asuinpaikkaa vahtimassa karjaa pedoilta. Mutta mikä merkitys oli ketuilla? Tutkijoiden mukaan ne olivat hautauhreja siinä missä kotieläimetkin ja heijastivat luultavasti vainajan asemaa yhteisössä.

Esimerkiksi yhdessä nuoren naisen haudassa oli vuohi, naudan sarvi ja kaksi kettua.

Yksi hautalöytö oli erityinen. Kettu näyttää olleen kesy ja eläneen pitkään ihmisten parissa. Se oli kuollessaan jo vanha. Sen jalka oli murtunut, mutta vamma oli paranemassa. Jalassa näyttää olleen side, ja kettua oli ruokittu kuin koiranpentua, tutkijat kuvailevat.

Tutkimus on julkaistu Archaeological and Anthropological Sciences -lehdessä.

Voit keskustella tästä aiheesta maanantaihin kello 23:een saakka.

Lue myös:

Miten kissa kesyyntyi ihmisen seuraksi? Tutkijat jäljittivät suhteen vaiheita Puolan luolista ja muinaiselta Silkkitieltä

Internetiä tarjoavat kuumailmapallot nousivat taivaalle: Googlen sisaryhtiö aloitti 4G-yhteyden tarjoamisen Keniassa

Fri, 31/07/2020 - 11:34

Kenian hallitus on solminut sopimuksen Googlen sisaryhtiö Loonin kanssa internetyhteyden tarjoamisesta maan asukkaille kuumailmapallojen avulla.

Kuumailmapallot leijailevat kaksikymmentä kilometriä merenpinnan yläpuolella stratosfäärissä. Lentokoneet lentävät noin kymmenen kilometrin korkeudessa.

Pallot voisivat olla kaapelien vetämistä ja tukiasemien rakentamista halvempi ratkaisu syrjäsedulla, missä infrastruktuuri on kehnoa.

Pallot leijailevat lentokoneiden lentokorkeutta korkeammalla ilmakehässä. Ne on kasattu muoviliuskoista, jotka peittäisivät tenniskentän kokoisen alueen.Loon

Loonin tavoitteena on peittää Keniassa 50 000 neliökilometrin kokoinen alue 4G-yhteydellä.

Kaikkiaan ilmakehään päästetään 35 kuumailmapalloa, jotka lennätetään Keniaan Yhdysvalloista tuulten mukana.

Muovista valmistetut ilmapallot ovat pinta-alataan tenniskentän kokoisia, ja ne saavat virtaa aurinkopaneeleista.

Loonin kuumailmapalloja on käytetty aiemmin kriisitilanteissa, kuten Puerto Ricossa hurrikaani Marian jälkeen vuonna 2017. Keniassa tekniikkaa kokeillaan ensimmäistä kertaa kaupallisesti.

Loon-projekti alkoi Googlen emoyhtiön Alphabetin tutkimus- ja tuotekehitysyksiköstä vuonna 2013. Sieltä on ponnistanut myös itseohjautuviin autoihin keskittyvä yhtiö Waymo.

Afrikassa palloille olisi käyttöä, muttei ehkä Keniassa

Kansainvälisen televiestintäliitto ITU:n mukaan Afrikassa vain 28 prosenttia väestöstä käyttää internetiä. Siksi Loonin kuumailmapallojen kaltaiset järjestelmät voisivat olla mantereella tarpeen.

Toisaalta hankkeen aloitusta juuri Keniassa on ihmetelty, sillä yhteydet maassa ovat verrattain hyvällä tolalla: 51 miljoonan asukkaan maassa oli alkuvuonna 39 miljoonaa dataliittymää, kertoo maan viranomaisten raportti.

Loonin kuumailmapallot saavat tarvitsemansa energian niihin kiinnitetyillä aurinkopaneeleilla.Loon

Loonia ja sen Kenian-yhteistyökumppania Telkomia onkin arvosteltu siitä, etteivät he aidosti pyri kytkemään uusia ihmisiä internetiin. Esimerkiksi Keniassa ilman nettiä olevilla ihmisillä ei välttämättä ole varaa puhelimiin, jotka tukisivat pallojen tarjoamaa 4G-yhteyttä.

– Minusta tämä on kohtuuton ratkaisu ongelmaan, kommentoi kenialaisen it-yhtiön Node African johtaja Phares Kariuki New York Timesille.

Lehden haastatteleman Loonin johtajan Alastair Westgarthin mukaan Kenia on oiva paikka aloittaa projektin kaupallistaminen, sillä maassa on kiinnostusta uusille innovaatioille.

Loonin seuraavan ilmapallolaivueen kohde saattaa olla Mosambik, jossa yhtiö on jo tehnyt sopimuksen teleoperaattori Vodacomin kanssa.

Lue lisää:

Tähtitieteilijät näreissään SpaceX:n satelliiteista – ovat uhka yötaivaalle ja tähtitieteelle

USA:n kongressi grillaa tänään teknologiajättejä niiden paisuneesta vallasta – Miten vastaavat Apple, Amazon, Google ja Facebook?

Mars-luotainta kuljettavalla aluksella on teknisiä ongelmia, Nasa tarkastaa sen kuntoa – "Toistaiseksi kaikki näyttää hyvältä"

Thu, 30/07/2020 - 21:04

Mars-luotainta kuljettavalla aluksella on teknisiä ongelmia, Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo. Alus laukaistiin matkaan aiemmin torstaina.

Nasan mukaan alus käyttää nyt vain välttämättömiä toimintojaan.

– Tiedot viittaavat siihen, että alus on siirtynyt varmuustilaan, todennäköisesti koska osa alusta on hieman kylmempi kuin odotettiin, kun Mars 2020 oli Maan varjossa, Nasa tiedottaa.

Nasan mukaan aluksen kuntoa tarkistetaan nyt perusteellisesti, jotta se voi palata jälleen normaaliin tilaan.

Myös yhteyden muodostaminen aluksen ja Kaliforniassa sijaitsevan komentokeskuksen välillä myöhästyi.

Mission varajohtaja Matt Wallacen mukaan varmuustilaan siirtyminen ei ole erityisen huolestuttavaa ja alus vaikuttaa olevan kunnossa.

– Tähän mennessä kaikki, mitä olen nähnyt, näyttää hyvältä, ja saamme lisätietoja hetken kuluttua, Wallace sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Wallace arvioi, että alus palaa normaalitilaan mahdollisesti vuorokauden kuluttua.

Mars2020-mission luotaimen kantoraketti laukastiin kohti Mars-planeettaa torstaina noin kello 15 Suomen aikaa Floridan Cape Canaveralista.

Luotaimen mukana kulkee Mars-mönkijä, josta on tarkoitus tulla viides Nasan mönkijä planeetalla.

Lue myös:

Marsia kohti lähti kolmas luotain kahdessa viikossa – Nasa etsii mikrobielämän merkkejä ja valmistelee miehitettyä lentoa Marsiin

Seuraa suorana: Marsia kohti lähti kolmas luotain kahdessa viikossa – Nasa etsii mikrobielämän merkkejä ja valmistelee miehitettyä lentoa Marsiin

Thu, 30/07/2020 - 13:01

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Mars2020-mission luotain on lähtenyt matkalleen kohti naapuriplaneettamme Marsia. Kantoraketti laukaistiin kello 14.50 Suomen aikaa Cape Canaveralin lentotukikikohdasta Floridasta.

Puoli tuntia ennen lähtöä aluetta ravisteli pieni maanjäristys, joka ei kuitenkaan aiheuttanut vaikeuksia lähtölaskennalle.

Ennen Nasaa tämän kesän laukaisuikkunaa ehtivät hyödyntää Arabiemiraatit ja Kiina. Ikkuna avautuu muutamaksi viikoksi kerran runsaassa kahdessa vuodessa. Mars ja Maa ovat silloin radoillaan asemissa, joiden ansiosta matka-aika lyhenee seitsemään kuukauteen.

Arabiemiraatit ja Kiina ovat Marsin-matkalaisina ensikertalaisia. Vaikka Nasakin on saanut osansa epäonnistumisista, "Marsin kirouksesta", onnistuneita laskeutumisia on kertynyt jo yhdeksän sitten 1970-luvun puolivälin kahden Viking-mission.

Mars2020-missio etsii lisävastauksia kysymyksiin Marsin kaasukehästä ja geologiasta sekä siitä, olisiko Marsista ylläpitämään mikrobielämää ja onko sellaista joskus ollutkin. Maalla ja Marsilla oli samanlainen syntyhistoria ennen kuin ne kehittyivät hyvin erilaisiksi.

Tällaiselta taiteilija arvelee Perseverance-mönkijän Marsin rautaoksidin punaamalla pinnalle, pölyisen taivaan alla. NASA/JPL-Caltech

Mars2020-mission ydin on Marsin kamaralle laskettava Perseverance-mönkijä, "Sitkeys". Siitä tulee Nasan viides punaisella planeetalla rullaava tutkimusasema

Pienen katumaasturin kokoinen Perseverance on jokseenkin kopio Curiosity-mönkijästä, joka aloitti työnsä Marsissa vuonna 2012. Perseverance on tosin painavampi, sillä siinä on enemmän tutkimuslaitteita ja sen renkaita on tukevoitettu Curiosityn rengaspulmien takia.

Perseverance on myös itseohjautuvampi kuin aiemmat mönkijät. Koska sen ei tarvitse odotella ohjeita Maasta, sen on määrä kyetä pidentämään päivittäistä työaikaa ja samalla matkaa jopa pariinsataan metriin.

Laskeutumispaikaksi on valittu alue, jolla arvioidaan olevan erityistä astrobiologista potentiaalia. Meteoriitin aiheuttamasta Jezeron kraatterista tuli aikoinaan järvi, kun joki täytti sen vedellä.

Tutkijoiden hypoteesi on, että virtaavan veden mukana kraatteriin kerääntyi sedimenttien lisäksi jokivarren mahdollisia elämänmuotoja.

Yksi Perseverancen jännittävimmistä tehtävistä on porata marsperästä pikkusormen kokoisia kivinäytepötköjä ja sinetöidä ne talteen odottamaan, kunnes ne kyetään noutamaan Maahan.

Kouriintuntuvien Mars-näytteiden saamineen Maan laboratorioihin tarkkoihin tutkimuksiin on ollut tutkijoiden suuri haave aina siitä asti, kun ihmiskunnan ensimmäinen laite laskeutui Marsiin pehmeästi vuonna 1971.

Neuvostoliiton Mars 3:n laskeutujan toiminta-aika pinnalla loppui lyhyeen, vain 20 sekuntiin. Syynä saattoi olla valtava pölymyrsky, joka alueella juuri silloin riehui. Pöly on ylipäätään yksi Marsiin lentämisen isoista riesoista.

Perseverancen mukana Mars saa takaisin jotakin omaansa. Marsista 600 000–700 000 vuotta sitten irronnut kappale päätyi Maahan meteoriittina ehkä tuhatkunta vuotta sitten, löytyi Omanista vuonna 1999 ja vietiin Lontoon luonnonhistorialliseen museoon. Perusteellisesti tutkittu kappale antaa Perseverancen uusille havainnoille tarkan vertailukohdan.

Nasan suunnitelmissa ovat miehitetyt lennot Marsiin ensi vuosikymmenellä. Osa Mars2020-mission tehtävistä liittyy niiden valmisteluun.

Yhdellä mönkijän laitteista kokeillaan, voitaisiinko Marsin erittäin hiilidioksidipitoisesta ja ohuesta kaasukehästä tuottaa happea ihmisten hengitettäväksi ja polttoaineen valmistamiseksi.

Hiilidioksidi muodostuu kahdesta hiili- ja yhdestä happiatomista. MOXIE-laitteen kompressori imee kaasukehästä hiilidioksia ja syöttää sen elektrolyysiyksikköön Maan ilmakehän kaltaisella paineella. Kemiallinen katalyysi riipii happiatomit ja hiiliatomit erilleen 800-asteisessa kuumuudessa.

Kahden happiatomin liitoksesta syntyy happimolekyyli eli happea sellaisena kuin me sitä hengitämme.

Perseverancen MOXIE on pieni prototyyppi, mutta onnistuessaan se on perusta tehtaalle, joka tuottaisi happea Marsissa asuville. Hengitysilman ja polttoaineen kuljettaminen Maasa on niin valtava haaste, että ilman Marsin omaa tuotantoa varsinkaan paluumatkat tuskin ovat mahdollisia.

Tulevaisuutta varten testailtavana Perseverancelle on myös pieni helikopteri. Parikiloisen kopterin ainoa tehtävä tällä ensimatkallaan on osoittaa lyhyillä pyrähdyksillä, että se kykenee lentämään pölystä ja kaasukehän ohuudesta huolimatta.

Helikopterilla voitaisiin tulevaisuudessa käydä etukäteen katsomassa, minne mönkijän kannattaa rullata. Ensimmäinen matka "Kekseliääksi" nimetylle Ingenuity-kopterille on tekninen testi. NASA/JPL-Caltech

Perseverancessa on myös suomalaisia instrumentteja, pävitetyt versiot niistä, jotka ovat toimineet Curiosity-mönkijässä jo kahdeksan vuotta.

Ilmatieteen laitoksen paine- ja kosteusmittalaitteet, jotka pohjautuvat mittalaiteyritys Vaisalan anturiteknologialle, ovat osa eurooppalaista laitekokonaisuutta. Se mittaa Marsin lämpötiloja, tuulia, painetta, suhteellista kosteutta sekä pölyhiukkasten määrää ja kokoa.

Suomi on maailman huippua miniatyrisoitujen anturijärjestelmien kehittämisessä, kehaisi Ilmatieteen laitoksen avaruustutkimuksen ja havaintoteknologian yksikön päällikkö Ari-Matti Harri Yle Uutisten haastattelussa viime kuussa.

Suomalaislaitteilla onkin mitattu kaikkien aikojen pisimmät aikasarjat Marsin kaasukehän paineesta ja kosteudesta. Perseverancen kyydissä olevat laitteet kasvattavat ja laajentavat tuota aikasarjaa.

Niin ei lisätä ymmärrystä pelkästään Marsin kaasukehästä, vaan myös oman planeettamme kaasu- eli ilmakehästä. Niiden perusdynamiikka on sama mutta Marsin kaasukehää on yksinkertaisempi tutkia muun muassa vesikierron puuttumisen takia.

Marsista saatava lisätieto heijastuu viime kädessä niinkin jokapäiväiseen asiaan kuin sääennusteiseen täällä Maassa.

Lue myös:

Ikkuna Marsiin on sydänkesällä auki – Suomi jatkaa huippututkimustaan

Arabiemiraatit liittyi Marsia tutkiviin maihin

Kiina aloitti kunnianhimoisen Mars-matkan

Perseverance-mönkijä vie Marsiin suomalaista teknologiaa – Tutkija: laitteiden on kestettävä äärimmäisiä oloja

Perseverance-mönkijä vie Marsiin suomalaista teknologiaa – Tutkija: laitteiden on kestettävä äärimmäisiä oloja

Rokote borrelioosiin valmis viiden vuoden päästä? Tautiin kehitettiin jo 1990-luvulla rokote, mutta kalabaliikki vei sen markkinoilta

Thu, 30/07/2020 - 12:54

Ranskalainen rokotevalmistaja Valneva on saanut päätökseen borrelioosirokotteen toisen testausvaiheen.

Ensimmäisessä kokeessa rokotteen vaikuttavuutta ja turvallisuutta testattiin noin 560 ihmisellä. Tulokset ovat osoittaneet rokotteen turvallisuuden ja vaikuttavuuden kaikissa annos- ja ikäryhmissä.

Lisää tietoa odotetaan muutaman kuukauden sisällä. Seuraavaksi yhtiö kertoo tuloksia erilaisella rokotusaikataululla.

Kolmanteen vaiheeseen testauksessa on tarkoitus siirtyä ensi vuoden puolivälissä. Tulokset vaikuttavat tällä hetkellä lupaavilta, mutta harvinaisten sivuvaikutusten löytämiseksi testausta pitää tehdä vielä suurilla massoilla.

Valnevan toimitusjohtaja Thomas Lingelbach arvioi Forbesin jutussa tammikuussa, että jos kolmannenkin vaiheen testaukset sujuvat mallikkaasti, rokote voisi tulla markkinoille jo vuonna 2025.

Rokote toimii estämällä spirokeettabakteerien pääsyn verenkiertoon puutiaisen puremasta.

Onko borrelioosirokotteen kehitys pyörän keksimistä uudelleen?

Toistaiseksi borrelioosiin ei ole ollut rokotetta Suomen markkinoilla. Yhdysvalloissa toimiva rokote kehitettiin kuinkin jo 1990-luvulla.

Rokotteen uskottiin aiheuttavan sivuvaikutuksia, kuten nivelreumaa. Vaikka tieteelliset todisteet sivuvaikutuksista jäivät uupumaan, romahdutti kalabaliikki rokotteen myynnin, ja se vedettiin pois markkinoilta.

Väitetyistä sivuvaikutuksista kärsineet ihmiset tekivät joukkokanteen rokoteyhtiöstä.

Samaan aikaan myös rokotevastainen liikehdintä sai tuulta siipiensä alle, kun myöhemmin virheelliseksi todistettu tutkimus väitti sikotaudin sekä tuhka- ja vihurirokkojen torjuntaan käytettävän MPR-rokotteen olleen yhteydessä lasten autismiin.

Puutiainen voi olla pieni ja huomaamaton, mutta kantaa inhottavia tauteja, kuten borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta.Ranghild Brosvik Tapausmäärät kasvaneet tasaisesti maailmalla

Kansainvälisesti borrelioositartuntojen määrä on kasvanut viime vuosina. Yksi selitys tälle on se, että puutiaisen uskotaan hyötyvän ilmastonmuutoksesta.

Puutiaiskannat ovat kasvaneet Suomessakin viime vuosikymmeninä. Samalla punkit ovat levittäytyneet pohjoisemmaksi. Talven lyhentyminen kasvattaa myös aikaikkunaa, jonka sisällä puutiaisen puremaksi voi joutua.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen borrelioosiseurannan mukaan tapausmäärät ovat kasvaneet 2010-luvulla. Vielä vuosikymmenen alussa tapauksia tuli tietoon vuosittain noin 1500.

Paria vuotta myöhemmin vuosittaisten tartuntojen määrä oli kiirinyt jo yli kahdentuhannen. Yhdysvalloissa noin 300 000 ihmisen arvioidaan sairastuvan tautiin vuosittain.

Borrelioosi on bakteeri-infektio, joka voi hoitamattomana myöhäisvaiheessaan aiheuttaa moninaisia oireita, kuten esimerkiksi kasvohermohalvausta ja sydän-, iho- tai niveloireita.

Korjaus 30.7. klo 14.25: Korjattu lyöntivirhe. Rokote voisi valmistua vuonna 2025, ei 2015.

Lue myös:

Puutiaisaivokuume ja borrelioosi menevät sekaisin

Perinteinen punkkisyyni on yhä paras tapa torjua borrelioosia – "Lapsilla varsinkin hiusten alue on syytä tarkistaa usein"

Ilmastotieteen ja maapallon kohtalon suurimpia kysymyksiä ratkeamassa – Tutkimuksen mukaan maapallo voi lämmetä enemmän kuin arvioidaan, mutta ei niin kuumaksi kuin pelätään

Tue, 28/07/2020 - 14:53

Tiedemaailma on entistä varmempi siitä, että maailma on lämpenemässä ilman isoja päästöleikkauksia selvästi enemmän kuin on arvioitu.

Vuosikymmenien tutkimuksen jälkeen tiede pystyy nyt melko tarkasti vastaamaan kysymykseen, kuinka paljon ilmasto lämpenee, kun hiilidioksidin määrä tuplaantuu ilmakehässä. Useiden johtavien tutkimuslaitosten tutkijoiden arvio perustuu analyysiin siitä, miten ilmasto muuttuu hiilidioksipitoisuuden lisääntyessä verrattuna esiteolliseen aikaan.

Kivihiilen, öljyn polton ja muun muassa metsien raivaamisen seurauksena ilmasto lämpenee tutkimuksen mukaan melko varmasti keskimäärin enemmän kuin kaksi astetta, jos tuplaantuminen tapahtuu. Nykyisellä päästötahdilla tuplaantuminen tapahtuu noin vuonna 2060.

Vielä aikaisemmin tutkijat arvioivat, että hiilipitoisuuden tuplaantuminen voisi mahdollisesti johtaa myös selvästi alle kahden asteen lämpötilan muutokseen. Tutkijat pitävät tällä hetkellä selvimpänä sitä, että keskilämpötila voi nousta noin kolme asetta.

Tieteen viesti päästöleikkauksia tekeville vahvistunut

Tutkimuksessa on saatu tarkennettua lämpötiloja, joita mahdollinen hiilidioksidin tuplaaminen voi aiheuttaa. Edelleen myös yli neljän asteen lämpeneminen on mahdollinen, mutta se ei ole kovinkaan todennäköistä. Kaikkein rajuimpien muutosten arvioimiseen liittyy enemmän epävarmuuksia, kuin siihen, ettei alle kahden asteen muutos olisi enää mahdollinen.

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hannele Korhonen on tutustunut tutkimustuloksiin. Tulokset vahvistavat tiedemaailman viestiä päättäjille.

– Nyt on entistä selvempää, että niitä arvioita, joissa on aikaisemmin sanottu, että onhan tässä aikaa, on hankalampi perustella. Vastaavasti myös arviot siitä, ettei mitään ole tehtävissä, ovat myös entistä hankalampia perustella, Korhonen vertaa.

Korhonen muistuttaa, että hiilidioksidipitoisuudet voivat päätyä alle tai yli tutkimuksessa käytetyn raja-arvon riippuen päästöjen, politiikan ja tekniikan kehityksestä.

Energian käytön muutoksilla ja ruokavalinnoilla voidaan vähentää merkittävästi ilmastopäästöjä. EPA-EFE/SASCHA STEINBACH

Jos päästöjä ei saada kääntymään leikattua, lämpenemisen seuraukset näkyvät jokaisen ihmisen arjessa vielä selvemmin.

– Erittäin tukalat helleaallot tulevat yleistymään tosi merkittävästi, kun ne yleistyvät jo alle kahden asteen muutoksessa. Muutoksella on iso merkitys veden saatavuudelle ruoantuotannossa ja juomavetenä, tutkimusprofessori Hannele Korhonen luettelee muutoksen joitakin seurauksia.

Päästöjen kasvun vaikutus paljon suurempi

Ero aikaisempiin tietoihin pitoisuuksien vaikutuksesta on merkittävä. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n vuoden 2018 raportti toi dramaattisella tavalla esiin puolen asteen eron ilmastonmuutoksessa. Yhdistyneet kansakunnat tilasi paneeliilta erikoisraportin ilmaston lämpenemisestä ja sen hillinnästä 2 asteen sijaan 1.5 asteella. YK halusi selvittää tarkemmin, kuinka isoja erot lämpötilojen välillä ovat.

Jos hiilidioksidipitoisuus tuplaantuu, maapallo voi uuden tutkimuksen valossa 66 prosentin todennäköisyydellä olla yli 2.6–4.1 astetta kuumempi kuin esiteollisena aikana.

Keskilämpötilan nousu vaikuttaa Suomen leveysasteilla selvästi vielä voimakkaammin.

Pilvien haihtuminen lisää lämpöä

Tutkijoiden mukaan yksi osoitus ilmaston herkkyydestä hiilidioksidipitoisuuksien noustessa on jo nyt tapahtunut yli yhden asteen lämpeneminen esiteollisesta ajasta.

Tutkijat ovat käyttäneet työssään muun muassa havaintoja ja malleja historiallisesta ilmastokehityksestä ja pilvien vaikutuksista lämpötilan muutoksiin. Muun muassa pilvisyyden arvioidaan vähenevän, mikä vaikuttaa jo nyt ja lisää lämpenemistä.

Tutkijoiden keskeinen mittari muutoksen vertaamiseen on ilmakehän hiilidioksidipitoisuus. Se on noussut esiteollisen ajan 280 ppm:stä tämän päivän lähes 420 ppm:ään.

Maapallon keskilämpötilaa koitetaan pitää YK:n Pariisin sopimuksen mukaisesti alle kahdessa asteessa verrattuna esiteolliseen aikaan. Ennen sopimuksen allekirjoitusta tiedemaailma arvioi vielä vuonna 2013, että kasvihuonepäästöjen ppm-pitoisuuden kaksinkertaituminen esiteollisesta ajasta nostaisi keskilämpötilaa 1.5–4.5 asteen verran. Nyt uusi haarukka on asettumassa 2.6–4.1 asteen lämpenemisen välille.

Ilmasto lämpenee aiemmin tiedettyä nopeammin

Professori Korhosen mukaan tutkijoiden tarkentunut näkemys ilmastonmuutoksen suuruudesta hiilidioksidipitoisuuden noustessa saattaa helpottaa poliittisia toimia ilmastonmuutosta vastaan.

– Ilmastotutkijoiden viesti on ollut selvä jo hyvin pitkään ja tämä vahvistaa sitä. Mitä nopeammin päästöjä saadaan leikattua, sitä pienempiä riskejä ilmastonmuutokseen liittyy. Uusi tutkimus tekee epätodennäköiseksi sen, että ilmasto lämpenisi aiemmin oletettua hitaammin, Korhonen tiivistää.

Jo aikaisemmin on arvioitu, että nykyinen päästöjen lisääntyminen on johtamassa keskimäärin noin kolmen asteen lämpenemiseen. Uusi tutkimus vahvistaa sitä, miten hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuminen vaikuttaa ilmastoon.

Niin sanottu ilmastoherkkyys on ollut ilmastotieteen kuuma peruna jo siitä lähtien, kun ruotsalainen tiedemies Svante Arhenius todisti 1800-luvun lopulla, että hiilidioksidilla on lämmittävä vaikutus ilmastoon.

Lue myös:

Koronan ilmastovaikutuksista hurja arvio: Vähentää päästöjä enemmän kuin toinen maailmansota, mutta sekään ei riitä pysäyttämään ilmastonmuutosta

Ilmaston lämpeneminen hätyyttelee maa-alueilla jo 1,5 asteen rajaa – Suurraportti: Kasvava ihmiskunta tärvelee maata ja hotkii liikaa lihaa

5 asiaa, jotka maailman merkittävimmästä ilmastoraportista pitää tietää – ilmastoprofessori: "Olen paatunut ja kokenut, mutta silti järkyttynyt"

Ilmastonmuutos ei ole ihmisen syy, väitti fyysikko Jyrki Kauppinen ja singahti maailmanmaineeseen – “Minä en ole skeptikko, minä tiedän”

Miten kissa kesyyntyi ihmisen seuraksi? Tutkijat jäljittivät suhteen vaiheita Puolan luolista ja muinaiselta Silkkitieltä

Sun, 26/07/2020 - 19:17

Missä ja milloin maailman ensimmäinen kissa antautui ihmisen siliteltäväksi ja hyrähti kehräämään?

Siitä ollaan jokseenkin yhtä mieltä, että kissan kesyyntyminen tapahtui Lähi-idän Hedelmälliseksi puolikuuksi kutsutulla alueella, jossa ihmiset asettuivat paikoilleen viljelemään maata 11 000–12 000 vuotta sitten.

Ajasta sen sijaan ei ole päästy yksimielisyyteen. Joidenkin tutkijoiden mukaan kissa kesyyntyi heti maanviljelyksen alettua, toiset arvioivat sen tapahtuneen kymmenentuhatta vuotta sitten tai vasta parituhatta vuotta myöhemmin.

Tutkijoita on pohdituttanut myös se, miten reviiristään tarkkojen yksinäisten kulkijoiden jälkipolvista tuli nykypäivän mirrejä ja miukuja. Mikään muu vastaavista eläinlajeista ei ole kesyyntynyt kissan tavoin. Entä miten kotikissa levisi maailmassa uusille alueille?

Näihin kysymyksiin ovat etsineet vastauksia monet biologit, arkeologit ja antropologit. Oman tuoreen panoksensa etsintään antaa puolalaisen Toruńin Nikolaus Kopernikus -yliopiston arkeologin Magdalena Krajcarzin johtama kansainvälinen tutkimus.

Hän jäljitti Keski-Euroopan kissojen esivanhempia neoliittiselta kivikaudelta tutkimalla kissojen luihin tallentunutta tietoa siitä, mitä kissat olivat syöneet.

Kissat seurasivat roomalaisia

Ihmisten elämäntyyli mullistui, kun keräilystä ja metsästämisestä siirryttiin maanviljelyyn ja karjanhoitoon. Ihmiskunnan aikakirjassa se aloitti neoliittiseksi kutsutun ajan.

Lähi-idästä viljelytaito levisi vähitellen muualle. Keski-Eurooppaan se ylsi runsaat seitsemäntuhatta vuotta sitten ja pian sen jälkeen myös pohjoiseen, Suomeenkin.

Jyrsijät tekivät tuhojaan viljavarastoissa, joten viljelijäyhteisöissä oli loogisesti töitä kissoille. Aiemmat tutkimukset Puolasta ovat kuitenkin osoittaneet, että kissat yleistyivät varsinaisesti vasta 1200-luvulla kaupungistumisen myötä.

Jostakin ensimmäiset kesyt kissat olivat silti Puolaankin tulleet jo kauan ennen sitä. Vakiintuneen käsityksen mukaan sitä selittää Rooman valtakunnan voittokulku. Kissat tulivat mukana ja levisivät myös naapurikansojen alueille.

Perspektywicznan luolasta löytynyt kissan värttinäluu neoliittiselta ajalta. Magdalena Krajcarz

Krajcarzin tutkimat kuuden kissan jäänteet ovat noin vuosilta 4200– 2300 eaa. Luut löytyivät arkeologisissa kaivauksissa neljästä luolasta Etelä-Puolasta, jonka viljavuus oli omiaan varhaiselle maanviljelykselle.

Olivatko kissat vain neoliittisten asukkaiden aikalaisia, vai oliko kissoilla ja ihmisillä myös yhteistä elämää? Olivatko ihmiset jopa haudanneet kissat luoliin, Krajcarz mietti.

Vertailuaineistona hänellä oli luita saman ajan euroopanvillikissoista, rotista ja ihmisistä sekä roomalaisaikaisista kesykissoista.

Krajcarz selvitti luiden stabiilien eli vakaiden hiili- ja typpi-isotooppien perusteella, mitä kissat olivat elämänsä aikana syöneet. Ruoasta kertyvät alkuaineiden stabiili-isotoopit säilyvät kuoleman jälkeen ja voivat kertoa yksilön elinolosuhteista koko elämän ajalta.

Ihmisen tuttu mutta ei kesy

Jo neoliittiset viljelijät käyttivät lannoitteita – lantaa tai poltettujen kasvien tuhkaa. Niiden isotoopit päätyivät satoon, sitten viljaa nakertaneeseen jyrsijään ja lopulta sen syöneeseen kissaan.

Lannoitteesta kulkeutuneet isotoopit olivat Krajcarzille johtolanka: jos niitä löytyisi, kissasta ja ihmisestä oli jo tullut jonkinasteinen työpari vaikkei ehkä vielä varsinaisia kaveruksia.

Hypoteesi sai tuloksista tukea. Varhaiset kissat näyttävät todellakin tulleen Eurooppaan viljelytaidon tuoneiden muuttajien mukana, kertoo tiedelehti PNAS:ssa julkaistu tutkimus.

Sen mukaan kissat hyödynsivät neoliittisten viljelmien tarjoamia jyrsijäapajia, jos niitä huvitti, mutta metsästivät myös muualla ja olivat ihmisestä riippumattomia. Euroopanvillikissoihin verrattuna tulokkaiden valtaama ekolokero oli kuitenkin pienempi ja lähempänä ihmistä.

Roomalaisajalla kissan ja ihmisen suhde oli tutkimuksen mukan lähentynyt niin, että se alkoi muistuttaa koiran ja ihmisen suhdetta. Kissat saivat ruokansa ihmisasumusten liepeiltä tai ihmiset jopa varta vasten ruokkivat kissoja, kertovat roomalaisaikaisten luiden isotoopit.

Krajcarz haluaa nyt selvittää, olivatko luolista luina löytyneet neoliittiset kissat ja muu tuolloinen osittain kesy populaatio nyky-Puolan kissakannan ainoita esivanhempia.

Ehkä kanta syntyikin yhteisistä jälkeläisistä, joita ne saivat euroopanvillikissojen kanssa, tai kenties Keski-Eurooppaan tuli Lähi-idän suunnasta uusia kesykissa-aaltoja vanhan kannan tilalle, Krajcarz puntaroi.

Varhainen lemmikki kertoo kulttuurivaihdosta

Toisessa tuoreessa tutkimuksessa kohteena oli runsas tuhat vuotta sitten elänyt kollikissa. Sen poikkeuksellisen hyvin säilynyt luuranko löytyi arkeologisissa kaivauksissa muinaisen Silkkitien risteyskohdasta Džankentin asuinpaikalta nykyisestä Kazaksastanista.

Alueen aroilla karjaa paimentaneella oghuzkansalla ei ollut viljavarastoja, joiden hiirivahdeiksi olisi tarvittu kissoja. Silti jollakulla oli kesykissa.

Sen luuranko kertoo yksilön elämäntarinaa, mutta samalla se on osoitus odottamattoman varhaisesta kulttuurivaihdosta.

Džankentin kissasta tähän päivään ovat säästyneet muun muassa koko kallo ja alaleuka. Ashleigh Haruda / MLU

Arkeologit löytävät kissoista yleensä vain yksittäisiä luita, eikä niiden tunnistaminen ole helppoa. Koiria näyttää aina haudatun, kissoja ei ilmeisesti läheskään samassa määrin.

Džankentin kollin elämä ei ollut pelkkiä kissanpäiviä. 3D- ja röntgenkuvat osoittivat, että nivelissä oli tulehduksia ja hampaissa samoin. Useita luita oli murtunut, mikä sai tutkijat arvelemaan, että kissa oli pudonnut jostakin korkealta.

Vammat olivat kuitenkin parantuneet. Murtuneen reisiluun luutumiskulman perusteella näyttää jopa mahdolliselta, että jalassa oli ollut side.

Jonkun on täytynyt myös ruokkia kissaa, kun se ei kyennyt saalistamaan, sanoo kansainvälistä tutkimusta johtanut arkeologi Ashleigh Haruda saksalaisesta Halle-Wittenbergin Martin Luther -yliopistosta.

Joku myös hautasi kissan, kun se kuoli. Radiohiiliajoituksen perusteella se tapahtui vuosien 775 ja 940 välisenä aikana.

Aueelta ei ole aiemmin ollut tietoa kotikissoista ennen 1700- ja 1800-lukujen pysyvää asutusta.

Vanha vaiva on tuttu tänäänkin

Luiden isotooppianalyysit kertoivat, että kolli oli syönyt pennusta asti paljon proteiinipitoisempaa ruokaa kuin samoilta kaivauksilta löytyneet koirat ja muualla samaan aikaan eläneet kissat, joiden ruokavaliota on päästy tutkimaan.

Elämänsä loppupuolella kissalla ei ollut juuri lainkaan hampaita. Syitä saattoi olla monia, mutta yksi oli sama kuin lemmikeillä nykyisin.

Proteiinista hampaiden pinnalle muodostuva plakki on tavallinen syy lemmikkikissojen suun sairauksiin.

Hampaansa menettänyttä kissaa oli pitänyt syöttää, mikä vahvistaa päätelmää siitä, että kissa oli jollekulle rakas.

Eksotiikkaa lännestä

DNA-analyysissä selvisi, että Džankentin muinainen kissa oli kuin olikin samaa lajia kuin nykyiset kotikissat, Felis catus L., eikä alueen villieläimiin edelleen kuuluva lähisukulainen, arokissa eli manuli.

Manuli on paksun turkkinsa alla kotikissan kokoinen. Laji elää laajalti Keski-Aasian aroilla mutta populaatiot ovat hajallaan. Arco Images / AOP

Oghuleilla oli kyllä eläimiä, mutta ne olivat samoja, joita aron paimentolaiskansat olivat hyödyntäneet jo tuhansia vuosia: lampaita, vuohia, nautoja ja hevosia.

– Eläimiä pidettiin vain elannon hankkimiseksi. Koiria oli vahtimassa karjaa. Kissoista ei ollut mitään ilmeistä hyötyä, Haruda sanoo.

Niinpä hän päättelee, että Džankentin kissa oli asukkaille eksotiikkaa ja todistaa kulttuurisesta vaihdosta, jollaista on luultu tapahtuneen Keski-Aasiassa vasta paljon myöhemmin.

Keski- ja Itä-Aasiaa Välimeren alueeseen yhdistänyttä Silkkitietä pitkin eivät kulkeneet ainoastaan kauppatavarat, vaan myös kulttuurivaikutteet, Haruda sanoo. Kesy kissa kaverina näyttää olleen yksi Džankentiin päätynyt vaikute.

Tutkimus on vapaasti luettavissa Nature Scientific Reports -lehdestä. Džankentin arkeologiset kaivaukset jatkuvat. Haruda toivoo niiltä lisää eläinlöytöjä.

Voit keskustella tästä aiheesta maanantaihin kello 23:een saakka.

Lue myös:

Japanilaistutkimus vahvistaa: Kissat kyllä tunnistavat nimensä, mutta eivät jaksa piitata omistajansa muusta höpötyksestä

Meksikon vuoristossa elää alkuperäiskansa, josta tulevat maailman kovimmat ultrajuoksijat – tutkijat selvittivät tarahumaroiden salaisuuden

Sun, 26/07/2020 - 11:42

Ultrajuoksulta ei voi välttyä.

Aiheeseen törmää lehtien urheilusivuilla ja elämäntapaosioissa. Kuvia umpiväsyneistä, mutta onnellisilta vaikuttavista juoksijoista leviää sosiaalisessa mediassa.

Suorituksia joko ihaillaan tai ihmetellään. Usein molempia samaan aikaan.

Onko tuossa järkeä? Ei kai ihmistä ole tehty juoksemaan yli vuorokautta putkeen? Vaikuttaa luonnonvastaiselta muotioikulta.

Meksikon vaikeakulkuisella vuoristoseudulla asuvien tarahumara-intiaanien elämäntapa todistaa kuitenkin toista.

Superatleetit sandaaleissaan

Legenda väsymättömistä tarahumara-intiaaneista on ainakin sadan vuoden ikäinen.

Pohjois-Meksikon Sierra Madre -vuoristossa liikkuneet antropologit ja tutkimusmatkailijat kirjoittivat intiaaniheimosta, joka kykeni uskomattomalta kuulostaviin suorituksiin.

Norjalainen Carl Lumholtz kuvaili kirjassaan "Unknown Mexico" (1905) seuraavasti: "Tarahumarat ovat eittämättä maailman parhaita juoksijoita, eivät nopeudessa, vaan kestävyydessä."

Lumholtzin mukaan he pystyivät juoksemaan 170 mailia (noin 270 kilometriä) pysähtymättä. Erään tarahumaran Lumholtz raportoi juosseen 600 mailia (lähes 1000 kilometriä) viidessä päivässä.

Tarinoita toisteltiin myöhemmin ilmestyneissä kirjoituksissa.

Tarahumara-juoksija perinneasussaan, johon kuuluvat tunika ja sandaalit.Cavan / Alamy Stock Photo / AOP

Aivan uuden nosteen tarahumara-legenda sai noin kymmenen vuotta sitten, kun yhdysvaltalainen Christopher McDougall julkaisi maailmanlaajuiseksi bestselleriksi kohonneen Born To Run -kirjan. Suomeksi kirja ilmestyi nimellä Syntynyt juoksemaan (2010).

McDougall kuvaili tarahumaroita myyttisiksi, kivikautta eläviksi superatleeteiksi, joiden kyky juosta raskaassa ja vaikeakulkuisessa vuoristossa kumpusi juoksukenkien, urheilujuomien ja muun länsimaisen hapatuksen puuttumisesta.

McDougallin kirja synnytti paljasjalkajuoksubuumin ja lisäsi tarahumaroiden suosiman chia-siemenen myyntiä.

Tarahumaroista löytyy myös useita videoita, joissa legenda elää. Voit katsoa yhden tästä.

Mutta miksi tarahumarat juoksevat? Mikä on heidän kestävyytensä salaisuus? Kestävätkö legendat kriittistä tarkastelua?

Tunnettu evoluutiobiologi Daniel Lieberman tutkimusryhmineen haki vastausta näihin peruskysymyksiin. Tulokset julkaistiin tänä keväänä Chicagon yliopiston lehdessä. Voit lukea tutkimusartikkelin tästä.

Copper Canyon on valtava ja vaikeakulkuinen alue Meksikon pohjoisosassa. Cavan / Alamy Stock Photo / AOP Viimeiset väsytysmetsästäjät

Tarahumarat ovat Meksikon toiseksi suurin alkuperäiskansa. Heitä arvioidaan olevan 50–70 000.

Espanjalaisvalloittajien saapuessa 1500-luvulla tarahumarat asuttivat laajoja alueita Pohjois-Meksikossa, lähellä nykyistä Yhdysvaltain rajaa.

Arkana ja rauhallisena pidetty heimo vetäytyi espanjalaisten tieltä vaikeakulkuiseen Copper Canyoniin ja edelleen syvemmälle sen jälkeen, kun kanjonista löydettiin arvomineraaleja.

Copper Canyonia kuvaillaan suuremmaksi kuin Yhdysvaltain Grand Canyon. Alue on erityisen vaikeakulkuinen ja eristyksissä, mikä on mahdollistanut tarahumaroiden perinteisen elämäntyylin jatkumisen näihin päiviin asti.

Jyrki Lyytikkä / Yle

Tarahumara-kulttuurin oleellinen osa on juoksu- eli väsytysmetsästys.

Väsytysmetsästys ei ole tarahumaroiden keksintöä, vaan se on ollut yleinen, mutta sittemmin kadonnut metsästyksen muoto Amerikan alkuperäiskansoilla. Muun muassa navajo-, apassi- ja hopi-intiaanien tiedetään metsästäneen juoksemalla.

Väsytysmetsästyksen idea on yksinkertainen: eläin juostaan niin uuvuksiin, että se lopulta pökertyy kuolleena maahan.

Juoksumetsästyksen teho perustuu siihen, että me ihmiset olemme kestävämpiä kuin useimmat muut nisäkkäät.

Fysiologiamme ja anatomiamme ovat kuin tehtyjä hitaaseen, mutta pitkäkestoiseen juoksuun.

Varpaat, jalkapöydän kaari, akillesjänne, pakaralihas – ne kaikki tukevat juoksemista. Myös hitaiden lihassolujen määrä on korkea.

Olemme karvattomia ja ihomme on täynnä hikirauhasia, pystymme siis säätelemään kehon lämpötilaa tehokkaasti.

Toisin on tulikuumassa kanjonissa vaeltavalla kaurisraukalla. Riittää kun saamme eläimen kevyeeseen laukkaan, niin se alkaa pian väsyä.

Tai pian ja pian. Tarahumarat kertoivat metsästyksen kestävän yleensä neljästä kuuteen tuntiin, joiden aikana edetään 12–36 kilometriä.

Toisinaan saalis oli niin sitkeä, että juoksu jatkui useita päiviä. Lopulta kuitenkin ihminen voitti.

Vain kerran Liebermanin haastattelemat tarahumarat muistivat saalistuksen epäonnistuneen, sillä kojootti ehti väliin.

Juoksuvoiman ohella väsytysmetsästyksen edellytys on jäljitystaito. Tarahumarat pitävät sitä vaikeampana kuin varsinaista juoksua. Kauriin reittivalintoja on erityisen vaikea ennakoida. Kokeneelle metsästäjälle kavion jälki kuitenkin paljastaa muun muassa eläimen väsymisen.

Tarahumarat ovat viimeisiä väsytysmetsästäjiä maailmassa, mutta heilläkin laji on katoamassa. Tarahumarat kertoivat toistaiseksi viimeisimmän väsytysmetsästyksen tapahtuneen vuonna 2011.

Tarahumara-naiset lopettavat juoksemisen saatuaan esikoisensa.Cavan / Alamy Stock Photo / AOP Tarahumaroilla on oma ultrajuoksukilpailunsa

Tarahumarat eivät varsinaisesti harjoittele juoksemista.

Liebermanin haastattelemat tarahumarat eivät oikein ymmärtäneet kysymystä harjoittelusta.

Juoksukilpailut sen sijaan ovat oleellinen osa heidän kulttuuriaan. Kilpailu on myös läheisessä yhteydessä väsytysmetsästykseen eli sen voi nähdä metsästyksen harjoitteluna.

Kylien muodostamat joukkueet kisaavat noin viiden kilometrin mittaisella radalla. Kierrosten määrä päätetään edellisiltana järjestettävässä seremoniassa. Se vaihtelee viidestä 30:een eli kilometreissä 30–150:een.

Juostessa potkitaan puista palloa ja voittaja on joukkue, joka ensimmäisenä läpäisee reitin.

Tapahtumaan osallistuu koko kylä, mutta vain noin 10 juoksijan ydinjoukko saa potkia palloa ja juoksee koko reitin. Muut kannustavat, ruokkivat ja lääkitsevät ydinjoukkoa. Moni juoksee myös mukana muutaman kierroksen.

Huarache-sandaaleista tuli kansainvälinen myyntimenestys.Yvette Cardozo / Alamy Stock Photo / AOP

Kisaan valmistaudutaan syömällä papuja, maissilättyjä, kanakeittoa sekä pinolea. Pinole on maissista, sokerista ja vedestä valmistettava puuro, jota moni ultrajuoksija on testannut McDougallin kirjan luettuaan.

Samanlainen valmistautuminen edeltää myös väsytysmetsästystä ja usein juoksijoille selviää vasta ruokailun yhteydessä, kumpi urakka on edessä.

Kilpailuasu ei poikkea tarahumaroiden normaalista vaatetuksesta. Yllä on tunika, lyhytlahkeiset housut sekä pääpanta.

Jalassaan tarahumara-juoksijat pitävät huarache-nimisiä sandaaleja. Perinteisesti niiden pohja valmistettiin nahasta, mutta nykyään se leikataan käytetystä autonrenkaasta.

Huarachet ovat herättäneet suurta kiinnostusta, sillä niillä arvellaan olevan yhteys tarahumaroiden juoksutyyliin: askellus on päkiävoittoisempaa kuin lenkkikengillä juoksevilla, minkä uskotaan ehkäisevän jalkavammoja.

Huarachet nostattivatkin maailmanlaajuisen paljasjalka- ja minimalistijuoksubuumin.

Tarahumaroista kertova Born to Run -kirja synnytti paljasjalkajuoksubuumin.imago/larasch/ All Over Press Vanha juoksuperinne on katoamassa

Ultrajuoksu on siis oleellinen osa tarahumara-intiaanien kulttuuria. Tältä osin legenda pitää paikkansa.

Heidän kestävyytensä ei perustu harjoitteluun, vaan vaativaan elämään.

Tarahumaroiden elinalueella tiet ovat yhä harvinaisuus ja pitkätkin matkat tehdään jalan polkuja myöten.

Metsästyksen ja juoksukilpailun ohella kestävyyttä kasvattaa arkipäiväinen työ: tarahumarat paimentavat karjaansa vuoristossa, jossa korkeuserot ovat suuria. Kävelyä kertyy kilometritolkulla. Myös maanviljely hoituu pääosin lihasvoimalla.

Kestävyys on siis elinehto. Sitkeyttä myös arvostetaan.

Juoksu ja sen mukanaan tuoma rasitus rinnastuu rukoukseen. Tarahumarat kokevat pääsevänsä lähemmäs jumaliaan juostessaan, väsyessään, keskittyessään matkantekoon. He puhuvat tietoisuuden kasvusta, jopa kehosta irtautumisen kokemuksesta.

Juoksu on kuin elämä itsessään.

Copper Canyonin 50 mailin ultramaraton houkuttelee juoksijoita ympäri maailmaa.Cavan / Alamy Stock Photo / AOP

Mutta väsymättömiä tai voittamattomia eivät tarahumaratkaan ole. Hekin kärsivät lihaskrampeista ja töpöttelevät seuraavana päivänä etureidet hellinä.

Eivätkä kaikki ole mestarijuoksijoita.

Naiset lopettavat juoksemisen synnytettyään. Eikä miehistäkään kuin osa mahdu kylän juoksujoukkueeseen.

Tarahumaroiden kestävyyttä on mitattu myös länsimaisissa kisoissa.

Historiankirjoista löytyy merkintä kahden tarahumara-miehen osallistumisesta vuoden 1928 olympiamaratonille. Sijoitukset olivat vaatimattomia ja juoksijoiden kerrotaan protestoineen matkan lyhyyttä.

Born To Run -kirjassa tarahumarat juoksevat Yhdysvalloissa vaativan Leadville 100 -ultrajuoksun. Ensimmäinen yritys epäonnistui, mutta toisella kerralla tarahumara-juoksijat valloittivat kärkisijat ja tekivät reittiennätyksen.

Tarahumara-nuorukaisia valmennetaan myös tuleviin Tokion olympialaisiin. Tällä kertaa harjoittelun painopiste on nopeuden kehittämisessä, jotta matka ei lopu kesken.

Länsimainen harjoittelu- ja kilpailukulttuuri leviää siis hiljalleen myös Copper Canyoniin, jossa jo järjestetään ultrajuoksukisoja. Samalla tarahumaroiden ainutlaatuinen oma juoksukulttuuri uhkaa kadota.

Daniel Lieberman kirjoittaakin nyt olleen viimeinen hetki haastatella tarahumara-juoksijoita ja tallentaa nauhalle vuosisatainen juoksuperinne. Seuraava sukupolvi todennäköisesti hankkii ruokansa muuten kuin väsyttämällä sen.

Lue myös:

Juokseminen teki meistä ihmisiä – olemme kaikki juoksijakoneita!

Mia Röngän kolumni: Mikä on hiilitassunjälkesi?

Sun, 26/07/2020 - 06:45
Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina

Vaikka elollisen olennon hankintaa ei voi verrata hyödykkeen ostamiseen, esimerkiksi koiran hankintapäätökseen kuuluu harkita, onko varaa sen hintaan, ruokaan ja lääkärikuluihin. Samalla tavalla voidaan oman hiilijalanjäljen osalta pohtia, mihin ilmaston kannalta on varaa.

Hiilijalanjälki pystytään laskemaan lemmikille samoin kuin ihmiselle – esimerkiksi koira kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa päästöjä. Lemmikin ilmastovalinnat, kuten ravinnonkäyttö, eivät pääosin kuitenkaan ole sen omia. Lemmikin ilmastokuormitus – sanottakoon sitä vaikka hiilitassunjäljeksi – on osa omistajan hiilijalanjälkeä.

Jos halutaan pienentää omaa ilmastokuormitusta, on hyvä tietää arjen valintojen suhteelliset vaikutukset ja pystyä harkitsemaan eri vaihtoehtoja. Siksi on hienoa, että nykyään on jo jonkin verran tutkimustietoa myös lemmikkien ilmastovaikutuksista.

Suuren osan lemmikkien hiilijalanjäljestä muodostaa niiden ravinto, etenkin liha.

Ehkä siksi, että kyse on elollisista olennoista, lemmikkien ilmastovaikutuksista on keskusteltu enemmän vasta viime vuosina. Lemmikinomistajat lienevät tarkastelleet esimerkiksi ruokavaihtoehtoja lähinnä lemmikin tarpeista käsin, mikä on eläimenpidossa perusteltua. Vaikka vegaanisiakin koiranruokia tuotetaan, pelkkä kasvissyönti soveltuu huonosti koiralle, saati kissalle.

Kani oli itselleni lihansyöntiä välttävänä luonteva lemmikki, vaikka lemmikin ruokavalio ei uutta kotia tarvinneen kanin osalta hankintapäätökseen vaikuttanutkaan.

Lemmikkien hiilijalanjälki on pieni suhteessa suomalaisten koko hiilijalanjälkeen: arviolta prosentti maamme päästöistä. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä 0,19 tonnia vuosittain on peräisin lemmikeistä. Yhden koiran osuus vastaa noin neljännestä henkilöauton hiilidioksidipäästöistä.

Kuitenkin yhteenlaskettuna hiilitonneja kertyy. Suomessa on noin 700 000 koiraa, ja kissat mukaan lukien lemmikkejä on noin 1,5 miljoonaa. Kissamme ja koiramme aiheuttavat vuosittain 600 000 tonnin hiilidioksidipäästöt eli saman verran kuin reilut 120 000 autoa, mikä vastaa alle 4 prosenttia autokannasta.

Verrattuna esimerkiksi kehitysmaiden ihmisiin länsimaisen lemmikin hiilijalanjälki on suuri. Monen kehitysmaan asukkaan hiilijalanjälki on samaa luokkaa kuin länsimaisella suurella koiralla.

Suuren osan lemmikkien hiilijalanjäljestä muodostaa niiden ravinto, etenkin liha. Suurin hiilijalanjälki on naudanlihalla, jonka ilmastovaikutukset ovat kolminkertaiset sianlihaan ja jopa kymmenkertaiset kalaan verrattuna. Riisinviljelyssä puolestaan syntyy runsaasti metaania. Kuormitukseen vaikuttavat myös pakkaaminen sekä raaka-aineiden ja tuotteiden kuljettaminen.

Lemmikin hiilitassunjälkeä kasvattaa, jos sen kanssa autoillaan näyttelyissä, kilpailuissa tai muuten harrastamassa. Omat ympäristövaikutuksensa on tarvikkeilla, leluilla ja lääkkeillä. Luonnon kannalta merkitystä on myös sillä, pääsevätkö lemmikit vapaina hätistelemään nisäkkäitä tai lintuja.

Sukulaisten tai kavereiden koirille tai kissoille herkkulahjoja ostaessani tai meillä hoidossa olleille koirille eväitä hankkiessani selasin aikanaan lemmikinruokahyllyjä pitkään. Olisin mielelläni ostanut esimerkiksi luomua, mutta en sitä löytänyt. Siten tuli valittua tuttuja tuotteita, joiden ainakin tiesi saajilleen sopivan.

Nykyään vaihtoehtoja ilmastoystävällisemmiksi lemmikinruoiksi on jatkuvasti enemmän. Lihan osalta voi hyödyntää vähemmän ilmastoa kuormittavia vaihtoehtoja, ihmisruokateollisuuden sivuvirtoja tai riistaa. Koirille on kehitetty hyönteispohjaisia ruokia, ja joillekin sopii kananmuna. Riisin sijaan voi harkita kotimaista kauraa. Tiettyjen Itämeren kalalajien käyttö vähentää myös rehevöitymistä, ja ruoantähteiden hyödyntäminen lemmikille soveltuvilta osin pienentää ruokahävikkiä.

Tuotannossa voidaan käyttää energiatehokkaampia menetelmiä, uusiutuvia energianlähteitä sekä ympäristöystävällisempiä pakkauksia. Lähiruoka on ilmastolle parempaa kuin pitkiä taipaleita matkannut.

Lelujen ja tarvikkeiden osalta voi suosia kierrätystä ja luonnonmateriaaleja. Perinteiselle kissanhiekalle on olemassa luonnonmukaisia vaihtoehtoja. Näyttely- ja harrastusmatkoille voi järjestää kimppakyytejä tai yhdistysten bussikuljetuksia.

Lemmikki saattaa lisätä omistajan liikkumista luonnossa ja osaltaan vahvistaa luontosuhdetta ja luonnon arvostamista.

Laajemmin tarkasteltuina lemmikkien ympäristövaikutukset ovat monitahoisia. Lemmikkeinä pidetään erilaisia eläimiä kaneista minipossuihin ja koirista hevosiin. Laitumet lantaläjineen voivat tukea luonnon monimuotoisuutta. Koirat avustavat esimerkiksi poistettaessa tulokaspetoja. Lisäksi lemmikki-, tuotanto- ja muun hyötyeläimen raja ei aina ole selvä.

Lemmikin omistaminen voi myös pienentää omistajan hiilijalanjälkeä. Lomamatkoja saatetaan karsia, ja muun harrastamisen ja kuluttamisen tarve tai mahdollisuudet voivat vähentyä. Eläinystävä edistää monin tavoin ihmisen hyvinvointia ja ehkä siten vähentää ympäristövaikutuksia, joita hyvinvoinnin toisenlaisella ylläpidolla olisi.

Lemmikki saattaa lisätä omistajan liikkumista luonnossa ja osaltaan vahvistaa luontosuhdetta ja luonnon arvostamista. Lapselle lemmikinpito opettaa vastuunottoa elävästä olennosta, empatiaa sekä eläimen ja sen käyttäytymisen ymmärtämistä. Nämä ovat hyviä ominaisuuksia ja tarpeellisia taitoja sekä nykyisille että tuleville ympäristövaikuttajille.

Mia Rönkä

Kirjoittaja on naantalilainen tutkija, tiedetoimittaja ja kirjailija, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon suhteeseen. Hän työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä.

Kolumnista voi keskustella 27.7. klo 23.00 asti.

Lämpöaallot uhkaavat Itämeren herkkää ekosysteemiä – pahimmillaan veden lämpeneminen voi johtaa massakuolemiin ja metaanin vapautumiseen

Sat, 25/07/2020 - 19:35

Itämeressä on tänä vuonna mitattu poikkeuksellisen pitkä ja voimakas lämpöaalto.

Joulukuussa alkanut ja heinäkuuhun asti kestänyt lämpöaalto johti siihen, että Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla Hangossa mitattiin juhannuksen jälkeen lähes 15 asteen lämpötilat 30 metrin syvyydestä.

Lämpötila on Tvärminnen 94 vuoden mittaushistorian uusi ennätys.

Itämeriekologian professori Alf Norkon mukaan ei ole sinänsä yllättävää, että meri oli tavallista lämpimämpi lauhan talven jäljiltä. Tarkempi analyysi on kuitenkin osoittanut, että lämpöaalto on ollut hyvin poikkeuksellinen sekä kuumuudessaan että kestossaan.

Meri on lämmennyt nopeasti 1990-luvulta lähtien. Noin kahden asteen keskilämpötilan nousu vain 30 vuodessa voi johtaa siihen, ettei herkkä ekosysteemi ehdi sopeutua muutokseen.

Edellinen suuri lämpöaalto havaittiin vuonna 2018, jolloin pintaveden lämpötilat nousivat jopa 28 celsiusasteeseen ja neljän metrin syvyydessä 25 asteeseen.

Sukeltajat huomasivat silloin lämpöaallon tappaneen suuria määriä sinisimpukoita matalammissa rantavesissä.

Merirokon toukat ovat lähteneet tänä vuonna liikkeelle viikkoja normaalia aikaisemmin. Arkistokuva vuodelta 2015.Yle/Minttu Heimovirta

Tänä vuonna on huomattu, että kasviplanktonin kukinta alkoi normaalia aikaisemmin. Myös merirokon toukat ovat lähteneet liikkeelle jo viikkoja aikaisemmin kuin yleensä.

– Lämpöaalto on kuin merellä olisi kuume. Eliöiden sietokyky voi ylittyä jopa asteen muutoksesta, Alf Norkko toteaa.

Meren lämpeneminen voi vaikuttaa myös veden happi- ja suolapitoisuuksiin. Elämä Itämeressä on tottunut selviämään haasteellisessa noin kuuden promillen suolapitoisuudessa. Jo promillen muutos voi hävittää monia merellemme tyypillisiä lajeja.

– Vaikka me käsitämme, että suuria muutoksia on käynnissä ja tiedämme mittaustuloksia kentältä, vaikutuksia ei vielä ymmärretä. Sen takia olemme aloittaneet uutta tutkimusta, Alf Norkko kertoo.

Lämpöaalto on nyt loppunut. Kaikki vaikutukset eivät todennäköisesti näy vielä meressä, vaan niitä voidaan havaita vasta tulevaisuudessa.

Laura Kauppi ja Norman Gobeler esittelevät aseman tutkimusakvaarioita.Markku Pitkänen / Yle Pohjamutaa viedään laboratorioon

Syksyllä alkavassa tutkimuksessa meren mutaa nostetaan pohjasta ylös ja viedään akvaarioihin aseman laboratorioon.

Laboratorio-oloissa voidaan tutkia lämpötilan vaikutuksia tärkeisiin pohjaeläimiin. Kuten lierot ja muut hajottajat maalla, ovat usein huomaamattomat merenpohjien asukkaat erittäin tärkeitä ekosysteemin toiminnan ja ravinteiden kierron kannalta.

Tutkijat Tvärminnessä kehittävät myös merenpohjaan asennettavia tankkeja, joissa samoja kokeita voitaisiin toteuttaa kenttäolosuhteissa.

Kokeessa pohjaeläimiä altistetaan toistuville lämpöaalloille, jotta huomattaisiin elpyvätkö ne nopeista muutoksista.

Tutkija Laura Kauppi on huomannut pitkäaikaisen kehityksen vaikuttaneen jo itämerensimpukoihin dramaattisesti.

Asemalla on tutkittu simpukoita jo 1920-luvulta alkaen. Vuosikymmenten datan vertaaminen viime vuosien näytteisiin on osoittanut, että simpukoiden elinikä on lähes puolittunut.

"Terveessä meriekosysteemissä voisi olla hiilinielu, mutta sen sijaan Itämeri on nyt hiilen lähde." Alf Norkko, professori Tvärminnen eläintieteellinen asema

Simpukat lisääntyvät useammin, sillä ravintoa on enemmän ja noussut lämpötila sopii niiden kutemiseen.

Lämpötilan nousu kuitenkin johtaa pohjaeläinten passivoitumiseen. Silloin ne eivät tongi pohjasedimenttiä hapettaen sitä.

Uhkana on merenpohjan kuolema ja eloperäisen aineen mätäneminen, joka synnyttää metaania. Eloperäistä ainesta on vuosien varrella kertynyt pohjalle paljon hallitsemattoman rehevöitymisen takia.

– Terveessä meriekosysteemissä voisi olla hiilinielu, mutta sen sijaan Itämeri on nyt hiilen lähde, Alf Norkko sanoo.

Veden lämmön vaikutusta happipitoisuuteen voidaan mitata laboratorio-oloissa tehokkaasti.Markku Pitkänen / Yle Matalikoilta vapautuva metaani päätyy liki sellaisenaan ilmakehään

Jos lämpötilan nousu johtaa siihen, etteivät eläimet enää hajota ainesta yhtä paljon, jää massa mätänemään merenpohjaan.

Happipitoisessa vedessä metaani ei pääse kuplimaan pohjamudasta, mutta jos lämpöaalto johtaa merenpohjan hapettomuuteen, kaasut purkautuvat.

Itämeren syvänteet ovat jo nyt monin paikoin kuolleita. Alf Norkon mukaan matalista rannikkovesistä vapautuva metaani on kuitenkin ongelmallisempaa, sillä se ei ehdi hapettua matkalla, vaan pääsee sellaisenaan ilmakehään.

Rannikkovesien merkitystä metaanipäästöihin ei ole aiemmin tutkittu paljoa. Tvärminnessä aloitetaan uusia mittauksia lähitulevaisuudessa.

Aiemmin merta uhannut rehevöitymiskehitys saatiin vuosien ahkeralla työllä loivenemaan, mutta lämmön vaikutukset uhkaavat nyt siis vesittää tulokset.

Leudot talvet johtavat myös siihen, että pelloilta pääsee sateiden mukana entistä enemmän ravinteita mereen.

Joanna Norkko ja Tvärminneen viime vuonna saatu tutkimuskatamariini Augusta.Markku Pitkänen / Yle Itämeri on vain osa maailmanlaajuista ongelmaa

Meren lämpöaallot ovat ongelma, joka vaivaa Itämeren lisäksi useita, ellei kaikkia, muitakin maailman meriä.

Joanna Norkko kertoo, että vastaavia lämpöaaltoja on havaittu esimerkiksi Australiassa ja Kaliforniassa. Ilmastonmuutos on vaikuttanut merivesien nopeaan lämpenemiseen ympäri maailman.

Yhteistä lämpöaaltojen tutkinnassa ympäri maailman on aukko datassa. Paikallista tietoa lämpökehityksestä on vähäisesti.

Yksi Itämerta eteläisemmistä meristä erottava tekijä on kuitenkin talvi. Ennen joulua alkanut lämpöaalto tarkoitti sitä, että meressä oli ajankohtaan nähden poikkeuksellisen helteistä yli talven.

Talvisia lämpöaaltoja ei välttämättä havaita ilman aktiivista mittausta, sillä niiden vaikutukset ovat vähäisempiä. Meren tulokaslajeja talvien lämpeäminen kuitenkin hyödyttää.

– Tulokaslajien suhteen on osoitettu, että lämpimät talvet edesauttavat niiden selviytymistä, siinä kesän helleaallot eivät ole yhtä merkittäviä. Ulkona voi olla nyt kaikkea sellaista, minkä olisi pitänyt kuolla talven aikana, Joanna Norkko kertoo.

Kuvan keltainen poiju on nimeltään "Höytylaivalaituri". Yleisö pääsee tarkastelemaan sen ja kolmen muun mittauspoijun dataa Monicoast-projektin sivuilta.Markku Pitkänen / Yle

Data-aukkoa paikataan nyt ahkerasti myös Itämerellä. Tvärminnen rannikko-observatorio Monicoast lähettää lähes reaaliaikaista dataa verkkoportaaliin, josta aiheesta kiinnostuneet voivat seurata esimerkiksi veden lämpötilaa ja suolapitoisuutta.

Muutos on merkittävä, sillä vaikka mittauksia on tehty asemalla jo lähes 100 vuotta, ei aikoinaan uutta tietoa saatu kuin kymmenen päivän välein.

Meren lämpötila ja suolapitoisuus voivat muuttua jopa päivittäin, siksi muuttujia on tärkeä seurata mahdollisimman aktiivisesti, että niiden vaikutuksiin päästään paremmin kiinni.

Lue myös:

Ovatko nämä kuvat todella Suomen vesiltä? Kyllä ovat, ja ne kertovat ilosanomaa Itämeren pohjasta: kaikki ei ole vielä mennyttä

Pelastaako hiiliviljely Itämeren? Meren suojelija Ilkka Herlin ja MTK näkevät mahdollisuutena – mutta siihen ei vielä viljelijöitä kannusteta

Armeijan vanhoihin luoliin on evakuoitu 25 hyllykilometriä kirjoja – Jyväskylän yliopiston kirjastolle kertyy tuhansia teoksia vuodessa

Sat, 25/07/2020 - 12:00

Jyväskylän yliopistolla on 4 200 neliömetriä varastotilaa jylhän Kanavuoren uumeniin kaivetuissa luolissa.

Pomminkestäviin tiloihin on tallennettu koko yliopiston aineellinen kulttuuriperintö: tiedemuseon kokoelmat, luonnontieteellisiä ja kulttuurihistoriallisia kokoelmia, yliopiston laaja arkisto ja massiiviset kirjakokoelmat.

136-metrinen luola on täynnä hyllyjä. Niitä ihmetellessä korviin kantautuu ilmiselviä laukausten ääniä. Naapuriluolassa on ampumarata.

– Kallioluola soveltuu hyvin yliopiston käyttöön, koska kosteus ja lämpö pysyvät hyvin vakiona. On ollut hienoa saada arvokas aineisto tänne säilytykseen, sanoo varajohtaja Pirjo Vuorinen Avoimen tiedon keskuksesta. Sillä nimellä Jyväskylän yliopiston aineellisen kulttuuriperinnön kokoelmat nyt tunnetaan.

Pirjo Vuorinen näyttää kuinka kevyesti luolakirjaston metallihyllyt liikkuvat kiskoilla veiviä pyörittämällä.Simo Pitkänen / Yle

Luolan kiskoilla siirrettäviin hyllyihin on varastoitu kirjoja ja lehtiä yhteensä 25 hyllykilometriä. Vain vajaa viisi kilometriä palautuu remontoitavaan Jyväskylän yliopiston kirjastoon kirjastoon, sillä fyysisten kirjojen määrä kutistuu vauhdilla aineistojen digitalisoituessa.

– Täältä luolasta ne on helppo tilata digitaalisesti verkossa. Toimitamme tilauksen vuorokauden sisällä kampuksen kirjastoon, Vuorinen sanoo.

Kanavuoren luolat jäävät kirjaston vapaakappalekokoelman sijoituspaikaksi. Vapaakappalekirjastoja on Suomessa yhteensä kuusi. Niihin toimitetaan kaikki Suomessa julkaistavat kirjat, aikakauslehdet, sarjat, nuotit ja kartat.

Esimerkiksi vuonna 2018 Suomessa julkaistiin liki 9 000 kirjaa, joista kolmasosa oli kaunokirjallisuutta

"Keltainen kirjasto" hätkähdytti

Jyväskylässä on ollut akateeminen kirjasto lähes 160 vuoden ajan. Seminaarin kirjasto perustettiin jo 1860-luvulla ja tieteellinen kirjasto vuonna 1912.

Nykyinen yliopiston pääkirjasto on Arto Sipisen suunnittelema. Vuonna 1972 avattu moderni kirjasto herätti aikanaan kohua vanhoista kirjastoista poikkeavalla vähemmän arvokkaalla tyylillään.

Valmistuessaan rakennus oli lukusalipaikoilla laskettuna Pohjoismaiden suurin tieteellinen kirjasto.

Uutta olivat ryhmätyötilat ja kirjavarastojen sijoittaminen suuriin lukusaleihin asiakkaiden ulottuville. Kirjaston rohkeassa sisustuksessa toistuivat keltainen, sininen, musta ja valkoinen.

Keväällä 1976 moderni kirjasto sai arvovieraita, kun Englannin kuningatar Elisabeth ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen seurueineen piipahtivat "keltaisessa kirjastossa".

Poolopaidat olivat opiskelijoilla muodissa 1976, kun kuningatar Elisabeth ja presidentti Urho Kekkonen tutustuivat Jyväskylän Yliopiston uuteen kirjastoon.Matti Salmi Kirjaston leveitä portaita kelpasi arvovieraiden astella 1976. Remontissa portaiden suunta muuttuu sivuilta suoraan eteen.Mauno Väisänen Evakkoon entiseen patruunatehtaaseen

Kirjastorakennuksen peruskorjaus alkoi kesällä 2019 ja valmistuu elokuussa 2021.

Ennen peruskorjausta kirjasto tyhjennettiin ja osa kirjoista siirrettiin yliopiston muihin kirjastoihin. Valtaosa kirjoista evakuoitiin kokoelmakeskukseen puolustusvoimilta vapautuneeseen luolastoon.

Tästä aukosta on kuljettu 80 vuotta Kanavuoren pomminkestävään, kolmikerroksiseen luolastoon.Simo Pitkänen / Yle

Luolien rakentaminen alkoi sota-aikaan 1939. Yli satametrisiä luolia kaivettiin kolmeen kerrokseen 30 metriä paksun graniittikerroksen alle. Luolissa toimi Valtion patruunatehdas, ja niissä tuotettiin miljoonia patruunoita vuodessa muun muassa Suomi-konepistooleihin.

Patruunatuotannon jälkeen luolissa on ollut ensin asevarikko ja sen jälkeen suojeluvarikko.

Yli 13 000 neliömetrin luolat luolat ovat nykyään yksityisessä omistuksessa. Ne on remontoitu pääasiassa vuokrattaviksi turvatiloiksi.

Kirjaston 1970-luvun tyyli säilyy

Yliopiston kirjastorakennuksen mittavassa peruskorjauksessa jää vanhasta jäljelle vain runko ja sisällä sini-kelta-musta-valkoinen väritys, tosin uusilla materiaaleilla ja rakenteilla.

– Kyseessä ei varsinaisesti ole suojeltu talo, mutta se on suojelualueella. Siksi rakennuksen säilyttäminen on tärkeää. Värimaailma säilyy, joten se on jatkossakin keltainen kirjasto, sanoo Avoimen tiedon keskuksen johtaja Ari Muhonen.

– Kuinka moni muistaa, että kirjastokalusteiden mustavalkoisen kankaan nimi on Jyväskylän kesä, Pirjo Vuorinen lisää.

Uudistettu rakennus avautuu elokuussa 2021 erilaisena kirjastona kuin ennen. Suurin muutos sisällä on kahden kellarikerroksen ottaminen aktiivikäyttöön. Kerroksissa aiemmin varastoidut kirjat jäävät Kanavuoren luoliin.

Tältä näyttää rakennuksen monikerroksinen valoaula kun peruskorjausta on takana vuosi ja edessä vuosi.Simo Pitkänen / Yle Ja tältä aula näyttää elokuussa 2021. Lattiaan on puhkaistu uudet aukot kellarikerroksiin. Aukkoja kiertää myös keltainen kaide.Havainnekuva / Arkkitehtitoimisto BST

Yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen kuvaa tulevaa rakennusta yliopiston eläväksi näyteikkunaksi, portiksi vilkkaalle kampusalueelle.

– Kellariin tulee ajanmukaiset työskentelytilat opiskelijoille ja tutkijoille. Jatkossa itse kirjat jäävät entistä pienempään rooliin, kun ne sijoitetaan kokonaan kellarikerroksen asiakastiloihin, kertoo varajohtaja Pirjo Vuorinen.

Ykköskerrokseen tulee perinteinen yliopiston kirjaston kahvio, uudenlainen sadan neliön näyttely- ja tapahtumatila ja iso lounasravintola opiskelijoille. Ylemmät kerrokset saadaan opetus- ja tutkimuskäyttöön opiskelijoille, tutkijoille ja kaupunkilaisille.

– Lähtökohta on, että rakennus vetää kaupunkilaisia, avaa yliopiston toimintaa keskisuomalaisille ja saa ihmiset myös itse osallistumaan kansalaistieteeseen, johtaja Ari Muhonen linjaa.

Avointa tutkimustietoa kaikille

Muhosen mukaan tieteen avoimuus kasvaa koko ajan ja tutkimustulokset tulevat olemaan kaikkien saatavilla digitaalisessa muodossa. Kehitystä kuvaa parhaiten hankintamäärärahojen käyttö. Jo yli 90 prosenttia kirjaston määrärahoista käytetään sähköisten aineistojen hankintaan.

– Talossa järjestetään näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia, kerrotaan mitä yliopisto tekee ja minkälaisia tuloksia se saa tieteessä. Näin saadaan yliopiston ja kaupunkilaisten yhteistyö uudelle tasolle, Muhonen lupaa.

Jyväskylän yliopistossa tutkimusasiakirjoista on jo yli 80 prosenttia avoimesti kaikkien saatavilla. Luku on maailman kärkeä, ja kirjasto lupaa olla kehityksen kärjessä tieteellisen tutkimustiedon vapaassa käytössä.

– Seuraavaksi avaamme tutkimusdataa kaikkien käytettäväksi. Yhteistyötä tehdään Euroopan tasolla ja maailmanluokan yliopistojen kanssa, sanoo Muhonen.

Rakennuksen käyttötarkoituksen monipuolistuessa yliopisto järjestää syksyllä avoimen nimikilpailun löytääkseen talolle osuvamman nimen.

Maailmalla käydään jo kauppaa lupaavista koronarokotteista – Suomi ei ole tehnyt päätöstä mistään rokotteesta

Thu, 23/07/2020 - 15:21

Maailmalta on kantaunut tällä viikolla lupaavia uutisia koronarokotteen kehittämisestä.

Britanniassa Oxfordin yliopiston ja lääkeyhtiö Astra Zenecan kehittämällä rokotteella onnistuttiin luomaan koehenkilöille toivottua immuunivastetta ilman suurempia haittavaikutuksia.

Kokeeseen osallistui 1 000 ihmistä, ja seuraavaksi rokotteen tehoa testataan laajemmalla 30 000 hengen ihmisjoukolla.

Vasta näiden tehotutkimusten jälkeen saadaan varmuutta sille, onko rokote todella tehokas ja turvallinen.

Vaikka rokote on keskeneräinen, monet maat ovat jo hankkimassa sitä.

Rokoterahat ovat suuria: Yhdysvallat teki heinäkuun alussa 1,6 miljardin dollarin sopimuksen rokotevalmistaja Novavaxin kanssa 100 miljoonasta rokoteannoksesta.Andrew Caballero-Reynolds / AFP

Neljän EU-maan allianssi, johon kuuluvat Saksa, Ranska, Italia ja Hollanti, teki kesäkuussa 400 miljoonan annoksen ostosopimuksen tästä rokotteesta. Myös Iso-Britannia on varannut rokotetta itselleen 100 miljoonaa kappaletta.

Suomi on käynyt neuvotteluja allianssiin liittymisestä, mutta mitään päätöksiä ei sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan ole tehty.

– [Selvitykset ovat] hyvin akuutissa vaiheessa, varsinkin kun melko lupaavia tuloksia on tullut rokotetestauksista, Varhila kertoo.

Suomi haluaa pitää kaikki ovet avoinna.

– Tämän neljän ryhmän kautta olisimme mukana Oxfordin hankintasysteemissä. Samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että maailmassa on tällä hetkellä 30 merkittävää tutkimusta, jotka ovat jo siinä vaiheessa, että tehdään ihmiskokeita.

Suomi budjetoinut 110 miljoonaa euroa rokotteeseen

Päätöstä rokotteiden hankkimisesta vaikeuttaa se, että niiden kehitystyö on kesken.

Rokotetta voidaan tarvita kaksi annosta, mikä tuplaisi hankintamäärän, vaikeuttaisi saantia ja nostaisi hintaa. Takaraivossa on myös muisto taannoisesta sikainfluenssarokotteesta ja sen yhteydestä narkolepsiaan.

– Meille on tärkeää, että rokote on ensinnäkin turvallinen ja myös tehokas. Ja etteivät sen sivuvaikutukset tuo mukanaan uusia ongelmia, Varhila kertoo.

Suomi ei ole lähtenyt keulimaan rokotehankinnoissa. Kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan neuvotteluja kuitenkin käydään.Silja Viitala / Yle

Rahasummat rokotehankintojen ympärillä ovat suuria. Yhdysvallat ilmoitti eilen sijoittavansa lähes kaksi miljardia dollaria lääkejätti Pfizerin ja saksalaisen BioNTechin rokotekehitykseen.

Suomella on toistaiseksi varattuna hankintoihin 110 miljoonaa euroa, kun kilpailu rokotteista alkaa.

Mihin nämä rahat riittävät?

– Sitä emme vielä tiedä. Uskon ja luotan siihen, että tilanteessa, jossa olemme aidosti maksamassa rokotteesta ja hinta on kalliimpi, siihen varmasti löytyy varoja, Varhila kertoo.

Lue myös:

Toiveet koronarokotteen onnistumisesta vahvistuvat, mutta rokotteen valmistuminen ei lopeta odottamista – kuka saa etusijan rokotusjonossa?

Kiinan luotain lähti viemään mönkijää Marsiin – ensikertalaisen missiolla on kunnianhimoiset tavoitteet

Thu, 23/07/2020 - 07:46

Vajaa vuosikymmen sitten Kiinan pikku luotaimen yritys lentää Marsin kiertoradalle venäläisen Phobos-Grunt-luotaimen kainalossa päättyi lyhyeen, kun Phobos-Grunt ei onnistunut irrottautumaan Maan kiertoradalta.

Nyt Kiina on aloittanut uuden yrityksen omin voimin. Tianwen-1-luotainta kuljettanut Pitkä marssi 5b -kantoraketti laukaistiin torstaiaamuna Suomen aikaa Wenchangin avaruuskeskuksesta Etelä-Kiinasta. Myös rakettityyppi oli ensi kertaa tositoimissa.

Kiina on viime vuosina toteuttanut kuuohjelmaa erittäin onnistuneesti. Mars-hanke on sikäli jopa kunnianhimoisempi, että siinä yhdistyy onnistuessaan kaikki se, mitä Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on tehnyt asteittain useiden vuosikymmenten varrella: Marsin kiertolainen, laskeutuja ja mönkijä.

Tianwen-1-luotain, "taivaalle esitetyt kysymykset", on saanut nimensä 2 300 vuoden takaisesta runosta. 

Tämän kesän laukaisuikkunaa ehti ensimmäisenä hyödyntämään joitakin päiviä sitten Arabiemiraattien al-Amal-luotain. Kolmantena ikkunasta pujahtaa Nasan luotain heinä-elokuun vaihteessa.

Ikkuna aukeaa muutamaksi viikoksi runsaan kahden vuoden välein. Silloin Mars ja Maa ovat radoillaan niin otollisessa kohdassa, että matka-aika on pari kuukautta tavallista lyhyempi. Polttoaineen ja siten painon säästäminen on missioille iso rahallinen etu.

Tutka tähyilee syvälle marsperään

Marsin kiertolaiseksi jäävä Tianwen-1 sekä tekee omia havaintojaan seitsemällä instrumentillaan että toimii Marsiin laskettavalle mönkijälle linkkinä Maahan. Kiertolaisen elliptinen rata kulkee Marsin napa-alueiden yli.

Mönkijä on määrä laskea planeetan pinnalle 2–3 kuukautta kiertoradalle saapumisen jälkeen. Kiinan avaruushallinto on suunnitelmistaan varsin vaitonainen, mutta laskeutumispaikka saattaa olla Utopia Planitia -tasanko.

Nasan Viking 2 -mission laskeutuja teki työnsä juuri Utopia Planitiassa vuosina 1976–1980. Mönkijöihin oli silloin vielä aikaa.

Kiinalla on mönkijäkokemusta Kuusta, joskin Mars-mönkijä on siellä rullaavia suurempi. Sen kuuden instrumentin joukossa on muun muassa tutka, jonka kerrotaan pystyvän näkemään sadan metrin syvyyteen marsperään.

Kiinan avaruushallinnon mukaan marsperästä ja Marsin kaasukehästä ei ole koskaan ennen tehty yhtä kattavaa tutkimusta. Tutkakin on lajissaan ensimmäinen, joskin lähtöä odottavassa Nasan mönkijässä on vastaava.

Mars-missioissa onnistuminen ei kuitenkaan ole läheskään taattua. Se lienee ainakin yksi syy siihen, että Kiinan avaruushallinto on puhunut hankkeestaan hillitymmin kuin Arabiemiraattien ja Yhdysvaltain avaruushallinnot omistaan.

Tiedelehti Sciencen mukaan Kiinan mission tutkijoilla ei ole lupaa puhua tiedotusvälineille, eikä Science ole saanut kysymyksiinsä vastauksia avaruushallinnolta.

Tianwen-1:n laskeutujan jäljitelmä nököttää shoppailijoiden ihailtavana pekingiläiseen kauppakeskukseen rakennetussa Mars-maisemassa. Wu Hong / EPA "Marsin kirous" on torpannut laskeutumisia

Marsiin on yritetty laskeutumista 18 kertaa. Vain kymmenen on onnistunut. Vaikka kiertoradalle pääsy on paljon helpompaa, sekään ei ole selviö. Neuvostoliitto epäonnistui useimmiten jo lähdöissä. Venäjä on yrittänyt Phobos-Gruntin lisäksi yksinään kerran, vuonna 1996. Sekin matka katkesi alkuunsa.

"Marsin kiroukseksi" nimitetyt hankaluudet sai karvaasti kokea myös Japani, kun se yritti lähettää kiertolaisen Marsiin viime vuosituhannen lopussa. Sähkövikojen takia Nozomi-luotain lensi Marsin ohi ja kiertää nyt pitkää rataa Auringon ympäri. Japani aikoo yrittää uudelleen neljän vuoden päästä.

Ainoa maa, jonka onnistumisprosentti on sata, on Intia. Sen ainoa luotain asettui kiertämään Marsia vuonna 2014 ja tekee radallaan yhä työtä.

Laskeutujille "kirous" on lähinnä yhtä kuin Marsin kaasukehä. Kuuhun laskeutuvilla ei ole sellaista vastuksinaan, mutta Marsissa se korventaa pinnalle pyrkivää. Kaasukehä on toisaalta niin ohut, ettei laskuvarjo riitä leijuttamaan pinnalle, vaan tarvitaan työntöä.

Euroopan avaruusjärjestön Esan ja Venäjän ExoMars-luotaimen onnistui vuonna 2016 päästä kiertoradalle, mutta laskeutujan ja samalla mönkijän kävi ohraisesti tietokonevian vuoksi.

Tänä vuonna piti laukaista uusi ExoMars. Keväällä kuitenkin ilmoitettiin, että hankkeessa on ongelmia ja sitä lykätään, kunnes ikkuna Marsiin aukeaa seuraavan kerran, vuonna 2022.

Lue myös:

Ikkuna Marsiin on sydänkesällä auki – Suomi jatkaa huippututkimustaan Nasan hankkeessa

Arabiemiraattien Toivo ampaisi avaruuteen

Kössi-koira tunnistaa koronan laboratoriotestejä paremmin, ja se kiinnostaa maailmalla – suomalaisen tutkimusryhmän vetäjä: "Arabiemiraatit haluaisivat yksityisen koira-armeijan"

Mon, 20/07/2020 - 17:34

Espanjanvinttikoira Kössi on jo vuosia haistellut näytepurkkeja nakkipalkalla lääketieteen palveluksessa.

Se on hajuerottelukoira, joka löytää syövän koneita paremmin. Nyt Kössi on koulutettu uuteen tehtävään: koronatartunnan tunnistamiseen.

Kössi päihittää koronan tunnistamisessa jo laboratoriokokeet, ja sen kaltaisille koronakoirille on nyt huutava kysyntä maailmalla.

Koulutetut koirat ovat Helsingin yliopiston tutkimuksissa onnistuneet erottamaan terveiden ja koronainfektioon sairastuneiden virtsanäytteet.

– Tämä tutkimus on alkanut yli odotusten. Koirat ovat haistamalla tunnistaneet syöpää ja muita tauteja aikaisemminkin. Meidän suureksi yllätykseksi koronan tunnistaminen oli niille vielä helpompaa kuin syövän, kertoo tutkimuksen johtaja, lääketieteen dosentti Anna Hielm-Björkman.

Kössi töissä haistelemassa näytteitä.Anna Hielm-Björkman

Tutkimus on herättänyt laajaa kansainvälistä kiinnostusta, sillä koronakoirista voisi olla apua pandemian leviämisen hillitsemisessä.

– Tiedusteluja on tullut paitsi lääkäreiltä ja muulta tiedeyhteisöltä, myös suurlähetystöiltä, tulleilta ja poliisikoirakouluttajilta, hän sanoo.

Hielm-Björkman kertoo, että Helsingin yliopiston tutkimusryhmä avustaa tällä hetkellä kymmentä kansainvälistä ryhmää pääsemään alkuun omissa tutkimuksissaan.

– Meillä on takanamme viiden vuoden kokemus syövän kanssa, ja nyt jo neljän kuukauden kokemus COVID-19-viruksen haistelussa. Siihen mahtuu monta mokaa ja monet onnistumiset, joita mielellään jaamme eteenpäin.

Koronakoiria halutaan erityisesti lentokentille ja raja-asemille haistelemaan kansainvälisiä matkustajia.

– Arabiemiraatit haluaisivat yksityisen koira-armeijan, jota voisi käyttää rajalla, satamissa, lentokentillä ja kauppakeskuksissa, Hielm-Björkman kertoo.

Myös Kössi-koira saattaa päästä pian ulkomaille demonstroimaan, miten hajuerottelukoira tunnistaa koronan käytännössä. Kössin matkustussuunnitelmiin vaikuttaa kuitenkin vielä kohdemaiden karanteeniohjeistukset.

Hajuerottelu on koiralle synnynnäinen taito. Kössi on omistajansa Susanna Paavilaisen mukaan ollut aina kiinnostunut hajuista.Anna Hielm-Björkman Kössi on aina löytänyt koronapositiivisen näytteen

Koronaa testataan tavallisesti verinäytteestä otettavalla vasta-ainetestillä tai nenänielusta otettava PCR-testillä.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa koira on onnistunut haistamaan koronaviruksen potilaan virtsanäytteestä ennen kuin laboratoriotestit ovat antaneet positiivisen tuloksen.

Hajuerottelukoirille korona on vain yksi biohaju muiden joukossa. Hielm-Björkman kertoo, että Kössi-koira on tähän asti aina löytänyt koronapositiivisen näytteen, joka on piilotettu neljän ei-sairastavan -näytteen joukkoon.

– Mutta emme vielä tiedä kaikkea tästä taudista. Miksi koira esimerkiksi merkitsee jotkut sairaiksi vielä kauan paranemisen jälkeen – onko olemassa krooninen koronamuoto, Hielm-Björkman pohtii.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 22.7. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Koira haistaa koronaviruksen – suomalaistutkimus selvittää, saataisiinko kuonot käyttöön vaikka vanhainkodissa

Kössi haistelee nakkipalkalla syöpiä – "Koiran kyky haistaa syöpä on käytännössä sata prosenttia"

Arabiemiraattien Toivo ampaisi avaruuteen – uusi tulokas liittyy Marsin tutkijamaiden joukkoon

Mon, 20/07/2020 - 01:31

Jos kaikki sujuu kuten on suunniteltu, Yhdistyneet arabiemiirikunnat on liittymässä siihen pieneen joukkoon, jonka laitteet ovat saavuttaneet naapuriplaneettamme Marsin kiertoradan.

Aiemmin se on onnistunut vain Yhdysvalloilta, Neuvostoliitolta/Venäjältä, Euroopan avaruusjärjestöltä Esalta ja Intialta.

Al-Amal- eli Toivo-luotain laukaistiin matkaan maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa japanilaisen raketin selässä Tanegashiman avaruuskeskuksesta Lounais-Japanista. Vauhtiin päästyään 121 000 kilometrin tuntivauhtia kiitävän al-Amalin on määrä saavuttaa Mars helmikuussa.

Arabiemiraatit hyödyntää ensimmäisenä muutaman viikon mittaista laukaisuikkunaa, jonka takia matka Marsiin on lyhyimmillään. Ikkuna on auki runsaan kahden vuoden välein. Alkujaan lähdön piti tapahtua jo viime viikolla, mutta huono sää pakotti lykkäyksiin.

Kiina aikoo laukaista oman luotaimensa myöhemmin tällä viikolla ja Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa omansa heinäkuun lopussa.

Arabiemiraattien avaruustutkimus on nuorta, ja nuoria ovat myös sen tekijät. Mars-missiossa keski-ikä on 27 vuotta. Mission tieteellistä ohjelmaa johtava Sarah al-Amiri, 32, valmistui aluksi IT-alalta, sillä Arabiemiraateissa ei vielä voinut opiskella avaruusalaa, kun hän meni yliopistoon. Hänen lisäkseen yli kolmannes muistakin hankkeessa työskelevistä on naisia. Al-Amiri on myös maansa tiedeministeri. Sikarin Fon Thanachaiary / FWEF

Nasa on planeetta- ja kuututkimuksen veteraani jo vuosikymmenien ajalta, ja Kiina on toteuttanut viime vuosina erittäin onnistunutta kuuohjelmaa. Arabiemiraatit sen sijaan ei ole koskaan lennättänyt mitään Maan kiertorataa kauemmaksi.

Mars-mission vauhti on ollut huima. Aloittamisesta päätettiin vain kuusi vuotta sitten. Arabiemiraattien ensimmäisestä satelliitista ei ollut silloin kulunut kuin muutama vuosi.

Marsiin kiirehtimistä selittää se, että Arabiemiraatit haluaa saavutuksensa osuvan ensi vuodelle, jolloin kuuden šeikkikunnan yhdistymisestä itsenäiseksi valtioksi tulee kuluneeksi 50 vuotta.

Missioon on ladattu muutenkin myös muita kuin silkkoja tieteellisiä tai teknologian edistämisen tavoitteita. Ohjelman yhteydessä on muistutettu, miten ratkaiseva rooli arabeilla oli tieteessä muinoin, ja sanottu, että al-Amal ottaa takaisin tuota asemaa.

Kiertolainen on laskeutumista varmempi vaihtoehto

Nasa lennättää Marsiin jo viidennen mönkijänsä, ja Kiina pyrkii laskemaan sinne ensimmäisen omansa. Kiina ei ole aiemmin lentänyt Marsiin – ei myöskään kiertoradalle – mutta sillä on mönkijäkokemusta Kuusta.

Arabiemiraatit lähetti matkaan pelkästään kiertolaisen.

Se onkin ensikertalaiselle viisasta, sillä sellainen onnistuu noin 20 kertaa todennäköisemmin kuin laskeutuminen, sanoi Ilmatieteen laitoksen avaruustutkimuksen ja havaintoteknologian yksikön päällikkö Ari-Matti Harri Ylen haastattelussa viime kuussa.

Ilmatieteen laitos on osallistunut Marsin tutkimiseen erittäin onnistuneesti jo kauan. Nasan uusimmassakin Mars-mönkijässä on suomalaista tutkimuslaitteistoa.

Arabiemiraatitkaan ei ole Mars-hankkeessaan yksin, toisin kuin Kiina omassaan. Al-Amal on rakennettu yhteistyössä kolmen avaruustutkimuksestaan arvostetun yhdysvaltalaisen yliopiston kanssa.

Luotaimen keräämää dataa puolestaan on luvattu luovuttaa jo mission kestäessä avaruustiedeyhteisön vapaaseen käyttöön.

Mutterin muotoinen, alumiinirakenteinen al-Amal on 2,9 metrin pituinen ja 2,4 metrin levyinen. Painoa sillä on tankattuna 1 350 kiloa. Marsin kiertoradalle päästyään al-Amal avaa aurinkopaneelisiipensä ladatakseen akkunsa.

Al-Amalin on määrä kiertää Marsia sen vuoden ajan. Maassa se tarkoittaa 687:ää päivää. Kiertorata kulkee 20 000–43 000 kilometrin päässä Marsin pinnasta.

Mission päätavoitteeksi on julistettu kaikkien aikojen kattavin kuva Marsin kaasukehästä.

Tutkimusinstrumentit ja poikkeuksellinen kiertorata on valittu sen mukaan, että data tuottaisi vastauksen kysymykseen, jota ei ole aiemmin selvitetty: Miten Marsin vuorokausirytmi vaikuttaa kaasukehään?

Matkan ja tiedonkeruun vaiheet esiteltiin lähdön alla videolla näin:

Ari-Matti Harrin mukaan hankkeen paukut menevät ennen kaikkea teknologiaan.

Arabiemiraatit haluaa nostaa kansallista teknologista kyvykkyyttä ja kansainvälistä imagoa ja varautunee tälläkin tavoin kaikkia arabimaita huolestuttavaan aikaan, jolloin öljytulot ehtyvät, Harri arvioi Mars-ohjelmaa.

Arabiemiraattien vastaavat satsaukset taloudellisesti epävarman tulevaisuuden pönkittämiseen näkyvät myös muissa tieteissä kuin avaruustutkimuksessa.

Arabiemiraattien ensimmäinen astronautti Hazzaa al-Mansoori teki viime vuonna matkan kansainväliselle avaruuasasemalle.Dmitri Lovetski / EPA

Marsin suhteen Arabiemiraateilla on pikän tähtäyksen jatkosuunnitelma: naapuriplaneettamme ensimmäinen ihmisten pysyvästi asuttama alue.

Aikaa hankkeen toteuttamiseen tosin on. Takarajaksi on asetettu vuosi 2117. Jo kauan sitä ennen Arabiemiraatit aikoo olla yksi maista, jotka lähettävät ihmisiä Kuuhun.

Lue myös:

Ikkuna Marsiin on sydänkesällä auki – Kiina ja Arabiemiraatit hyödyntävät otollista laukaisuhetkeä ensi kertaa, Suomi jatkaa huippututkimustaan Nasan hankkeessa

Tutkimus: Vakavia koronaoireita saavilla on ratkaisevassa kohdassa pätkä neandertalilaisten perimää

Sun, 19/07/2020 - 19:17

Kymmeniä tuhansia vuosia sitten maailmaan syntyi lapsia, joiden toinen vanhempi oli nykyihminen, toinen neandertalilainen. Neandertalilaiset kuolivat sukupuuttoon, ja heidän muistonsa meidän perimässämme on laimennut. Se ei kuitenkaan ole kadonnut kokonaan.

Neandertalilaisten DNA:n on aiemmissa tutkimuksissa todettu vaikuttavan edelleen etenkin immuunijärjestelmässämme. Vaikka monet yhteydet ovat positiivisia, uusi tutkimus on löytänyt ikävän linkin COVID-19:ään.

Ihmiset, joilla on pieni mutaatio yhdessä kromosomissa, ovat yliedustettuina rajuja koronaoireita saavien ja niihin kuolevien joukossa. Sama mutaatio oli neandertalilaisilla, totesivat ruotsalaisen Karoliinisen instituutin ja saksalaisen Max Planck -instituutin evoluutogeneetikot Hugo Zeberg ja Svante Pääbo.

Alustavat tutkimustulokset ovat luettavissa bioRvix-sivustolta. Tiedeyhteisö ei ole vielä antanut niistä arvioitaan.

Kroatiasta löytyi todiste

Viime kuussa kansainvälinen tutkimus kertoi, että ihmisen perimän kromosomeissa 3 ja 9 olevat mutaatiot näyttävät altistavan keskimääräistä ankarammille koronaoireille. Tuo niin ikään vielä vertaisarvioimaton tutkimus on julkaistu medRvix-sivustolla.

Kromosomi 9:ssä olevan muutoksen merkitys on kiistelty. Mutaatio on yhteydessä veriryhmään. Veriryhmillä puolestaan on aiemmin havaittu lievää korrelaatiota COVID-19-oireisiin, mutta uusimassa kansainvälisessä tutkimuksessa samaa tulosta ei saatu.

Kromosomi 3:n kuuden geenin mittaisen pätkän mutaation merkitystä tuo tuore tutkimus sen sijaan vahvisti. Sen kuultuaan Zeberg päätti ryhtyä selvittämään, onko mutaatio muisto neandertalilaisista.

Olihan se: Zeberg löysi sisarlajimme genomeja listaavasta tietokannasta samanlaisen version neandertalilaiselta, joka eli nykyisessä Kroatiassa 50 000 vuotta sitten.

Bangladeshilaisnainen koronavirustestissä. WHO:n koronatilaston tuoreimman päivityksen mukaan Bangladesh on ilmoittanut tilastoon lähes 190 000 koronatartuntaa ja noin 2 400 ihmisen kuoleman. Monirul Alam / EPA

Nykymaailmassa kromosomi 3:n mutaatio on jakautunut perin epätasaisesti.

Bangladeshissa se on 63 prosentilla ihmisistä, ja koko Etelä-Aasiassa lähes kolmasosa on perinyt sen. Eurooppalaisista se on vain kahdeksalla prosentilla, itäaasialaisista neljällä prosentilla, ja afrikkalaisilla sitä on tuskin lainkaan.

Siinä voi olla selitys tuoreen brittitutkimuksen tulokseen, joiden mukaan eteläaasialaiset ovat selvästi yliedustettuina Britannian koronapotilaiden tehohoito- ja kuolintilastoissa. Potilasryhmän keskimääräistä yleisempi diabetes selittää vain osan tuloksista, tutkimus arvioi.

Ne ovat toisaalta ristiriidassa Etelä-Aasiasta raportoitujen koronakuolemien kanssa. Kuolleiden määrä Bangladeshissa, Pakistanissa ja Intiassa näytti vielä loppukeväällä pieneltä verrattuna moniin länsimaihin. Sittemmin luvut ovat kasvaneet.

Yksi mahdollinen selitys ovat puutteelliset terveydenhuolto- ja tilastointijärjestelmät: kevään luvut eivät ehkä olleetkaan pieniä, ne vain näyttivät siltä.

COVID-19:ään sairastumista pidetään sosiaalisesti niin häpeällisenä, etteivät ihmiset halua tuoda sairastuneita sairaalaan, sanoi Pakistanin suurimman kaupungin Karachin suurinta sairaalaa johtava tohtori Seemin Jamali Al-Jazeera-uutiskanavan verkkosivulla toukokuussa.

Liian ärhäkkä perintö?

Muinaisen maailman elinolosuhteet saattavat selittää kromosomi 3:n mutaation epätasaista esiintyvyyttä.

Ehkä muunnos ei hiipunut Etelä-Aasiasta, koska se oli hyödyllinen juuri siellä muinoin jyllänneitä viruksia vastaan. Muualla se saattoi olla hyödytön tai jopa haitallinen, joten se katosi vähitellen perimästä.

Zebergin, Pääbon ja Max Planck -instituutin laskennallisen biologin Janet Kelson viimekeväinen tutkimustulos on esimerkki säilyttämästämme hyödyllisestä perimästä: kolmanneksella eurooppalaisista naisista on neandertalilaisten hormonireseptori, joka lisää hedelmällisyyttä ja vähentää keskenmenoja.

Jos kromosomi 3:n mutaatio on joskus olla hyödyksi, miksi se nyt on haitallinen? Ehkä se on tähän tautiin liian ärhäkkä, arvioivat Zeberg ja Pääbo.

Immuunijärjestelmän voimakas hyökkäys virusta vastaan laukaisee pahimmillaan niin voimakkaan tulehdusreaktion, että siitä myrskystä eivät selviä ihmisen omatkaan elimet. Tuon sytokiinimyrskyn arvellaan olevan COVID-19-potilailla suurin kuolinsyy.

Neandertalalilaisnaisen rekonstruktio Madridin arkeologisessa museossa Espanjassa. Yksi kolmesta eurooppalaisnaisesta on perinyt näiltä esiäideiltä keltarauhashormonireseptorin, joka auttaa lisääntymään. Juan Aunion / AOP

Neandertalilaisten geenit olivat alkujaan hyvin tervetullut lisä nykyihmisten perimään. Kun heitä tuli Euraasiaan, neandertalilaiset olivat eläneet täällä reilusti yli 200 000 vuotta.

– Neandertalilaiset olivat todennäköisesti erinomaisen sopeutuneita täkäläiseen ilmastoon, ravintoon ja tautien aiheuttajiin, sanoi Kelso Max Planck -instituutin verkkosivulla aiemman tutkimuksen yhteydessä.

Sellaiset ominaisuudet olivat arvokkaita sekaliittojen lapsille, joiden nykyihmisvanhemman perimällä ei ollut antaa eväitä esimerkiksi siihen, että auringonvaloa on täällä pohjoisessa vähemmän kuin eteläisemmillä leveyspiireillä.

Kun ruoan keräilyn ja metsästämisen tilalle tuli pääelinkeinoksi maanviljelys, ravinto ja ympäristö muuttuivat, ja myös immuunijärjestelmälle tuli uusia vaatimuksia. Neandertalilaisgeenit jäivät ajastaan jälkeen mutta eivät silti välttämättä kadonneet.

Muistona kaukaisista esivanhemmistaan jotkut ihmiset ovat esimerkiksi erityisen alttiita heinänuhalle ja muille allergioille.

Heidän elimistönsä reagoi kotikissan hilseeseen aivastuksilla, koska neandertalilaisten aikoina hilse oli peräisin villieläimestä, jonka syöpäläiset saattoivat sairastuttaa ihmisenkin. Nenää puhdistavat aivastukset olivat tarpeellisia.

Voit keskustella tästä aiheesta maanantaihin kello 23:een saakka

Lue myös:

Kertooko paine rinnassa infektiosta ja miten tauti kurittaa sisäelimiä? Näin koronavirus voi vaikuttaa kehoosi

Täältä voit lukea kaikki uusimmat uutiset koronaviruksesta.

Tätä ei ole nähty neljännesvuosisataan: Komeetta kesti Auringon lämmön ja loistaa nyt pohjoisen pallonpuoliskon taivaalla

Sat, 18/07/2020 - 19:17

Meidän pohjoisen pallonpuoliskomme iltataivaalla on nyt jotakin, jonka viimeksi näkivät kivikauden asukkaat. Niin kauan on siitä, kun Neowise-komeetta edellisen kerran kiepahti näillä kulmilla. Komeetan katseluun riittävät paljaat silmät.

Seuraavan kerran Neowisea katselevat kaukaisen tulevaisuuden maapallolaiset, sillä kestää jälleen 6 800 vuotta, ennen kuin komeetan pitkä elliptinen rata Auringon ympäri tuo sen tänne seuraavan kerran.

Toisin kuin keväällä komeaksi ennustettu Atlas-komeetta, Neowise selvisi hajoamatta perihelistään eli pisteestä, jossa se oli lähimpänä Aurinkoa.

Atlaksen kohtalo ei ollut komeetoille epätavallinen. Auringon lämpö tai vetovoima voi poksauttaa ne palasiksi.

Neowisen periheli oli heinäkuun alussa. Sen jälkeen komeetta näkyi aamutaivaalla, mutta nyt sen voi nähdä illalla auringonlaskun jälkeen, jos taivas on pilvetön eikä valosaastetta ole liikaa.

Vaikka silmät riittävät, kiikari tai pieni kaukoputki on oiva apu Neowisen havaitsemiseen tähtitaivaalta, Otavan alapuolelta.

Elokuussa näytelmä on ohi

Neowise on suurin piirtein yhtä kirkas kuin osa Otavan tähdistä, kuvaili Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Neowise-teleskooppiprojektin apulaisjohtaja Joe Mariero Nasan verkkolähetyksessä tällä viikolla.

Katse kannattaa suunnata taivaalle heti, kun ensimmäiset tähdet alkavat pilkahdella, Mariero neuvoi.

Elokuussa Neowisea on turha enää taivaalta etsiskellä. Harvinainen vieras on silloin jo näkymättömissä paluumatkallaan jäiseen kaukaisuuteen.

Neowise-komeetta Stonehengen kivikehien yllä EnglannissaPeter Greig / AOP

Neowisen ydin on viitisen kilometriä. Pisin aurinkotuulen ja Auringon sähkömagneettisen säteilyn aiheuttamista pyrstöistä ulottuu satojentuhansien tai jopa miljoonien kilometrien päähän.

Komeetoilla on usein kaksi pyrstöä mutta Neowisella ehkä jopa kolme. Yksi on pölyä, jonka säteilypaine on irrottanut komeetasta, toinen aurinkotuulen takia irronnutta ja kaasuuntunutta ainetta.

Neowisen pölypyrstö näyttää jakautuneen kahtia, mutta havainto vaatii Nasan mukaan vielä varmistusta.

Neowisen kirkkaudelle pohjoisen pallonpuoliskon taivaalla on viimeksi vetänyt vertojaan Hale-Bopp-komeetta vuosina 1996–1997.

Välimatkaa Maahan jää yli sata miljoonaa kilometriä

Neowise on saanut nimensä Nasan avaruusteleskoopilta, jonka tehtävä on seurata avaruuden murikoita. Komeetta havaittiin maaliskuussa. Viralliseksi nimeksi annettiin C/2020 F3 (NEOWISE).

Kun teleskooppi ensimmäisen kerran näki pienen ja sumean kohteen, se oli 250 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Lähimpänä meitä Neowise on ensi viikon puolivälissä. Silloin välimatkaa on 103 miljoonaa kilometriä.

Neowisen kulkua juuri tälläkin hetkellä voi seurata Space.com-sivuston avaruuskameralla.

Neowise-avaruusteleskoopin nimessä yhdistyvät lyhenteet NEO, joka viittaa Maan lähelle tuleviin kohteisiin, sekä WISE, noiden kohteiden haravointi avaruudesta infrapunan avulla. Nasa / JPL-Caltech

Komeetat ovat aurinkokuntamme rakennusjätettä noin 4,6 miljardin vuoden takaa, hiekan- ja kivensekaista jäätä. "Pyrstötähtiä" kimpaleista tulee vasta Auringon läheisyydessä.

Kaukana Kuiperin vyöhykkeellä ja vielä kaueampana Oortin pilvessä komeettoja arvioidaan olevan miljardeja.

Ihmiskuntakin tuntee niitä sentään jo tuhansia, ja tutkijat pystyvät niiden perusteella ennustamaan, miten jokin aiemmin tuntematon taivaan taivaltaja käyttäytyy tänne ilmestyessään.

Yllätyksiä sattuu silti, kuten viime keväänä Atlakselle, sillä kaukaa kylmästä tulevat "likaiset lumipallot" ovat Auringon kuumassa käsittelyssä loppujen lopuksi haurasta tavaraa.

Sukupuutto vei okakrotin – eviensä avulla pohjassa taapertanut laji on ensimmäinen merikala, joka on julistettu hävinneeksi meidän aikanamme

Fri, 17/07/2020 - 11:16

Merten eläinlajien yksilömäärien arviointi on erittäin vaikeaa, ja vielä vaikeampaa on osoittaa, että jostakin lajista ei ole enää olemassa ainuttakaan yksilöä.

Fossiililöytöjen perusteella tiedetään merissä kauan sitten tapahtuneista sukupuutoista. Nyt Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on julistanut sellaisen tapahtuneeksi myös niiden runsaan 500:n viime vuoden aikana, jota on tapana kutsua uudeksi ajaksi.

Lajien uhanalaisuutta arvioivalla IUCN:n punaisella listalla lukee nyt okakrottilaji Sympterichthys unipennisin kohdalla lyhyesti ja tylysti "EX", extinct, kuollut sukupuuttoon.

Punaisen listan virallisen määritelmän mukaan sukupuutto on tapahtunut, kun "lajin viimeisen yksilön kuolemasta ei ole perusteltua epäilystä."

Lajien tilaa seuraava jana alkaa niistä, jotka huolestuttavat vähiten, ja päättyy suureen mustaan kuolemankuvioon. IUCN

Sympterichthys unipennisin englanninkielinen nimi on smooth handfish, "sileä käsikala". Käsiä sillä ei sentään ollut, mutta niin kätevät mahapuolen evät, että se taapersi niiden avulla merenpohjassa kotiseudullaan Tasmanian lähivesissä.

Sympterichthys unipennis oli yksi 14:stä matalien vesien krottilajeista, okakroteista. Useat muut krotit elävät syvissä vesissä.

Okakrotit köllöttelevät merenpohjassa seudulla, johon ovat syntyneet. Jos on pakko, ne siirtyvät, mutta vain muutamia metrejä. Kaikki okakrottilajit elävät Australian eteläisillä ja itäisillä vesillä, pääasiassa Tasmanian rannikolla.

Evien avulla käveleminen on okakroteille mukavin liikkumismuoto, koska niiltä puuttuu uimarakko, jollainen antaa monille kaloille kelluvuutta ja uimasyvyyden säätelykykyä – tai kenties rakon puuttuminen on seuraus niiden elämäntavasta.

Niillä on myös sellainen epätavallinen ominaisuus, että niiden poikaset syntyvät pohjassa vanhempiensa miniversioina eivätkä ajalehdi kehittymisvaiheessa veden mukana uusille alueille.

Näin perusteellinen paikallisuus tekee okakrottikannoista erityisen alttiita ympäristönsä häiriintymiselle.

Kalastusaluksia St Helenan satamassa Tasmaniassa. Eurooppalaisasukkaiden kaupallistamat elinkeinot, kalastaminen ja etenkin simpukoiden pyynti, tiesivät lopun alkua okakroteille. Benny Marty / Alamy / AOP

Kun eurooppalaisia pari vuosisataa sitten alkoi tulla Australiaan, Sympterichthys unipennis oli ilmeisesti aivan ensimmäisiä sikäläisiä kalalajeja, joista kulkeutui tietoa vanhalle mantereelle.

Ranskalainen luonnontieteilijä François Péron nappasi oletettavasti Tasmanian kaakkoiskärjestä 1800-luvun alussa verkolla yhden noista mulkosilmäisistä otuksista, joiden päälaella sojotti evä kuin punkkarikampaus.

Jutun pääkuvassa on juuri tuo Péronin pyydystämä, museossa kuivunut ja kellastunut yksilö. Muita ei ole tallessa missään.

Kannan kerrotaan olleen sen pyydystämisaikaan runsas, mutta viimeisestä havainnosta on yli sata vuotta, vaikka vanhoilla Sympterichthys unipennis -vesillä on tehty paljon tutkimussukelluksia.

Tutkijat eivät ole varmoja, mikä antoi lajille lopullisen kuoliniskun, mutta mahdollisia syyllisiä on monta: kalastus, ympäristömyrkyt ja muut saasteet, ilmastonmuutos sekä tulokaslajit, etenkin meritähti Asterias amurensis, joka on levinnyt Tyynenmeren pohjoisosista yhä etelämmäksi.

Okakrottien elämää tunnetaan huonosti

Ihminen käynnisti sukupuuttoon johtaneen kehityksen haravoidessaan merenpohjasta kampasimpukoita. Hitaat ja pienet, enimmilläänkin vain 15-senttiset okakrotit olivat helppoja uhreja. Ne eivät sinänsä olleet saalista, mutta niistä tuli pyynnin oheiskärsijöitä.

Kampasimpukoiden kaupallinen pyynti loppui kannattamattomana 1960-luvun lopulla, mutta Sympterichthys unipennis ja sen elinalueet olivat jo kärsineet ratkaisevasti, eivätkä muutkaan okakrotit olleet päässeet vähällä.

Kahdelta viime vuosikymmeneltä on havaintoja vain neljästä okakrottilajista, ja niistäkin tiedetään varsin vähän. Lajeista runsain on täplikäs Brachionichthys hirsutus, jolla on suomalainenkin nimi, tasmanianokakrotti. Yksilöitä arvoidaan olevan vajaat kolmetuhatta.

– Emme tiedä okakroteista kylliksi, jotta voisimme sanoa, mikä niiden ekologinen rooli on, miten niiden sukupuutto vaikuttaa luonnon tasapainoon ja johtaako ketju mahdollisesti muidenkin lajien katoamiseen, sanoo okakrottien suojeluprojektia johtava Tasmanian yliopiston meriekologi Jemina Stuart-Smith.

Paikalliselämää rannikolla viettävillä okakroteilla on vielä vähemmän selviytymiskeinoja kuin kaloilla yleensä, mutta ilmastonmuutos aiheuttaa kaloille ja muille merieläimille ylipäätään kaksinkertaisen sukupuuttouhan maaeläimiin verrattuna.

Niin kertoi Nature-lehdessä julkaistu kansainvälinen tutkimus, josta Ylekin uutisoi viime vuonna. Vertailtujen lajien joukossa oli kalojen lisäksi myös muun muassa äyriäisiä sekä liskoja ja sudenkorentoja.

Maaeläimillä on keinoja, joilla ne voivat yrittää paeta liian kuumaa ilmaa, tutkijat totesivat. Maalla on mahdollista pyrkiä varjoon tai kaivautua maahan. Meressä puuttuvat tällaiset keinot, kun vesi käy liian lämpimäksi.

Lisäksi merilajeilla on evoluutionsa varrelta vähemmän kokemusta mullistuvista olosuhteita kuin maaeläimillä, sillä ilman lämpötilan muutokset ovat planeettamme historian aikana olleet suurempia kuin meriveden.

Seuraava muistokirjoitus voi olla rauskusta

Viime tammikuussa Yle uutisoi vuosituhantemme ensimmäisestä virallisesta eläinlajin sukupuutosta. Tuokin vainaja oli kala, mutta jokikala, Jangtsejoessa elänyt miekkasampi.

Sen kuollessa hävisi kappale maapallon eläinkunnan todella vanhaa historiaa, sillä laji oli saanut alkunsa dinosaurusten aikaan jurakaudella ja pysynyt varsin muuttumattomana.

Jopa 450-kiloiseksi kasvaneen miekkasammen kohtaloksi koituivat ylikalastuksen lisäksi padot.

Pitkän kuonon vuoksi kiinalaiset kutsuivat miekkasampea norsukalaksi, ja ison kokonsa ja sukupuuton uhan takia laji sai myös nimen "Jangtsejoen panda".

Miekkasampi toi kiinalaisten mieleen norsun. AOP

Merten rauskujen joukossa puolestaan on sellaisia, joiden heimo on saanut aivan virallisenkin samankaltaisen nimen kuin iso maaeläin, sarvikuono. Syynä on pitkä ja terävä kuono.

Merten seuraava suru-uutinen saattaa hyvinkin koskea jotakin noista 16:sta haiden sukulaislajista, sillä Rhindae on merien uhanalaisin kalaheimo.

Vain yksi laji ei ole uusimmalla punaisella listalla äärimmäisesti vaarantuneiden kalalajien joukossa. Toisessa ääripäässä on Mauritanian vesillä elävä Rhynchorhina mauritaniensis, jonka kanta on supistunut 85 prosenttia vajaassa 50 vuodessa.

Rhindae-rauskut ovat yleensä ylikalastuksen sivullisia uhreja, mutta niitä myös pyydetään eviensä takia. Markkinat ovat samat kuin haiden evillä: ne ovat Itä-Aasiassa hinnakasta keittoainesta.

Voit keskustella tästä aiheesta lauantaihin kello 23:een asti.

Lue myös:
Mertensuojelun supervuosi kuivahti koronaviruksen takia – merten armonajaksi lasketaan kymmenen vuotta

Pages