YLE Tiedeuutiset

Subscribe to YLE Tiedeuutiset feed
Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Updated: 1 hour 52 min ago

Maailman maat julistivat: tavoitteena ihmisen ja luonnon harmonia – luontoneuvottelut Kiinassa sujuivat ilman suurempaa kitkaa

2 hours 30 min ago

Ihmisen ja planeetan terveys, maailman talouskasvu sekä kestävä kehitys ovat kaikki riippuvaisia toimivista ekosysteemeistä ja niiden tarjoamista palveluista.

Näin julistivat tällä viikolla Kiinan Kunmingiin ja etävastaanottimien ääreen kerääntyneet maiden ministerit ja neuvottelijakunnat, kun YK:n biodiversiteettineuvottelujen osapuolet kirjasivat kunnianhimoiset ympäristötavoitteet tuoreeseen julkilausumaansa.

Julistuksessa huomioidaan luontokadon vaarat: osapuolet tunnustivat, että luontokato uhkaa ihmiskunnan olemassaoloa.

Nyt tehdyn linjauksen takana seisovat kaikki 196 YK:n biodiversiteettisopimuksessa mukana olevaa maata ja Euroopan unioni. Yhdysvallat ei ole sopimuksen osapuoli.

Useat maat edellyttivät, että globaalisti vähintään 30 prosenttia maa- ja merialueista suojellaan vuoteen 2030 mennessä. Aiempi tavoite oli, että luonnonsuojelualueita olisi 17 prosenttia maiden maa-alasta ja 10 prosenttia merialueista.

Tällä julkilausumalla maat sitoutuvat siihen, että uusi raami luontokadon pysäyttämiseksi kehitetään ja toimeenpanoon vaadittavat mekanismit seurannan ja raportoinnin osalta toteutetaan.

Luonnon köyhtyminen aiotaan kääntää viimeistään vuoteen 2030 mennessä.

Vihreiden ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen ehti seurata YK:n luontoneuvotteluiden ensimmäisen vaiheen ennen kuin salkku vaihtuu sisäministeriksi. Arkistokuva elokuulta.Benjamin Suomela / Yle

Ympäristöministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan julistus herättää toivoa siitä, että tiedeyhteisön painava viesti on kantautunut maailman johtajien korviin.

– Kunmingin julistuksen myötä olo on toiveikkaampi. Maat, jotka ovat perinteisesti ilmastopolitiikassa vahvasti vastakkain, puhuvat, että luonnosta ja ekosysteemistä pitää pitää huolta. On historiallista, että maat tunnistavat monimuotoisuuden hupenemisen perustavanlaatuisena kriisinä, Mikkonen sanoo.

Julistuksen myötä vaikuttaa Mikkosen mukaan siltä, että luontopolitiikassa valtioiden yhteisymmärrys on ilmastopolitiikkaa suurempi. Hän uskoo, että havainto voi johtua luontokadon näkyvämmistä vaikutuksista. Sellaisia ovat esimerkiksi kiihtyvässä tahdissa yleistyvät sukupuutot ja pölyttäjien alueelliset kadot ympäri maailmaa.

Esimerkiksi näihin asioihin osapuolet sitoutuvat:

  • Luonnonsuojelun ja luonnonhoidon tehokkuutta, kytkeytyneisyyttä ja laajentamista parannetaan maailmanlaajuisesti.
  • Luonnonvarojen kestävää käyttöä vahvistetaan entisestään.
  • Tehostetaan globaalia ja kansallista ympäristölainsäädäntöä. Myös varmistetaan, että luonnolle haitallisia tukia ajetaan alas ja korostetaan kannustinpolitiikassa luontoarvoja.
  • Pandemian jälkeisen elvytyspolitiikan pitää edistää luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä.
  • Huolehditaan ihmisoikeuksista sopimuksen toimeenpanossa esimerkiksi tukemalla kehitysmaita ja mahdollistamalla alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen, naisten sekä nuorten osallistuminen.

Suomen pääneuvottelija Marina von Weissenberg on ministeri Mikkosen tapaan aurinkoisissa tunnelmissa, sillä julistukseen saatiin paljon sellaisia kirjauksia kuin Suomi ja EU toivoivat.

– On ollut hyvä osapuolikokous, ja tietenkin lisää on tulossa. Ensi maanantaista lähtien kevääseen valmistaudutaan EU:n sisäisissä valmistelukokouksissa.

Ympäristöneuvos Marina von Weissenberg arkistokuvassa vuodelta 2020.Markku Pitkänen / Yle

Julistus tukee von Weissenbergin mukaan ainakin sitä, että kunnianhimo pysyy korkeana neuvottelujen edetessä. Vaikka jotkut kirjaukset julistuksesta nousevat esiin voimakkaampina esimerkkeinä, pääneuvottelija korostaa laaja-alaisen kokonaisuuden tarvetta.

– Kaikki 17 kohtaa julistuksessa ovat tärkeitä: tämä on pakettiratkaisu. Kannattaa huomioida, ettei voi nostaa vain yhtä esimerkkiä paketista ja ajatella, että tällä homma hoidetaan.

Samoin tilanteen korjaaminen ei ole yksin valtioiden ja ympäristöjärjestöjen harteilla, vaan yhteiskuntien pitää aktivoida entistä enemmän yrityksiä ja muita toimijoita.

Ensi keväänä käydään konferenssin toinen, päättävä osa. Silloin uusi sopimus olisi tarkoitus allekirjoittaa.

Neuvottelujen ensimmäinen vaihe sujui jopa yllättävän seesteisesti

Kun alustava sopimusesitys julkaistiin viime vuonna, eivät kunnianhimoiset tavoitteet ja ehdotukset tarkoista sekä vertailevista seurantamekanismeista miellyttäneet kaikkia osapuolia.

Erityisesti Brasilia kannatti neuvotteluiden jäädyttämistä. Maan kynnyskysymykset liittyvät pitkälti luonnonvarojen kestävään käyttöön, jonka suhteen presidentti Jair Bolsonaron ja länsivaltojen näkemykset ovat aiemminkin ristenneet.

Tämän osapuolikokouksen tärkeä ennakkoasetelma oli päästä luotaamaan asenneilmapiiriä, jossa osapuolet sopimuksesta neuvottelevat.

Euroopan unioni seisoi tavoitteiden takana, ja koska neuvottelut sujuivat jouhevasti, ei unionilta vaadittu järeämpää otetta. Suomen pääneuvottelija von Weissenberg kertoo jopa yllättyneensä siitä, miten vähän soraääniä neuvottelujen ensimmäisessä vaiheessa ja julistusta laadittaessa kuultiin.

– Olen ollut hämmentynyt ja yllättynyt siitä, että Brasilia oli neuvotteluissa niin vaatimaton. Ei vahvoja tai poikkileikkaavia kannanottoja.

On kuitenkin mahdollista, että maa niin sanotusti säästelee paukkuja keväälle, jolloin päättävässä kokouksessa voi olla odotettavissa vielä vääntöä, von Weissenberg pohtii. Toisaalta myös isäntämaa Kiinan ja Brasilian suhteet ovat voineet vaikuttaa keskusteludynamiikkaan.

Myös Intia on ollut neuvotteluissa melko näkymätön, mutta von Weissenberg arvioi, että kansalliset huolenaiheet esimerkiksi maataloudessa ovat voineet viedä pontta kansainväliseltä toiminnalta.

Kokousta isännöinyt Kiina on luonnon monimuotoisuuden supervaltio. Kuvassa Zhangjiajien luonnonsuojelualueen vehreä maisema.CC / severin.stalder

Isäntämaa Kiina korosti puheenvuoroissaan erityisesti kansainvälisen ympäristölainsäädännön merkitystä ja osoitti nostaneensa rimaa tavoitteissaan.

Kiina on monelta osin kunnostautunut biodiversiteettiasioissa esimerkiksi suurilla satsauksilla alan tutkimukseen.

Kiinan tuki sopimukselle on tärkeää jo siksi, että se on yksi maailman biodiversiteettisupervalloista. Noin 10 prosenttia maailman kasvi- ja 14 prosenttia maailman eläinlajeista elää Kiinan maantieteellisten rajojen sisäpuolella.

Kiina on nostanut erityisesti norsujen suojelun jalustalle, osin selittämättömän kesäisen vaelluksen tuoman mediahuomion johdosta. Aasiannorsukanta on onnistuneen luonnonsuojelun ansiosta kasvanut 180 yksilöstä noin 300 yksilöön.

Von Weissenberg kertoo jääneensä kuitenkin kaipaamaan paljon norsuja pienempien luontokappaleiden eli pölyttäjien huomioimista retoriikassa. Niitä isäntämaa Kiinan puheenvuoroissa ei mainittu.

Lue myös:

Ensi viikolla alkavissa neuvotteluissa laaditaan sopimusta luontokadon pysäyttämiseen – tavoite on venynyt jo vuosikymmenillä alkuperäisestä

Maailman maat yrittävät saada lajien sukupuutot loppumaan kansainvälisellä sopimuksella – Suomen neuvottelija: "Jos ei ole lajeja, ei ole elämääkään"

Hampaat sen todistavat: Lajien joukkosukupuutto oli tehdä ihmisestä selvää jo ennen kuin esivanhempiamme olikaan

Wed, 13/10/2021 - 21:28

Maapallon eoseenikausi päättyi noin 33 miljoonaa vuotta sitten elonkirjon valtavaan mullistukseen. Planeettaamme koetteli ilmastonmuutos, joka oli päinvastainen kuin nyt meneillään oleva muutos.

Lämpötilat putosivat, jäätiköt alkoivat hiipiä kohti päiväntasaajaa, merten pinnat laskivat, metsät alkoivat muuttua ruohikoiksi, ja hiilidioksidi kävi vähiin. Soisesta planeetasta tuli jäinen planeetta.

Fossiililöytöjen perusteella on päätelty, että Euroopan ja Aasian eliöstö koki todella kovia mutta Afrikan biodiversiteettiä suojeli trooppinen lämpö. Esimerkiksi muutama vuosi sitten julkaistun brittitutkimuksen mukaan ilmastonmuutos ei koetellut Afrikan lajeja nimeksikään.

Fossiileja on tulkittu väärin, sanoo tuore kansainvälinen tutkimus. Sen mukaan eoseenikauden ja sitä seuranneen oligoseenikauden vaihteessa tapahtui paljon suurempi joukkosukupuutto kuin tähän saakka on tiedetty.

Communications Biology -lehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa lasketaan, että myös Arabian niemimaalla ja Afrikassa koettiin mullistava nisäkäskato. Sieltäkin hävisi 68 prosenttia lajeista.

Yksi pahimmin kärsineistä ryhmistä olivat varhaiset kädelliset. Siinä noppapelissä oli lähellä katketa myös ihmisiin johtanut evoluutio.

Suojavyöhykettä ei ollutkaan

Tietämys eoseeni- ja oligoseenikauden vaihteen ilmastonmuutoksesta perustuu ennen muuta merenpohjien sedimenttinäytteiden happi-isotooppien muutoksiin. Yleiskuvaa ovat täydentäneet tutkimukset merenpinnan korkeuden muutoksista ja jäätiköiden kasvusta.

Paikallisesti analysointi on pakostakin satunnaista, koska se perustuu siihen, mistä fossiileja on onnistuttu löytämään. Kartta on jäänyt läikikkääksi, ja isot alueet ovat aivan valkoisia.

Afrikan nisäkkäiden oli päätelty selvinneen joukkosukupuutosta hyvin, koska päiväntasaajan lähellä oli riittävä suojavyöhyke varjelemaan niitä ilmastonmuutoksen pahimmilta vaikutuksilta.

Vakiintunut käsitys kääntyi päälaelleen pitkälti yhdysvaltalaisen Duken yliopiston paleontologin Elwyn Simonsin elämäntyön ansiosta. Viisi vuotta sitten kuollut Simons keräsi kymmenien vuosien ajan fossiileja Egyptin aavikoilta.

Yhdysvaltalais-englantilais-egyptiläinen tutkijaryhmä paneutui viiden nisäkäsryhmän fossiileihin: hyaenodontteihin, joilla ei enää ole täällä jälkipolvia, kahteen jyrsijäryhmään eli leijureihin ja piikkisikamaisiin sekä kahteen kädellisten ryhmään.

Niistä yhteen kuuluvat makien ja lorien esi-isät ja toiseen ne, joiden jälkeläisiä olemme me ihmiset ja ihmisapinat.

Rengashäntä- eli kissamaki ainoilla kotiseuduillaan, Madagaskarin saarella. 107 makilajista 103:a uhkaa sukupuutto. 33 on aivan sen partaalla. Pääsyitä ovat Madagaskarin metsänhakkuut ja metsästäminen. Harald Lange / Ullstein Bild / AOP

Simonsin löytöjen lisäksi tutkijoiden käytössä oli dataa sadoista fossiileista eri puolilta Afrikkaa. Niiden pohjalta pystyttiin laatimaan tutkittujen ryhmien evoluutiopuut ja ajoittamaan jokaisen haaran synty ja viimeinen tunnettu havainto.

Tulosten perusteella eoseeni- ja oligoseenikausien vaihde oli kaikille viidelle ryhmälle todella kovaa aikaa. Niiden kehityksessä painettiin resetointinappulaa, kuvailee tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, brittiläisen Salfordin yliopiston tutkijatohtori Dorien de Vries.

Kun ryhmien lajeja alkoi miljoonia vuosia myöhemmin ilmestyä uudelleen fossiilien joukkoon, niiden ilme oli toinen. Joukkotuhoa edeltäneitä lajeja ei enää ollut.

Avaintodisteet, poskihampaat, olivat muuttuneet. Ne osoittivat, että lajit söivät toisin ja elivät erilaisessa ympäristössä kuin kuolleet sukulaislajinsa.

Pullonkaulasta läpi päässeet linjat monipuolistuivat pelastumistaan seuranneiden vuosimiljoonien aikana.

– Sukupuutto tappaa, mutta samalla se avaa uusia ekologisia tilaisuuksia linjoille, jotka onnistuvat selviämään uuteen maailmaan, sanoo Duken yliopiston kuraattori Matt Borths.

Haasteet panivat monet koetukselle

Hampaat osoittavat, että ihmisiin ja ihmisapinoihin johtaneessa linjassa monimuotoisuus katosi lähes olemattomiin. Vain yksi ainoa hammasmorfologinen tyyppi säilyi.

Hampaiden muoto määräsi rajat sille, mitä lajit pystyivät syömään, ja samalla niiden uudelle monimuotoistumiselle.

– Kävimme hyvin lähellä sitä, ettei meitä ihmisiä olisi koskaan ollutkaan, sanoo Etelä-Kalifornian yliopiston professori Erik Seiffert.

Nopeasti viilennyt ilmasto ei ollut ainoa haaste niille muutamille nisäkkäille, jotka pyrkivät jaloilleen. Mullistuksia riitti: Itä-Afrikassa tapahtui valtavia tulivuorenpurkauksia. Laajoja alueita peittyi kuumaan basalttikiveen. Arabian niemimaa repeytyi Itä-Afrikasta.

– Lajeilla, jotka jäivät henkiin eoseenin ja oligoseenin taitteen joukkosukupuutosta, oli ilmeisesti riittävä työkalupakki ailahtelevassa ilmastossa selviämiseksi, sanoo Borths.

Vastaavassa tilanteessa maailman eliöstö on nykyisessä ilmastonmuutoksessa. Mitkä lajit selviävät jo käynnistyneestä joukkosukupuutosta? Siihen kysymykseen on etsitty vastausta muun muassa kanadalaisessa McGillin yliopistossa.

"Roskakala" on sopeutumisen mestari

Molecular Ecology -lehdessä viime keväänä ilmestyneessä tutkimuksessa vastauksia antoi pieni kala, kolmipiikki. Se tunnetaan lajina, joka pystyy elämään niin meri- kuin makeassa vedessä ja hyvin vaihtelevissa lämpötiloissa.

Kolmipiikkien muoto, koko ja käytös muuttuvat nopeasti, jos olosuhteet sitä vaativat. Tutkijat ryhtyivät selvittämään supersopeutumisen geneettistä taustaa kolmipiikkien sekvensoidusta perimästä.

Charles Darwinin luonnonvalintateorian mukaan eliöt, joilla on selviämistä ja lisääntymistä suosivat geenit, saavat muita enemmän jälkeläisiä, mikä puolestaan yleistää näitä geenejä sukupolvi sukupolvelta. Samalla populaatiot sopeutuvat ympäristöihinsä aikaa myöten yhä paremmin.

– Tätä prosessia on kuitenkin tutkittu tyypillisesti jälkeenpäin eli populaatioissa, jotka ovat sopeutuneet nykyisiin oloihinsa kauan sitten. Siksi voi olla vaikeaa ymmärtää tapahtuminen järjestystä, kuten sitä, mitkä ominaisuudet olivat adaptaation kannalta milläkin hetkellä tärkeimpiä, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, tohtorikoulutettava Alan Garcia-Elfring.

Pohjoisen pallonpuoliskon vesissä uiva kolmipiikki on suomalaisille tuttu myös rautakalana. Sitä on täällä pidetty pelkkänä roskakalana. Rowan Barrett / McGillin yliopisto

Kalifornian rannikon jokisuiden kolmipiikkipopulaatiot antoivat poikkeuksellisen mahdollisuuden tutkia luonnonvalintaa toimessaan. Vuodenaikojen vaihtelu märistä talvista kuiviin kesiin muuttelee rajusti makean ja suolaisen veden suhdetta kolmipiikkien kotivesissä. Vain sopeutuvimmat selviävät seuraavaan kauteen.

Kesän kuivilla muodostuu toisinaan hiekkasärkkiä, jotka katkaisevat jokisuiston yhteyden mereen. Samanlaista oli ilmeisesti kolmipiikeillä, jotka asettuivat kymmenentuhatta vuotta sitten jääkauden sulavesistä syntyneisiin järviin, sanoo biodiversitettitutkimuksen professori Rowan Barrett.

Tämän päivän kolmipiikkien perimän muutokset osoittautuivat samanlaisiksi, joita sopeutumiseen vaadittiin tuolloin, ja muutokset vievät vain yhden ainoan sukupolven ajan.

Garcia-Elfingin mukaan tulokset antavat olettaa, että tieto lajien geneettisestä vaihtelusta menneisyydessä on keino ennustaa populaatioiden sopeutumista ilmastonmuutoksen kaltaisiin stressitekijöihin tulevaisuudessa.

Savanniparatiisikaija on yksi lintulajeista, joiden ulkomuotoa ilmastonmuutos on muokannut. Chris Ison / Alamy / AOP

Myös australialaisessa meta-analyysissa on todettu monien eläinten evoluution vauhdittuneen niiden pyrkiessä selviämään ilmastonmuutoksesta.

Deakinin yliopiston tutkiijat kävivät läpi tutkimuksia, joissa osoitettiin lintujen nokkien kasvaneen, metsähiirien häntien pidentyneen ja lepakkojen siipien kasvaneen, kun eläimet yrittävät säädellä lämpötilaansa lisäämällä pinta-alaa, jota kautta lämpöä pääsee poistumaan.

Trends in Ecology & Evolution -lehdessä viime kuussa julkaistujen tulosten mukaan muutos on erityisen huomattava linnuilla. Esimerkiksi useiden australialaisten papukaijalajien nokat ovat nyt 4–10 prosenttia suurempia kuin 150 vuotta sitten. Muutos on ollut kesien lämpötilan nousun mukainen.

– Yleensä evoluutioon menee tuhansia vuosia tai enemmänkin. Eläimet yrittävät nyt parhaansa mukaan pysyä muutosten tahdissa. Jotkut sopeutuvat, toiset eivät, sanoo tohtorikoulutettava Sara Ryding.

Emme myöskään tiedä, mitä muita ekologisia seurauksia näillä muutoksilla voi olla, hän lisää.

Lue myös:

Raportti: Luontokatoa ja ilmastonmuutosta ei voi ratkaista erikseen – uusi raportti nivoo keinot yhteen

Kuuntele Yle Areenasta:

Ikioma ilmastokriisimme – Tarinoita muuttuneesta Suomesta. Ilmastonmuutos tuli jo. Aikamme suurin mullistus näkyy ympäristössämme ja arjessamme.

Itämeren pohjan kunto huolestuttaa – Ahvenanmaan vesissä useita suojelua kaipaavia kohteita

Mon, 11/10/2021 - 11:57

Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma eli VELMU on kartoittanut Itämeren luontotyyppejä jo 16 vuotta.

VELMUssa on kerätty tietoa vedenalaisten luontotyyppien, lajien ja niiden muodostamien yhteisöjen esiintymisestä Suomen merialueilla. Ohjelman päätavoite on edistää Itämeren lajien ja merialueiden suojelua ja tukea meren ja sen luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Kerätyn aineiston avulla on mallinnettu ja tunnistettu monimuotoisuuden kannalta keskeisiä alueita sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla.

Metsähallitus, EMKR, Jyrki Lyytikkä / Yle

Ahvenanmaan vedenalaista luontoa on kartoitettu ÅlandSeaMap –hankkeessa (2019-2023) Åbo Akademin tutkijoiden toimesta. Sen rahoittajina ovat Baltic Conservation Foundation, Euroopan meri- ja kalatalousrahasto sekä Ahvenanmaan maakuntahallitus.

Tällä hetkellä Suomen merialueista on suojeltu noin 11 prosenttia, Ahvenanmaalla vain kolmisen prosenttia.

Itämeren vedenalaiseen maailmaan pääset tutustumaan laajemmin esimerkiksi tästä Yle Areenasta löytyvästä sarjasta.

Sukeltaja tai kamera kerää tietoja merenpohjasta

Aava meri aukeaa Ahvenanmaan läntisimmän kunnan Eckerön vanhan postilaiturin kupeesta. Autolautta kohti Grislehamnia on lähtenyt läheisestä satamasta jokin aika sitten ja vaalea alus näkyy vielä horisontissa.

Sukeltaja Floriaan Eveleens Maarse valmistautuu merenpohjan tarkasteluun Eckerössä yhdessä Patrik Ståhlin kanssa. Markku Sandell / Yle

Åbo Akademin sukeltaja Floriaan Eveleens Maarse kiinnittää vyöhönsä putkiloita, kameran ja muistiinpanotaulun. Matalassa rannassa räpylöiden kiinnittäminen aallokon keinuttaessa ei suju kovin helposti, mutta hetken kuluttua Maarse ui kartoittamaan sadan metrin linjaa köyden varassa.

Tosihienoja merenpohjia ei ole paljon. Kenttäkoordinaattori Charlotta Björklund, Åbo Akademi

Rannalla operaatiota avustavat Patrik Ståhl ja kenttäkoordinaattori Charlotta Björklund. Tänä kesänä kartoitukset keskittyivät pääosin Kökarin kunnan ympäristöön.

Kuluu tovi ja Maarse palaa rantaan. Yhteen putkiloon on kertynyt punalevää, jonka lopullinen laji selviää usein vasta mikroskoopin alla Husön biologisella asemalla, joka on Åbo Akademin kenttäasema Ahvenanmaalla.

Punalevän tarkempi laji selvitetään laboratoriossa.Markku Sandell / Yle

– Jos ollaan sisäsaaristossa, niin pohjat ovat aika huonossa kunnossa. Yleensä sieltä löytyy paljon rihmalevää. Mitä ulommas menee, niin sitä paremmalta vedenalainen luonto näyttää. Ulkosaaristossa voi olla tosi hienoja paikkoja, Charlotta Björklund sanoo.

Rakkohaurua eli rakkolevää on tullut osin takaisin, mutta joillakin alueilla, kuten Kökarin saaristossa, sitä on kenttäkoordinaattorin mukaan edelleen vaikea löytää. Björklundin mukaan Itämeren pohja on melko kehnossa kunnossa. Monin paikoin videoissa näkyy irtonaista rihmalevää, joka peittää kaiken muun kasvuston.

Sisäsaariston merenpohjat ovat usein huonossa kunnossa, kenttäkoordinaattori Charlotta Björklund kertoo.Markku Sandell / Yle

– Tosihienoja merenpohjia ei ole paljon. Ainakin minun mielestäni ne kannattaa suojella, sillä haluamme nauttia merestä myös tulevaisuudessa, Charlotta Björklund pohtii.

Ahvenanmaalla niukasti merenpohjan suojelualueita

Meren ympäröimän Ahvenanmaan meriluonto on ainutlaatuista Suomessa, sillä muita merialueita korkeampi veden suolapitoisuus vaikuttaa lajiston määrään ja laatuun.

Åbo Akademin tutkijat ovat olleet liikkeellä eri puolilla Ahvenanmaata jo useampana vuonna. Tavoitteena ÅlandSeaMap-hankkeessa on edistää Ahvenanmaan meriluonnon suojelua, koska suojelu laahaa kansainvälisten tavoitteiden suhteen pahasti jäljessä. Åbo Akademin tutkijat tuottavat maakuntahallitukselle ehdotuksen uusista suojelualueista.

Meriluonnon kartoitushankkeessa tutkijana toimiva Henna Rinne pitää saarimaakunnan meriluonnon suojelun tilaa vielä heikohkona.

– Ahvenanmaan rannikkovesistä on suojeltu alle viisi prosenttia ja jos katsotaan mukaan myös ulkomerialueet, niin prosenttiosuus on vielä pienempi.

Suojelutavoitteiden saavuttaminen on haaste muillekin kuin Ahvenanmaalle, tutkija Henna Rinne arvioi.Markku Sandell / Yle Suojelutavoitteet tiukkenivat

Kansainvälinen biodiversiteettisopimus ja EU-lainsäädäntö edellyttivät aiemmin, että vuoteen 2020 mennessä kymmenen prosenttia merialueista olisi ollut suojeltuja. Unionin biodiversiteettistrategian myötä suojelutavoite tiukkeni tästä eli vuoteen 2030 mennessä suojeltuna pitäisi olla 30 prosenttia merialueista.

Suojelupaine siis kasvaa lähivuosina ja Ahvenanmaalla ollaan takamatkalla. Pääsaaren mutkainen rantaviiva muodostaa muun muassa suojaisia lahtia, jotka ovat tärkeitä elinympäristöjä monille lajeille, ja tärkeitä kalojen lisääntymisalueita. Niissä elää Rinteen mukaan runsaasti tärkeitä lajeja, joista osa on uhanalaisia.

– Esimerkiksi näkinpartaisiin kuuluvaa, uhanalaista piikkinäkinpartaa olemme löytäneet Ahvenanmaan lahdista.

Piikkinäkinparta on uhanalainen.Floriaan Eveleens Maarse / Åbo Akademi

Lahtiin kohdistuu erilaisia virkistyskäyttöpaineita. Niitä ruopataan veneväyliä ja mökkirantoja varten ja vaikutukset ovat luonnon kannalta negatiivisia.

Ahvenanmaan merialueiden kartoitus ÅlandSeaMap –hankkeessa jatkuu vuoteen 2023. Kuva Kökarin alueen harjusaaresta, missä rehottaa merikaalia.Charlotta Björklund / Åbo Akademi

Kökarin itä- ja pohjoispuolella on vedenalainen harjumuodostelma, joka näkyy pinnalle harjusaarten ketjuna. Tutkijoita kiinnostavat erityisesti näiden saarten vedenalaiset osat.

– Siellä on esimerkiksi meriajokasniittyjä. Meriajokas on tärkeä elinympäristöjä muodostava laji, Henna Rinne kertoo.

Meriajokaskasvustot saattavat olla vuosikymmenien ikäisiä ja niillä on tärkeä tehtävä meren ekosysteemissä myös hiilen sitojana. Pohjois-Ahvenanmaalla eli eteläisellä Selkämerellä on Rinteen mukaan esimerkiksi laajoja hyvinvoivia rakkohauruvyökkeitä ja punaleväyhteisöjä.

– Ne ovat sellaisia alueita, joiden toivoisi pysyvän hyvässä tilassa edelleen.

Meren korkeampi suolapitoisuus tuo vaihtelua lajiston koostumukseen ja lisäystä monimuotoisuuteen. Esimerkiksi monet punalevät ovat Rinteen mukaan alkuperältään mereisiä lajeja, jotka viihtyvät Ahvenanmaan suolapitoisissa vesissä.

Haarukkalevä on yksi yleisistä punalevistä Ahvenanmaan vesillä.Linn Engström / Åbo Akademi

Parhaillaan Åbo Akademissa koostetaan aineistoja ja tehdään niiden perusteella eri lajien esiintymismalleja. Näistä kartoista nähdään lajien mahdollisia esiintymisalueita myös kartoituspisteiden ulkopuolella. Uusien ja olemassa olevien laji- ja luontotyyppiaineistojen sekä ihmispaineaineistojen avulla tehdään suojelualueiden valinta-analyysi.

Analyysissä yritetään tunnistaa niitä alueita, jotka olisi erityisen tärkeää saada suojelun piiriin ja joissa biodiversiteetti on korkeimmillaan.

– EU:n 30 prosentin suojelutavoite tuottaa paineita kaikilla merialueilla, ei pelkästään Ahvenanmaalla, Åbo Akademin tutkija Henna Rinne toteaa.

Lue myös:

Suomi täytti tavoitteen, mutta suojelee silti huonosti Itämeren luontoa – suurin osa arvokkaasta vedenalaisesta luonnosta on ilman suojelua

Tutkimus: Suurin osa merten muovista ei päädykään avomerten pyörteiksi vaan herkkiin rannikkovesiin ja rannoille

Mertensuojelun supervuosi kuivahti koronaviruksen takia – merten armonajaksi lasketaan kymmenen vuotta

Tutkija: Itämeri ei ole enää maailman saastunein meri – mutta siinä hyvät uutiset olivatkin

Tästä merestä puhutaan vain harvoin, vaikka ainutlaatuinen ympäristö on jo muuttumassa – lähde kiertämään Pohjanlahtea, jollaista ei pian enää ole

20 vuotta sitten professori olisi esittänyt tutkijoiden vaatimaa metsien suojelun tasoa – emeritusprofessori suojelisi heti lisää valtion metsiä Etelä-Suomessa

Sat, 09/10/2021 - 20:13

Pettymys.

Emeritusprofessori Rauno Ruuhijärven päällimmäinen tunne vuosikymmeniä jatkuneeseen luonnonsuojelun huonoon tilaan on pettymys.

On kulunut yli kaksikymmentä vuotta siitä, kun Ruuhijärvi johti toistaiseksi viimeisintä laajaa asiantuntijatyöryhmää, jonka tehtävänä oli selvittää Etelä-Suomen metsäluonnon tila ja laatia toimenpiteitä sen parantamiseksi. Silloin, kuin nytkin, suojelu on painottunut vahvasti Lapin laajoihin valtion metsiin.

Ruuhijärvi seuraa aktiivisesti luonnonsuojelusta käytävää keskustelua vielä vanhoilla päivillään.

Luonnonsuojelussa keskustelu siirtyy helposti siihen, kuinka paljon pitää suojella, jotta uhanalaiset ja sukupuuttouhan alla elävät lajit selviävät. Ruuhijärven työryhmän aikoihin alueen metsistä oli tiukasti suojeltu noin prosentti metsäalasta. Työryhmä luonnosteli pohjat, joilla suojelua olisi voinut edistää Pohjanmaalta Etelä-Suomeen asti.

Ruuhijärven ryhmän asiantuntijat kirjoittivat raportissaan, että tiukasti suojeltu metsä on keskeisin keino metsäisten elinympäristöjen ja niissä esiintyvien lajien suojelussa. Tarve lisäsuojelulla oli olemassa, mutta työryhmä ei esittänyt raportissaan prosenttitavoitteita uhanalaisuuskehityksen pysäyttämiseksi.

– 10 prosenttia on lähin tavoite, mihin piti ja pitää pyrkiä. Suojeluohjelma, joka tehtiin meidän jälkeemme, on täysin riittämätön.

Ruuhijärvi viittaa asiantuntijatyöryhmän jälkeen perustetun ministeriöiden ja etujärjestöjen ryhmän sopimaan Metso-ohjelmaan, jonka tavoitteena on noin reilussa 20 vuodessa suojella 100 000 hehtaaria eteläsuomalaista metsää.

Metso jatkuu vuoteen 2025 asti.

Suomalaisen luonnonsuojelun pioneerin mukaan Metso oli poliittinen kompromissi, kun keskustelu luonnonsuojelusta oli vaikeaa. Metsän- ja maanomistajien tuoreessa muistissa oli EU:n Natura-suojeluohjelman toteutus ja keskustelu metsien lisäsuojelusta oli tulehtunutta.

Työryhmän jälkeen on valmistunut kaksi laajaa uhanalaisuusraporttia, joiden mukaan lajien ahdinko jatkuu: metsälajeista lähempänä sukupuuttoa on yli 800 lajia. Lähes puolet tuhansista seuratuista lajeista elää metsissä, etenkin eteläisissä metsissä.

Emeritusprofessori ja luonnonsuojelija Rauno Ruuhijärvi aloittaisi metsäluonnon lisäsuojelun valtion metsistä, joita löytyy hänen mukaansa vielä myös Etelä-Suomesta.Silja Viitala / Yle

Ruuhijärven mukaan lajien huonoon kehitykseen ovat suurelta osin vaikuttaneet lisääntyneet hakkuut. Siksi 10 prosentinkin suojelutaso on hänen mukaansa liian alhainen.

Samalla kannalla on myös Jyväskylän yliopiston ekologian professori ja Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho.

– Suojelualan tason nosto 10 prosenttiin myös Etelä-Suomessa on minimitavoite. Sen jälkeen voidaan katsoa, mitä muita tarpeita vielä on, Kotiaho sanoo.

Luonnontieteellisen keskusmuseon johtaja Aino Juslén asettelee sanansa varovaisemmin, eikä ota kantaa suojeluprosentteihin.

– Peitteisyys riittää osalle lajeista, osa lajeista voi hyötyä jatkuvasta kasvatuksesta, eikä kaikki ole niin mustavalkoista. Nykytapa ei kuitenkaan riitä, Juslén sanoo.

Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen laskelmien mukaan 10 prosentin luonnonsuojelun taso yhdistettynä lähes nykyisen tasoisiin hakkuisiin muuttaisi melko nopeasti metsät yhä nuoremmiksi. Samalla se vähentäisi merkittävästi teollisuuden puunsaantia.

Kymmenen prosenttia on myös taso, jota Euroopan unioni tavoittelee tiukalle suojelulle. Kyse on silloin lailla suojelluista alueista, joissa metsätalous ei ole käytännössä mahdollista. Näitä ovat muun muassa luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot.

Tällä hetkellä ei tiedetä, onko jokaisen EU-maan suojeltava vähintään 10 prosenttia vai onko yksittäisen maan osuus pienempi tai suurempi. 10 prosentilla pyritään säilyttämään unionin jäljellä olevat vanhat luonnontilaiset tai lähes luonnontilaiset metsät.

Ruuhijärven työryhmä mietti suojelutarpeita karkeasti Oulusta etelään ja itään päin. Jos Oulusta laskee etelämmäksi, alueen metsistä on viimeisimpien tietojen mukaan tiukasti suojeltu alle 5 prosenttia. Mikäli Lappia ei lasketa mukaan, myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien suojeluala jää reilusti alle 10 prosentin.

Luonnonsuojelijana Ruuhijärvi on pettynyt siihen, että tiedosta huolimatta luontokadolle ei ole tehty enempää.Silja Viitala / Yle

10 prosentin lisäksi Suomen hallituksen, EU:n ja Yhdistyneiden kansakuntien tavoitteena on suojella kevyemmin ilman esimerkiksi täydellistä metsätalouskieltoa vielä lisää maa- ja vesialueita. Tässä yhteydessä on puhuttu mahdollisesti 30 prosentin suojelutasosta.

Esimerkiksi metsäteollisuuden keskittymissä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa suojelualaa pitäisi löytää paljon nykyistä enemmän. Kyse olisi silloin kummassakin maakunnassa ainakin 10 000 hehtaarista metsää. Metsävaratietojen mukaan alueilla yli 60 vuotiaita puita alkaa olla jo harvassa.

Tiukasti suojeltua metsäalaa on molemmissa maakunnissa muutama prosentti.

Suurin osa rauhoitetuista metsistä on Lapin maakunnan alueella. Rauhoitettu ala on laskettu Luonnonvarakeskuksen ylläpitämistä tiedoista ja siihen on laskettu mukaan metsätalouden ulkopuolella olevat suojeluluokat 1 kokonaan ja 2b.Lähde: Luke, Grafiikka: Jyrki Lyytikkä / Yle

Puiden keski-iän alentuminen on Ruuhijärven mukaan yksi syy siihen, miksi monen mielestä 10 prosenttia on sopiva taso, jolle metsien suojelu tulisi nostaa. Sekin on Ruuhijärvelle kompromissi, sillä siellä missä suojelun tarve on suurin, vanhaa puustoa on vaikea enää löytää riittävästi.

Tiukasti suojellun metsän pinta-ala on ensimmäinen asia, mitä kaikki kolme haastateltavaa vaativat lisää.

– Lajeilla pitää olla riittävästi elinympäristöä eli ensin olla pinta-alaa, jotta ne voivat olla olemassa. Tämän jälkeen elinympäristöjen laatu ja sopivat elinympäristölaikut suojelualueiden läheisyydessä tulevat tärkeiksi, Kotiaho sanoo tärkeysjärjestyksestä.

Uhanlaisuuskehityksen taittamisen kannalta yksi keskeisin keino on suojella selvästi lisää niin vanhoja metsiä kuin vielä on mahdollista. Vanhimmat talousmetsät voivat professori Kotiahon mukaan muuttua parhaiten ympäristöiksi. joissa metsäluonto menestyy.

Suojelu tarkoittaa Kotiahon ajatuksissa sitä, että metsiä pitää rauhoittaa talouskäytöltä.

Myös lahopuun lisääminen ja säästäminen hakkuissa on Kotiahon mukaan hyvä täsmäkeino, jolla hidastetaan luontokatoa.

– On väärin ajatella, että lahopuiden säästäminen varsinaisesti auttaisi luontoa. Sen säästäminen ei tuo luonnolle mitään lisää. Sillä voidaan hieman pienentää haittaa, joka hakkuista lajeille koituu, Kotiaho vertaa.

Keskusmuseon johtaja Juslén muistuttaa siitä, että vaikka metsiin liittyvien elinympäristöjen niin sanottu lajien uhanalaisuusindeksi on pysynyt seurannoissa tasaisena, useiden lajien uhanalaistuminen jatkuu. Toiset lajit ovat yleistyneet esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä.

– Meillä on pitkä, pitkä sukupuuttovelka esimerkiksi vanhojen metsien lajistossa ja lahopuulajistossa, jotka useiden arvioiden mukaan edelleen heikkenevät.

Kun järeää puustoa on vähemmän ja metsänomistaja saa siitä parhaimman tuoton, Ruuhijärven mukaan viimeinen mahdollisuus on ennallistaa metsää. Kulottamalla metsän kehitys alkaa tavallaan hitaasti uudelleen. Paremman puutteessa myös kitumaita tarvitaan lisää. Nuoremmista metsistä kehittyy useiden sukupolvien aikana vanhaa ikimetsää.

Suomen metsät ovat Ruuhijärven mukaan nuoria, mutta niistä voidaan saada aikanaan metsälajeille arvokkaita alueita. Silja Viitala / Yle

– Puu ei kyllä riitä, kun metsäteollisuus on laajentumassa ja samalla halutaan suojella.

Suojelutarpeita on Ruuhijärven mukaan myös muualla, vaikka metsät ovat keskiössä metsävaltaisessa maassa. Kasviekologina uransa tehnyt Ruuhijärvi on soidensuojeluohjelman isä ja muistuttaa siitä, kuinka suoluontotyypeistä puolet ovat uhanalaisia. Metsäluontotyypeissä luku on selvästi suurempi.

Hän kertoo, että jo 20 vuotta sitten kaikki tarvittava tieto suojelun perusteista ja alueellisista tarpeista oli olemassa.

Myös Kotiahon ja Juslénin mukaan tiedonpuute ei ole esteenä toimille, vaikka tiede täsmentää koko ajan kuvaa lajien uhanalaisuuskehityksestä. Tällä hetkellä arvioidaan, että puolet Suomen lajeista tunnetaan niin hyvin, että niiden tilanteesta voidaan sanoa jotain varmaa. Parhaiten tunnetaan linnut.

– Meillä on valtavasti tietoa niiden eliöyhteisöjen tilasta, jotka tunnemme hyvin. Me tarvitsemme luonnontilaisia metsiä ja ympäristöja, Juslén kertoo.

Tarvittavia toimia kannattaa Juslénin mukaan suunitella niiden lajien ja näiden elinympäristövaatimusten perusteella, joista on eniten tietoa. Tätä vaatii myös alan kansainväliset tieteelliset säännöt: suojelutarpeita selvitetään ja perustellaan lajitiedoilla.

Sekä työssä että siviilissä luonnon puolta pitänyt Rauno Ruuhijärvi on sitä mieltä, että metsien tilanne on huono. Hän aloittaisi metsien lisäsuojelun valtion maista, joiden suojelulla päästään hyvään vauhtiin kohti parempaa suojelutasoa.

Ruuhijärvi tietää, että Metsähallituksen hallinnassa on kymmeniä tuhansia hehtaareja suojelunarvoisia varttuneita metsiä. Niitä löytyy Hämeestä Evolta, Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta.

Rauno Ruuhijärvi asuu Vantaalla. Vanhaa metsää on aivan eteläisessä Suomessa vähän jäljellä. Rehevimmät metsät on hakattu ja otettu muuhun käyttöön. Tästä huolimatta metsiä riittää hänen mielestä myös suojeltavaksi. Silja Viitala / Yle

Lue myös:

Luonnonsuojelun lisääminen uhkaa metsäteollisuuden puunsaantia – Tutkija: Jo nykyhakkuita ja luonnonsuojelua vaikea yhdistää

Valtion kokoinen hakkuuaukko

Astu Aittosaareen, jossa luonto saa nyt kukoistaa rauhassa – kukaan ei tiedä, paljonko metsiä pitäisi suojella, mutta kaikki lajit eivät siedä hakkuita

Raportti: Luontokatoa ja ilmastonmuutosta ei voi ratkaista erikseen – uusi raportti nivoo keinot yhteen

Saksalaistutkimus selvitti yli 50-vuotiaiden rokotusvastaisuuden taustatekijöitä: kärjessä köyhyys ja työttömyys

Fri, 08/10/2021 - 19:59

Saksalaisen Max Planck -instituutin tekemä tutkimus on selvittänyt, keitä rokottamattomat ihmiset Euroopassa ovat ja mitkä asiat heitä yhdistävät. Tutkimus etsi demografisia eli väestötieteellisiä, sosioekonomisia ja terveydellisiä tekijöitä rokottamattomuuden taustalla.

Data-aineisto on laaja. Tietoa on kerätty 27 Euroopan maasta ja Israelista, 47 000:lta yli 50-vuotiaalta ihmiseltä. Tutkimus siis rajoittuu tutkailemaan vain yli 50-vuotiaiden asenteita, jotka luokitellaan ikänsä puolesta kohonneen koronariskin ryhmään.

Tutkimus osoittaa, että suomalaisten yli 50-vuotiaiden asenteet eivät ole eurooppalaisessa vertailussa erityisen rokotekriittiset. Päinvastoin: Suomessa rokotuksia on otettu eurooppalaisessa vertailussa paljon. Meillä myös iso osa vielä rokottamattomista yli 50-vuotiaista haluaa ottaa rokotteen.

Suomen edellä rokotushalussa ovat tutkimuksen mukaan ainoastaan Malta, Tanska, Espanja, Belgia ja Ruotsi. Kesällä 2021 vertailun huippumaissa, Maltalla, Tanskassa ja Ruotsissa yli 95 prosenttia tutkituista yli 50-vuotiaista ilmoitti ottaneensa koronarokotteen. Suomessakin luku oli yli 90 prosenttia.

THL:n edessä osoitettiin mieltä lasten rokottamista vastaan 13. elokuuta.Katriina Laine / Yle

Niin sanotut ongelmamaat rokotekriittisyyden suhteen löytyvät itäisestä Euroopasta. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi Romaniassa vain 28 prosenttia ja Bulgariassa 21 prosenttia yli 50-vuotiaista olivat rokotettuja.

Myös Baltian maissa sekä Sloveniassa, Slovakiassa, Kroatissa ja Puolassa tilanne oli paljon huonompi kuin läntisemmässä Euroopassa. Näissä maissa noin 50-60 prosenttia yli 50-vuotiasta oli rokotettu. Romaniassa yli jopa 50 prosenttia, Bulgariassa, Latviassa ja Liettuassa noin 45 prosenttia vastaajista oli päättänyt, ettei aio ottaa rokotetta lainkaan.

Tutkimuksen mukaan rokottamattomista yli 50-vuotiaista ympäri Euroopan keskimäärin 33 prosenttia ei ollut vielä päättänyt sitä, ottaako rokotteen, eli oli "epäileviä". 45 prosenttia rokottamattomista yli 50-vuotiaista taas kertoi, ettei halua ottaa rokotetta.

Köyhyys ja työttömyys suurin rokottamattomia ikäihmisiä yhdistävä tekijä

Ketä yli 50-vuotiaat rokottamattomat sitten ovat ja mikä heitä yhdistää?

Saksalaistutkijoiden mukaan suurin iäkkäitä rokottamattomia yhdistävä tekijä on köyhyys. Köyhin neljännes ikäihmisistä ei suurelta osin halunnut ottaa rokotetta tai ei ollut päättänyt asiasta, kun taas korkein tuloluokka varmimmin oli ottanut rokotteen.

30 prosenttia ikäihmisistä, joilla oli vaikeuksia tulla toimeen taloudellisesti oli epävarmoja rokotteen otosta tai jo kieltäynyt siitä, kun taas yli 50-vuotiaista, jotka kertoivat tulevansa taloudellisesti toimeen helposti vain noin 8 prosenttia kieltäytyi tai oli epävarma rokotuksesta.

Työttömistä yli 50-vuotiaista 28,5 prosenttia kieltäytyi tai oli epävarma rokotusta kohtaan, kun työelämässä olevista näin teki noin 15 prosenttia ja eläkeläisistä 11,5 prosenttia.

Myös koulutus, ikä ja sukupuoli selittävät rokottamattomuutta

Koulutustaso näyttää vaikuttavan myös rokotuksen ottamiseen, mutta ei kovin merkittävästi. Vain peruskoulun käyneistä noin 15-16 prosenttia kieltäytyi tai oli varautunut rokotetta kohtaan, kun samoin ajatteli noin 9 prosenttia jatkokouluttautuneista.

Tutkimuksen mukaan 50-65-vuotiaat kieltäytyvät rokotteista useammin kuin yli 65-vuotiaat. Tämä voi tutkijoiden mukaan johtui sitä, että tauti vaarallisempi iäkkäämmille kansanosille.

Yli 50-vuotiaista naiset epäröivat tutkituissa Euroopan maissa rokotteen ottamista miehiä enemmän yleisesti ottaen, mutta ero ei ole kovin suuri. Naisista keskimäärin 14,5 prosenttia oli epävarmoja tai kieltäytyivät rokotteesta, kun taas miehistä näin teki 12,8 prosenttia.

Poikkeuksen sukupuolijakoon tekivät Unkari, Portugali ja Sveitsi. Näissä maissa miehet olivat hieman naisia kriittisempiä rokotteita kohtaan.

Terveydentila sekä lähipiirissä havaitut koronatapaukset tai koronakuolemat vaikuttivat rokotusintoon

Tutkimuksen mukaan myös terveys vaikuttaa rokotusintoon niin, että diagnosoitu sairaus lisää intoa ottaa rokote.

Niin sanotuista terveistä ihmisistä, joilla ei ollut todettuja sairauksia, noin 17 prosenttia kieltäytyi tai oli epävarmoja rokotuksen ottamisesta. Sen sijaan heistä, joilla oli vähintään yksi diagnosoitu sairaus, noin 12,5 prosenttia suhtautui nuivasti rokotuksiin.

Myös se näyttää vaikuttaa ihmisten rokoteasenteisiin, onko lähipiirissä koronatapauksia.

Yli 50-vuotiaista, jotka eivät tunteneet ketään koronaan sairastunutta noin 15 prosenttia kieltäytyi tai oli epävarma rokotuksesta. Halu ottaa rokote kasvoi, mikäli ihminen tunsi jonkun tartunnan saaneen, sairastuneen, sairaalahoitoon joutuneen tai koronaan kuolleen.

Tartunnan saaneen tai sairastuneen tuntevista 13,7 prosenttia kieltäytyi tai oli epävarma rokotusta kohtaan. Jos taas lähipiirissä oli sairaalahoitoon joutunut tai koronaan kuollut, näin teki vain reilut 10 prosenttia ihmisistä.

Lue lisää:

Miten loput suomalaiset saadaan rokotettua? "Vaikka taudin riski on itselle pieni, niin muiden suojaaminen olisi tärkeää", sanoo akatemiatutkija

Turkulaisella Muhis Azizilla on viranomaisten maahanmuuttajille suunnattuun koronarokoteviestintään kaksi pointtia – selkeys ja strategia

"Rokotetut eivät voi olla rokottamattomien panttivankina", sanoo THL:n Hanna Nohynek – tämä tiedetään heistä, joita ei ole rokotettu

Maapallon toiselta puolelta kotoisin olevia äyriäisiä löytyi Itämerestä – tutkijan mukaan niitä on paljon: "Emme vielä tiedä, onko tästä haittaa"

Fri, 08/10/2021 - 12:55

Kotkan ja nyt myös Porvoon merialueelta on löytynyt uuden äyriäislajin yksilöitä, joita ei ole aiemmin tavattu Suomessa.

Kuuppaäyriäisiin kuuluva vieraslaji on jo määritetty tarkemmin, ja löydetyt yksilöt kuuluvat Nippoleucon hinumensis -lajiin.

Alkukesän ja syyskuun merialueiden velvoitetarkkailuissa löydettiin Kotkan ja Porvoon satamien edustalta muutamia kymmeniä Nippoleucon hinumensis -lajin yksilöitä.

Etenkin Porvoon edustalla uutta kuuppaäyriäislajia on ollut Suomen ympäristökeskuksen mukaan paljon. Niitä on ollut arviolta yli 300 yksilöä neliömetriä kohden.

Kuuppaäyriäiset löysi Kymijoen vesi- ja ympäristö ry:n tutkija Marja Anttila-Huhtinen. Lajin tarkempi määritys tehtiin Suomen ympäristökeskuksessa.

Lue lisää: Suomeen rantautui uusi äyriäislaji, joka saapui Japanin ja Korean vesiltä – tutkija: "Katsoin ensin, että siltä puuttuu pää"

Lisääntyy Itämeressä

Itämerellä lajia on havaittu aiemmin vain Saksan pohjoisrannikolla. Sieltä löytyi muutamia naaraita vuonna 2019. Saksan havainnot olivat koko Euroopan ensimmäiset. Saksan rannikolla laji on runsastunut muutamassa vuodessa huomattavasti.

– Suomen rannikolta on nyt tavattu Nippoleucon hinumensis -lajista sekä koiraita että naaraita. Todennäköisesti laji myös lisääntyy Itämeressä, sillä osalla löydetyistä naaraista oli munia, arvioi lajin määrittänyt tutkija Katriina Könönen Suomen ympäristökeskuksen tiedotteessa.

Lajin kotiutuminen Suomen rannikolle selvinnee lähivuosina.

Laji on voinut levitä Suomeen muualta Itämereltä tai sitten se on voinut tulla laivojen mukana kauempaakin. Alun perin laji on kotoisin Tyyneltä valtamereltä. Esimerkiksi Japanissa ja Koreassa se asuttaa merenlahtia ja jokisuita.

– Emme vielä tiedä, onko tästä vieraslajista haittaa alkuperäislajeille, sillä sitä ei ole tutkittu, kertoo Itämeren vieraslajiseurannasta vastaava tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemi kertoo Suomen ympäristökeskuksen tiedotteessa.

Viihtyy murtovedessä

Nippoleucon hinumensis -laji on ensimmäisen kerran kuvattu Uuden Seelannin vesillä. Laivaliikenteen mukana se levisi Pohjois-Amerikan murtovesilahdille jo 1970-luvulla.

Laji suosii murtovettä, joten Suomen vähäsuolaiset rannikkovedet sopivat sille hyvin. Äyriäinen elää pohjasedimentissä monenlaista eloperäistä ainesta syöden.

Edellisen kerran Suomen vesiltä löytyi uusi äyriäislaji vuonna 2016. Se tunnistettiin muutamia vuosia myöhemmin saksisiiraksi _Sinelobus vanhaareni. S_ittemmin laji on levinnyt pitkin rannikkoa.

Molemmat äyriäislajit ovat hyvin pienikokoisia, enintään 5 millimetrin pituisia.

Viime vuosina Itämerellä on havaittu useita uusia vieraslajeja. Suomen vesiltä tehtiin kesällä toinenkin uusi lajilöytö, kun Meksikonlahdelta kotoisin olevia Rangia cuneata -simpukoita löytyi monesta paikasta etelä- ja lounaisrannikolla.

Näin aallot lyövät Helsingin rantaan tulevaisuuden myrskyissä – vuonna 2005 tulva nosti veden Kauppatorille, mutta paljon pahempaan on varauduttava

Fri, 08/10/2021 - 07:22

Rantaviivan suuntaa mukaileva valli Helsingin Marjaniemessä näyttää ensisilmäykseltä varsin epäkiinnostavalta: kasa kivistä maata, ja niiden päällä tie ulkoilijoille.

Vallin tarina on kuitenkin oiva esimerkki ilmastonmuutokseen varautumisesta.

Vuonna 2005 Gudrun-myrsky nosti meriveden korkealle paitsi Kauppatorilla myös Marjaniemessä. Merivesi tulvi kaduille ja rannan lähellä olevien kotien lattioille.

Tämä herätti Helsingin rakentamaan tulvavallin meren ja asuinalueen väliin. Vuonna 2010 valmistunut valli rakennettiin saviselle maalle ja on jo paikoin vajonnut matalammalle. Nyt vallia korotetaan alkuperäiselle tasolle.

Ongelma on, että tulvavalli jää edelleen liian matalaksi.

– Silloin kun tätä suunniteltiin, ei ollut tiedossa kaikkia meriveden korkeuteen liittyviä asioita. Tällä hetkellä otetaan huomioon paljon korkeammat tulvakorkeudet kuin suunnittelun aikaan, Helsingin maa- ja kallioperäyksikön tiimipäällikkö Mirva Koskinen kertoo.

Tulevien tulvien seurauksista varoitti myös Suomen Ilmastopaneelin raportti, joka julkaistiin kaksi viikkoa sitten.

Mittaukset ja ilmastonmuutos laittavat varautumaan pahempaan

Tulvavallin suunnittelun jälkeen on tapahtunut kaksi asiaa.

Ensinnäkin on tehty mallinnuksia ja mittauksia siitä, miten meri käyttäytyy myrskyissä eri puolilla kaupunkia. Toiseksi mallinnukset ilmastonmuutoksen vaikutuksista ovat muuttuneet.

Kun tulvavalli on palautettu alkuperäiselle tasolle, sen korkeus on koko matkalta 2,5 metriä.

Uusien tietojen perusteella sen korkeuden pitäisi olla jossakin 2,8 ja 3,44 metrin välillä viimeistään vuosisadan loppuun mennessä.

Luvut on ilmoitettu N2000-asteikolla, jolla nykyinen keskimerenpinnan korkeus on reilut 20 senttiä.

Tiimipäällikkö Mirva Koskinen oli aikanaan itsekin suunnittelemassa Marjaniemen tulvavallia. Merivesitulvan aallonharjat voivat viereisellä mallinnuspisteellä nousta jopa 3,44 metrin korkeuteen vuonna 2100.Petteri Juuti / Yle

2,8 metriä on nykyinen rantarakentamisen yleinen alaraja ilman aaltoiluvaraa, mutta se ei Marjaniemessä välttämättä riitä.

Sadan metrin päässä vallista on nimittäin piste, johon Ilmatieteenlaitos on mallintanut tarkemmat turvallisen rakentamiskorkeuden rajat. Siinä kohdassa merivesitulvan aallonharjat voivat nousta jopa 3,44 metrin korkeuteen vuonna 2100.

Vielä nykyisten ilmasto-olosuhteiden vallitessa raja on liki metrin matalammalla, eli 2,63 metrissä.

Jos merivesitulva pääsee ylittäämään tulvavallin, on asuinalue laajalti veden vallassa.Petteri Juuti / Yle, Mapcreator

Yllä olevasta kartasta selviää, että jos merivesi pääsee tulvavallin yli, sen takana on tukku tontteja, joiden korkeus vedenpinnasta on yhden ja kahden metrin välillä.

Turvallisella rakentamiskorkeudella varaudutaan harvinaisiin myrskyihin, jotka toteutuvat todennäköisesti kerran 250 vuodessa. Vaikka luvut on annettu sentin tarkkuudella, on syytä muistaa, että niihin liittyy paljon epävarmuuksia.

Mitä nopeammin ilmastopäästöjä leikataan, sitä vähemmän ilmasto muuttuu ja sitä pienempiin muutoksiin pitää varautua. Mallinnukset eri päästömäärien seurauksista ovat vain mallinnuksia – siis parhaita mahdollisia veikkauksia, joihin nykytiedoilla päästään.

Vallin korottaminen on työlästä ja kallista

Parhaan saatavilla olevan tiedon valossa Marjaniemessä olisi siis syytä korottaa tulvavalleja. Silti se vain palautetaan alkuperäiseen tasoonsa 2,5 metriin.

Savisella maalla korottaminen ei käy niin helposti, että vanhan vallin päälle vain tuotaisiin lisää maata.

– Helsingissä on paljon pehmeää savimaata, jolloin rantojen korottaminen vaatii paljon pohjan vahvistuksia ja muita toimenpiteitä, että se pysyy koossa eikä painu. Se on hyvin kallista, sanoo Koskinen.

Vallin korottaminen vaatisi myös sen levittämistä, jolloin vallin reunat kolkuttelisivat jo lähimpien talojen tontteja.

Kauppatorilla on turvauduttava tilapäisiin tulvavalleihin

Jos ilmastonmuutos pakottaa kaupunkia korottamaan tulvavalleja Marjaniemessä, Kauppatorilla tilanne on vielä hankalampi.

Vuoden 2005 tulvassa aallot nousivat parin metrin korkeudelle. Veden korkeus nousi 1,7 metriin ja aallot ylsivät vielä 30 senttiä korkeammalle.

Mutta vuonna 2050 pitäisi varautua siihen, että vesirajassa aallonharjat yltävät 2,67 metriin. Vuonna 2100 lukema on jo 3,37 metriä.

Jos merivesi nousee yli kolmen metrin, se kolkuttelee kaupungintalon ja presidentinlinnan ovia. Petteri Juuti / Yle

– Kyllähän keskustassa tulvien torjuminen on ihan eri tyyppistä ja paljon haastavampaa kuin esimerkiksi Marjaniemessä. Se pitää tehdä esimerkiksi maasta nousevilla tulvaporteilla ja tilapäisillä tulvaesteillä, sanoo Koskinen.

Oman alueesi tietoja turvallisista rakentamiskorkeuksista voit tarkastella Helsingin karttapalvelusta.

(Karttapalvelun lukemat turvallisista rakentamiskorkeuksista kaupungintalon ja presidentinlinnan ovilla eivät pidä paikkansa, sillä aallot ehtivät madaltua matkalla, toim. huom.)

Ilmastonmuutos vaikuttaa monella tavalla Uudenmaan olosuhteisiin

Merivesitulvat ovat luonnollisesti vain yksi asia, mihin ilmastonmuutos vaikuttaa. Suomen Ilmastopaneelin raporttiin (ilmastopaneeli.fi) on koottu nykykäsitys myös monien muiden olosuhteiden muutoksista.

Iso kuva on se, että lämpötilat nousevat ja valkoisesta talvesta tulee entistäkin harvinaisempi ja lyhyempi.

Rankkasateiden voimakkuus kasvaa ympäri vuoden ja sademäärä kasvaa kaikkina vuodenaikoina kesää lukuun ottamatta. Sadepäivien määrä kasvaa talvella, mutta vähenee kesällä.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 9. lokakuuta kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi:

Ilmastonmuutos lisää Suomen sademääriä, ja näin se tuntuu eri maakunnissa – katso kotialuettasi lähivuosikymmeninä kohtaavat tulvariskit

Ilmastopaneeli kehottaa Suomea varautumaan sademäärän merkittävään kasvuun ja vakavien tuhotulvien riskiin – "On keskitytty liikaa siihen, lämpeneekö"

Asukkaat jäivät mottiin, kun merivesi söi autotien ja vei tavarat pihoilta – ilmastonmuutos voi panna yli 300 ihmisen arjen uusiksi Tiutisessa

Ilmatieteen laitos päivittää uudet normaalit vastaamaan ilmastonmuutosta – äärisäät eivät ole enää niin poikkeuksellisia, kun mittareita rukataan nykyoloihin

Tällainen on ”pesusienikaupunki” – ilmastonmuutoksen aiheuttamiin rankkasateisiin varaudutaan rakentamalla putkien sijaan tulvapuistoja

Nyt sataa ja tulvii, mutta tulevaisuuden Suomea uhkaa suuri meritulva joka kolmas vuosi – Riski voi nostaa kotivakuutuksen hintaa

Britanniasta löytynyt dinosaurus oli kanan kokoinen huippupeto, joka kenties kutistui saarensa niukissa oloissa

Thu, 07/10/2021 - 19:40

Triaskaudella 200–215 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Etelä-Walesin paikalla oli saaristo, jossa eläneellä dinosauruksella oli mittaa kuononpäästä hännänhuippuun alle metrin verran. Luiden perusteella on selvää, että otus oli lihansyöjä ja erittäin varhainen sellainen.

T. Rex ja muut suuret ja kuuluisat lihansyöjäsaurukset kehittyivät paljon myöhemmin, mutta aiemmin tuntematon sukulainen oli jo niin tehokas peto aikansa ravintoketjun huipulla, että Lontoon luonnonhistoriallisen museon tutkijat ovat nimenneet sen "päällikkölohikäärmeeksi".

Pendraig milnerae -nimen alku on muunnos keskiajan walesin sanasta, joka tarkoittaa sotapäällikköä. Nimen loppu on kunnianosoitus vastikään kuolleelle paleontologi Angela Milnerille, luonnonhistoriallisen museon dinosaurusgallerian kantavalle voimalle.

Museon kokoelmiin oli päätynyt yhden yksilön osittainen fossiili ja kaksi muuta palasta. Ne löytyivät 1950-luvulla kaivoksesta Pant-y-ffynnon kylästä Walesista mutta joutuivat museossa harhateille. Milner jäljitti ne krokotiilieläinten joukosta.

Pant-y-ffynnon kaivoksen halkeamat, jollaisessa P. milnerae kauan sitten kivettyi, ovat olleet aarreaitta paleontologeille. Niistä on löytynyt dinosaurusten ja krokotiilien lisäksi muistoja myös nisäkkäiden varhaisvaiheista.

Tämän verran "päällikkölohikäärmeestä" on löytynyt. Stephan Spiekman et al.

P. milnerae -yksilön pienelle koolle on kaksi mahdollista selitystä. Ehkä otus oli niin nuori, ettei ollut vielä kasvanut täyteen mittaansa. Fossiilista on mahdotonta osoittaa, että se oli täysikasvuinen, myöntää Royal Society Open Science -lehdessä julkaistu tutkimus.

Jos eläin kuitenkin oli aikuinen, se saattoi olla saarille tyypillinen kääpiölaji. Nykyäänkään ei ole epätavallista, että saarten lajit kutistuvat – yhtäältä siksi, että pienet resurssit rajoittavat kasvua, toisaalta se takia, ettei saarilla ole vihollisia, joille tarvitsisi uhitella suurella koolla.

Selvittääkseen, oliko laji kääpiöitynyt selvitäkseen niukoissa oloissa, tutkijat aikovat nyt perehtyä P. milneraen elinympäristöön. Oivallista olisi myös, jos triaskauden Walesista löytyisi lisää sekä P. milneraen että mahdollisten muiden kääpiölajien fossiileja.

– Jos pystyisimme todistamaan kääpiöitymisen, se olisi varhaisin kerta, kun tämän evoluution ilmiön tiedetään tapahtuneen dinosauruksille, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, tutkijatohtori Stephan Spiekman.

Jokirannan metsästäjä ja helvetinhaikara

Dinosaurustutkimus on viime vuosina loikkinut eteenpäin milteinpä yhdellä uudella lajilöydöllä joka viikko. P. milneraea oli kolmas tulokas eteläisen Britannian lajikirjoon tänä syksynä. Kaksi muuta lajia esitellyt tutkimus julkaistiin viime kuussa Scientific Reports -lehdessä.

Wightinsaarelta löytyneet fossiilit kuuluivat 129 miljoonaa vuotta sitten eläneille spinosauruksille, "jokirannan metsästäjälle" ja "helvetinhaikaralle" tai tieteellisemmin Ceratosuchops inferodiosille ja Riparovenator milneraelle. Senkin nimen loppuosa kunnioittaa Angela Milneria

Vaikka lajeja kertyy vauhdikkaasti, jokainen on tärkeä lisä siihen, mitä dinosauruksista tiedetään. Kahden uuden spinosauruslajin kallofossiilien kappaleet ovat erittäin arvokkaat, koska spinosauruksista on löytynyt maailmalta vain sirpaleita. Suvusta tiedetään siksi varsin vähän.

Näin rajulta Ceratosuchops inferodiosin ja Riparovenator milneraen elämä näytti liitukauden Euroopassa, päättelee paleotaitelija.Anthony Hutchings

Yksi mielenkiintoinen dinosaurustutkimus julkaistiin viime kuun lopussa Communications Biology -lehdessä. Tutkimuksen mukaan 125 miljoonan vuoden takaisissa jäänteissä voi piillä himppu dinosauruksen DNA:ta.

Kiinan tiedeakatemian tutkimuksessa värjättiin oviraptroihin kuuluneen Caudipteryxin fossiilin rustokudosta menetelmällä, jolla jäljitetään DNA:ta myös tämän päivän solujen tumasta. Vertailun vuoksi kokeita tehtiin myös nykykanojen soluilla.

Caudipteryxin rustosta paljastuneet rakenteet näyttivät hyvin paljon kromatiinilta, DNA:n ja proteiinin muodostamalta kokonaisuudelta, tutkimuksessa kerrotaan.

Se ei vielä todista, että sisällä todella on DNA:ta, mutta joitakin alkuperäisiä orgaanisten molekyylien osia siellä ehdottomasti on, ja asiaa pitää selvittää lisää, sanoo tutkimusta johtanut paleobiologi Alida Bailleu Live Science -sivustolla.

Näin paleotaiteilija arvelee käyneen höyhenpukuiselle, riikinkukon kokoiselle Caudipteryxille. Koillis-Kiinasta Liaoningin maakunnasta löytyneessä fossiilissa oli säilynyt paljon tutkijoille otollista rustokudosta. Zheng Qiuyang

Bailleu oli mukana myös Kiinan tiedeakatemian ja yhdysvaltalaisen Pohjois-Carolinen yliopiston tutkimuksessa, josta Yle uutisoi toissa keväänä.

Hypacrosaurus stebingeri -ankannokkasaurusten 75 miljoonaa vuotta vanhoissa rustosoluissa oli tutkimuksen mukaan jotakin, joka käyttäytyi analyyseissä kemiallisesti DNA:n tavoin.

Ei ole kauankaan siitä, kun paleontologien vakiintunut käsitys oli, että maatuminen tuhoaa tuman sisällön ennen kuin fossiloituminen ehtii estää sen. Jos soluissa näkyi rakenteita, niitä pidettiin soluliman tai solukalvon mädäntyneinä jäänteinä.

Viime vuosina on kuitenkin saatu todisteita siitä, että myös solurakenne voi kivettyä. Näyttöä ovat löytäneet muun muassa ruotsalaistutkijat todetessaan, että tulivuoren tuhkassa 190 miljoonan vuotta sitten nopeasti fossiloituneissa saniaisen soluissa näkyi kiistatta kromosomeja.

Olisiko vastaava havainto mahdollinen myös dinosaurustutkimuksissa? Toistaiseksi tulokset jakavat tiedeyhteisöä.

Norjassa tehtiin harvinainen löytö – katso videolta, miltä näyttää 1 300 vuotta vanha suksi

Wed, 06/10/2021 - 18:48

Arkeologiryhmä on löytänyt Norjassa suksen, jonka arvioidaan olevan 1 300 vuotta vanha.

Löydös on harvinainen. Norjalaisarkeologien mukaan kyseessä saattaa olla maailman parhaiten säilynyt muinaisaikojen suksi.

Arkeologit tekivät löydön Digervardenin vuoristoalueella. Vuoristo sijaitsee Etelä-Norjassa Lesjan kunnassa.

Äskettäin löytynyt suksi on osa suksiparia

Suksiparin toinen suksi löydettiin Digervardenista jo vuonna 2014. Tuolloin löytynyt suksi oli erittäin hyvin säilynyt.

Löydön jälkeen tutkijat ovat toivoneet, että parin toinenkin suksi löytyisi jään alta. Nyt suksiparin toinen suksi on löytynyt. Ryhmä on kuvaillut löytöä uskomattomaksi.

Arkeologien löytämä uusi suksi on puuta. Siinä on myös säilynyt nahkaside, jolla suksi kiinnitettiin jalkaan. Suksi on 187 senttimetriä pitkä ja 17 senttimetriä leveä.

Uusi suksi on kaksi senttimetriä pidempi ja leveämpi kuin vuonna 2014 löydetty suksi.

Arkeologien mukaan äskettäin löytynyt suksi on säilynyt jopa paremmin kuin vuonna 2014 löytynyt suksi.

Suksi on säilynyt hyvin luultavasti siksi, että se on ollut syvällä jäässä vuosisatoja.

"Rakastan Teitä mielettömästi" – nykytutkimus päihitti kirjeiden mustaukset, joiden alla oli Marie Antoinetten helliä sanoja ruotsalaiskreiville

Wed, 06/10/2021 - 18:40

“En voi lopettaa kirjettäni sanomatta Teille, kallis ja rakastava ystäväni, että rakastan Teitä mielettömästi enkä voi olla hetkeäkään palvomatta Teitä."

Näin kirjoitti Ranskan kuningatar Marie Antoinette tammikuussa 1792 ruotsalaiselle ystävälleen kreivi Axel von Fersenille keskellä kuohuvaa vallankumousta, jossa Marie Antoinette seuraavana vuonna teloitettiin.

Joku päätteli nämä ja kirjeiden monet muut lauseet ja sanat niin tulenaroiksi, että ne saivat päälleen mustaa suttua. Nyt sen alle on vihdoin päästy katsomaan.

Ranskan luonnonhistoriallisen museon apulaisprofessorin Anne Michelinin johtama tutkijaryhmä selvitti salaisuudet nykypäivän tieteen keinoilla ja vuosien työllä. Tulokset on julkaistu Science Advances -lehdessä.

Samalla saatiin yllättävä vastaus kysymykseen siitä, kuka paksulle puuvillapaperille kirjoitettuja kirjeitä mustasi.

Aiemmin on arveltu, että isoenonsa kirjeenvaihtoa julkaissut paroni Rudolf von Klickowström sensuroi sitä 1880-luvulla, mutta nyt valmistuneiden analyysien perusteella mustetta piirtelikin rivien päälle todennäköisesti von Fersen itse.

Hän halusi säilyttää kirjeenvaihdon joko tunnesyistä tai poliittisesti hyödyllisenä mutta suojella samalla kuningattaren kunniaa ja ehkä omaansakin, Michelin päättelee.

Olen hengissä täällä vain, jotta saisin palvoa Teitä. Oi miten olen ollut levoton puolestanne ja surullinen siitä, miten olette varmasti kärsinyt, kun ette ole saanut uutisia meistä. Marie Antoinetten kirjeestä Axel von Fersenille

Ranskan kuningaspari oli vallankumouksellisten määräämässä kotiarestissa Tuileries'n palatsissa, mutta Marie Antoinette ja von Fersen onnistuivat käymään salaista kirjeenvaihtoa kesäkuusta 1791 seuraavan vuoden elokuuhun.

Von Fersen yritti pelastaa Ranskan monarkian tai ainakin Marie Antoinetten ja Ludvig XVI:n hengen matkustamalla ympäri Keski-Eurooppaa taivuttelemassa ulkovaltoja apuun.

Useimmat kirjeet liittyvät von Fersenin pelastusyrityksiin mutta mukana on myös henkilökohtaisia tunteita. Aikalaiset juoruilivat lemmensuhteesta. Todistavatko kirjeet sen olleen totta, vai olivatko huhut panettelua ja poliittista peliä?

Ranskalaisen Elisabeth Vigee Le Brunin ja ruotsalaisen Lorens Paschin aikalaismaalaukset Marie Antoinettesta ja Axel von Fersenistä. AOP / Yle

Sanat, joilla tämä juttu alkaa, eivät nykypäivänä taitaisi jättää tulkinnan varaa. Ilmaisujen sisällöt kuitenkin muuttuvat ajan myötä.

– Siihen aikaan käytettiin hyvin koristeellista kieltä, mutta näissä kirjeissä kieli on todella vahvaa, todella intiimiä, Michelin sanoo Radio France Internationalen haastattelussa.

Tietoisuus siitä, että kuolemanvaara oli erittäin todellinen, saattoi tehdä sanoista tavallista kiihkeämpiä, Michelin myöntää, mutta tutkimuksen loppupäätelmä on silti, että Marie Antoinetten ja Axel voin Fersenin välillä oli voimakas tunneside.

Päätelmää The New York Times -lehdessä puntaroiva Oxfordin yliopiston ranskalaisen kirjallisuuden professori Catriona Seth vertaa Marie Antoinetten sanoja tämän päivän pusuemojeihin.

– Ystävälle lähetetyssä viestissä sellainen ehkä tarkoittaa "moi", mutta joku, joka ei tunne tapaasi käyttää emojeja, saattaa luulla sinun olevan syvästi rakastunut, Seth selittää.

Michelin sanoo, etteivät mahdolliset lemmenseikkailut sinänsä kiinnosta häntä. Kaikilla Ranskan kuninkailla ja kuningattarilla on ollut sivusuhteita; mitäpä niistä, hän sanoo.

Marie Antoinetten ja von Fersenin kirjeet ovat ennen kaikkea hyvin arvokasta dokumentaatiota ankarasta ajasta, ja suhteen henkilökohtaisyys ja poliittiset kysymykset kytkeytyivät niissä toisiinsa, Michelin summaa.

Tutkija Fabien Pottier valmistelemassa kirjettä analysoitavaksi. Osa kirjeenvaihdosta oli salakieltä. Yhdessä kirjeessään Marie Antoinette huokasi: "Alan uupua tähän salakirjoitukseen. Pelkään aina, että teen virheitä."Christophe Petit Tesson / EPA

Ranskan kansallisarkisto osti noin 50 kirjettä von Fersenin sukulaisilta huutokaupalla vuonna 1982. Joukossa on myös von Fersenin kopioita hänen omista kirjeistään Marie Antoinettelle.

Valtaosa kirjeistä on normaalia ranskaa, osa koodikieltä. Vei pitkälti tälle vuosituhannelle, ennen kuin salakieli saatiin purettua.

Michelinin tutkijaryhmä otti selvittääkseen 15:n tavallisella ranskalla kirjoitetun kirjeen sensuroidut rivit. Fluoresenssiröntgenspektroskopia, XRF, auttoi lukemaan ne kahdeksasta kirjeestä.

XRF:ssä röntgensäteet tunnistavat musteen atomit niiden aallonpituuksien perusteella. Siten saadusta tiedosta puolestaan rakentui piilossa olleita kirjaimia pikseli pikseliltä ja lopulta sanoja: "amour", "ma tendre amie", "non pas sans vous" – "rakas", "hellä ystäväni", "ei ilman Teitä".

XPR:ää käytettiin historiantutkimuksessa ensimmäiseksi sen selvittämiseen, millaisia ensimmäisiä versioita piilee maalausten alla, miten työ on aikoinaan edennyt tai onko kallis kangas vaikkapa kierrätetty uuden maalauksen pohjaksi.

XPR paljastaa luovan prosessin, sanoo menetelmän kymmenisen vuotta sitten kehittänyt hollantilaisen Delftin teknologisen yliopiston materiaaliopin professori ja historioitsija Joris Dik.

Michelinin tuloksia Dik kiittää hyvin merkittäväksi edistysaskeleeksi mustetutkimuksessa. Kaiken kattavaksi ratkaisuksi XPR:stä ei kuitenkaan ole, sillä aina musteiden erot eivät ole riittäviä, hän lisää Live Science -sivustolla.

Työ oli vaativa mutta lopputulos parhaimmillaan hyvin selvä. Ranskan luonnonhistoriallinen museo

Michelinin tutkijaryhmälle hyödyllisiksi osoittautuivat etenkin kuparin ja raudan sekä sinkin ja raudan suhteet musteessa. Avuksi otettiin myös tilastotieteen avulla laaditut algoritmit, jotka maksimoivat pienimmistäkin kemiallisista eroista saadut hyödyt.

Kaikissa von Fersenin kirjoittamissa kopioissa musteen koostumus oli varsin samalainen. Koska myös sensorilla oli ollut samaa mustetta, hän mitä todennäköisimmin oli von Fersen itse.

Sattumaksi se olisi liian suuri, sanoo Michelin. Lisätodisteena olivat yhden sensuroidun rivin ylle kirjoitetut sanat: ne pystyttiin vahvistamaan von Fersenin käsialaksi.

Vertailussa selvisi myös, että osa Marie Antoinetten kirjeistä olikin todellisuudessa von Fersenin tekemiä kopiota. Hän saattoi kirjoittaa salakielisiä kirjeitä suorasanaisiksi tulkitessaan niiden sisältöä, Michelin arvelee. Kirjeiden kopiointi oli myös ajan tapa.

Michelin haluaa jatkossa yhdistää XPR:ää koneoppimiseen. Tekoälyä käytetään vanhojen käsinkirjoitettujen tekstien avaamiseen jo nyt, mutta se onnistuu vain, jos teksti on selvälukuista. Marie Antoinetten kirjeet ovat tekoälylle paljon isompi haaste.

Edistyessään tutkimismenetelmistä voi tulla keino selvittää muutenkin historian kulkua kirjoituksista ja kuvista, jotka aika on haalistanut olemattomiin.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 7.10. kello 23:een saakka.

Israelissa löytyi ensi kertaa ristiretkeläisten leiri – hevosenkenkien naulat kertovat arjesta taistelujen lomassa

Wed, 06/10/2021 - 17:33

Ristiretkeläiset kävivät keskiajalla Lähi-idässä lukuisia taisteluita muslimijoukkoja vastaan, mutta vasta nyt on löytynyt ensimmäinen ristiretkeläisten leiri, kertoo israelilainen Haaretz-lehti.

Leiri löytyi Tsiporista Israelista 30 kilometrin päässä Tiberiasin kaupungista, joka sijaitsee Genesaretinjärven rannalla. Leiriä käyttivät vuoroin ristiretkeläiset, vuoroin islamilaiset ajubidijoukot, kertoo arkeologi Rafi Lewis Haifan yliopistosta.

Leiripaikan arkeologiset tutkimukset tuovat tietoa muun muassa siitä, miten sotilaat käyttivät aikansa sotaanlähtöä odottaessaan – rivisotilaiden aikaa näyttää vieneen etenkin hevosten kengittäminen.

Ristiretkiä(siirryt toiseen palveluun) tehtiin Lähi-itään kristinuskon nimissä useita parinsadan vuoden aikana

Ristiretkiä tehtiin Lähi-itään kristinuskon nimissä useita parinsadan vuoden aikana 1090-luvulta 1200-luvun lopulle. Ne olivat uskonnollisesti motivoituja sotaretkiä, joilla oli paavin hyväksyntä. Aluksi tarkoitus oli vallata Jerusalem islaminuskoisilta takaisin kristittyjen hallintaan.

Lewis pitää mahdollisena, ettei ristiretkeläisten leirejä ole aiemmin löydetty, koska tutkijat ovat sivuuttaneet ne suosituimpien kohteiden, kuten linnojen ja piirityssodan paikkojen, tieltä.

Ranskalaisia ristiretkeläisiä saapumassa Damiettaan Egyptiin kuudennella ristiretkellä vuonna 1249. Teos on 1500-luvulta.Ullstein Bild / AOP

Sen sijaan esimerkiksi roomalaisten valtakaudelta löytöjä on runsaasti Israelissa ja muualla Lähi-idässä.

"Tilapäisyyden vaikutelma"

Tämä leiri löytyi tietöiden seurauksena, kuten moni muukin muinaiskohde historiantäyteisessä Israelissa. Sitä on tutkittu Israelin muinaismuistoviraston johtamassa projektissa.

Leiri sijaitsi Sepforisin eli nykyisen Tsiporin lähdealueella pienessä laaksossa. Alue on arkeologisten tutkimusten mukaan ollut asuttu esihistorialliselta ajalta lähtien. Se on eri aikoina ollut oivallinen levähdyspaikka sotajoukoille.

Ristiretkeläisten leirin tutkimista vaikeuttaa se, että toisin kuin aiemmissa roomalaislegioonien leireissä, siellä ei vaikuta olleen kivisiä tai puisia rakennelmia. Lewisin mukaan leirin jäännöksistä tulee tilapäisyyden vaikutelma.

Historiallisten lähteiden mukaan ristiretkeläiset majoittuivat teltoissa ja myös heidän kirkkonsa oli teltassa.

Arkeologit ovat kuitenkin löytäneet alueelta runsaasti metalliesineitä, jotka ovat peräisin Jerusalemin kuningaskunnasta, vuosien 1099–1291 ristiretkivaltiosta.

Kolikoita, hevostarvikkeita, kultaisia pinnejä

Leiripaikalta on löytynyt Jerusalemin kuningaskunnan ajalta muun muassa kolikoita, mutta myös runsaasti hevosenkenkien nauloja ja muita hevosiin liittyviä esineitä, kuten hevosenkenkiä, suitsia, valjaita ja suka, sekä neuloja ja nuolenkärkiä.

Tutkijat uskovat, että rivisotilaat viettivät leirillä paljon aikaa vaihtamalla hevosenkenkien nauloja. Tuohon aikaan nauloja ei upotettu hevosenkengän reunaan asti, jotta pito maaperässä olisi parempi. Siksi naulat rikkoutuivat helpommin ja niitä täytyi vaihtaa useammin, he selittävät Haaretzille. Useimmat tutkimusryhmän löytämät naulat olivat käytettyjä.

Kaivausten johtaja Nimrod Getzov kertoo, että he uskovat naulojen kuuluneen ristiretkeläisille, sillä nämä käyttivät eurooppalaistyylisiä hevosenkenkiä. Ne eivät olleet tavallisia muslimijoukkojen keskuudessa, eivätkä muutenkaan alueella.

– Emme voi sanoa, kuka hevosen selässä istui – israelilaisena sotilaana käytän kalašnikovia – mutta oletan, että ristiretkeläinen, Getzov toteaa.

Esineet ovat sitä hienompia, mitä lähempänä ne ovat lähdettä. Löytöjen joukossa on muun muassa eurooppalaiseen aristokraattiseen tyyliin valmistettuja kullattuja solkia ja pinnejä.

Temppeliritarit ja johanniittain ritarikunnan sotilaat pitivät hiuksensa lyhyinä, eivätkä tarvinneet pinnejä. Ristiretkeläisissä oli kuitenkin sotilaita eri kulttuureista. Pinnejä on voitu käyttää myös vaatteiden kiinnitykseen.

Kuninkaan teltan Lewis uskoo olleen parhaalla paikalla: pienellä kukkulalla, jolla on oma lähde.

Kuvaus Jerusalemin kuninkaasta Guy de Lusignanista hänen ristretkeläisjoukkojensa kärsittyä tappion sulttaani Saladinin joukoille Hattinin taistelussa vuonna 1187. Kuva on David Aubertin Chronique des Empereurs -teoksesta noin vuodelta 1460.Kharbine-Tapabor / Shutterstock / AOP

Ei ole selvää, milloin ristiretkeläiset alkoivat käyttää Tsiporin leiriä, mutta Lewisin mukaan se oli 1130-luvusta lähtien sotajoukkojen kokoontumispaikka. Esimerkiksi vuonna 1168 kuningas Amalric kirjoitti sieltä kuningas Ludvig VII:lle ja pyysi apua maanjäristyksen vuoksi. Ristiretkeläiset leiriytyivät paikalla toistuvasti vuoden 1187 Hattinin taisteluun saakka.

Hattinin taistelussa Saladinin ajubidijoukot kukistivat ristiretkeläiset, minkä jälkeen Saladin kokosi omat joukkonsa Sepforisin lähdealueelle.

Kemian Nobel-palkinto orgaanisen katalyysin kehittäjille

Wed, 06/10/2021 - 12:15

Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia on valinnut kemian Nobel-palkinnon saajksi asymmetrisen organokatalyysin kehittäjät.Benjamin Listin ja David MacMillanin. Heidän keksintönsä on vakuttanut suuresti lääketutkimukseen ja tehnyt kemiasta vihreämpää, Nobel-komitea perustelee.

Monet tutkimuksen ja teollisuuden alat ovat riippuvaisia kemistien kyvystä rakentaa molekyylejä, joista voidaan muodostaa joustavia ja kestäviä materiaaleja ja joilla voidaan varastoida energiaa akkuihin tai estää sairauksen etenemistä.

Sitä varten tarvitaan katalyyttejä, jotka kontrolloivat ja kiihdyttävät kemiallisia reaktioita sekaantumatta lopputuotteeseen.

Tuttu esimerkki ovat autojen katalysaattorit, jotka muuttavat pakokaasun myrkylliset aineet vaarattomisiksi molekyyleiksi. Myös ihmisruumiissa on tuhansia katalyytteja eli entsyymejä, joiden avulla syntyvät elämälle välttämättömät molekyylit.

"Yksinkertaista mutta nerokasta"

Pitkään luultiin, että katalyyttejä on vain kahdenlaisia: metalleja ja entsyymejä. List ja Benjamin löysivät uuden vahvan välineen molekyylien valmistamiseen, Nobel-komitea kiittää.

Orgaanisilla katalyyteillä on hiiliatomeista muodostuva vakaa rakenne, johon aktiivisemmat kemialliset ryhmät voivat kiinnittyä – esimerkiksi happi, typpi, rikki tai fosfori. Siksi orgaaniset katalyytit ovat sekä ympäristöystävällisiä että edullisia valmistaa.

Orgaanisten katalyyttien nopea yleistyminen johtuu ennen muuta niiden kyvystä aiheuttaa asymmetristä katalyysia. Molekyyleistä rakentuu usein kaksi eri versiota, jotka ovat toisensa peilikuvia. Kemistit haluavat yleensä vain toisen, etenkin lääkkeiden kehittelyssä

Listin ja MacMillanin idea on sekä yksinkertainen että nerokas; on perin kummallista, ettei kukaan tullut ajatelleeksi sitä aiemmin, sanoo kemian Nobel-komitean puheenjohtaja Johan Åqvist.

Saksalainen Benjamin List johtaa Max Planck -instuutin hiilentutkimuslaitosta. Skottilaissyntyinen yhdysvaltalainen David MacMillan on Princetonin yliopiston kemian professori.

Nobel-palkitut saavat mitalin, kunniakirjan ja noin 985 000 euroa eli kymmenen miljoonaa Ruotsin kruunua. Angela Weiss / EPA

Aiemmin tällä viikolla fysiologian ja lääketieteen palkinto myönnettiin kuuman, kylmän, kosketuksen ja liikkeen molekyylitason vaikutusten tutkijoilla David Juliukselle ja Ardem Patapoutianille.

Fysiikan palkinto myönnettiin ilmastonmuutostutkimuksen uranuurtajille Syukuro Manabelle, Klaus Hasselmannille ja Giorgio Parisille.

Torstana on vuorossa kirjallisuus, ja perjantaina kerrotaan rauhannobelisti. Myös maanantaina ratkeavaa taloustieteen palkintoa kutsutaan Nobelin palkinnoksi, vaikka se ei varsinaisesti sitä olekaan.

Nasa päätti: James Webb -avaruusteleskoopin nimeä ei muuteta homofobiaepäilyksistä huolimatta

Tue, 05/10/2021 - 18:42

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on päättänyt, ettei James Webb -avaruusteleskoopin nimeä muuteta, vaikka moni avaruustiedeyhteisössä on sitä mieltä, ettei Nasan entinen johtaja James Webb ansaitse moista kaimaa.

Webb johti Nasaa 1960-luvulla ja oli useissa korkeissa hallinnollisissa asemissa jo 1950-luvuilla. Nasa sanoo, ettei tutkimuksissa ole löytynyt todisteita siitä, että Webb olisi osallistunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kiusaamiseen.

Homoseksuaalisuus johti noihin aikoihin usein irtisanomiseen Nasasta. Yksi erotetuista oli Clifford Norton. Nasan päähistorioitsija Brian Odorn sanoo tutkineensa hänen tapauksensa tarkkaan löytämättä mitään todisteita siitä, että Webb olisi sekaantunut potkuihin.

Yli 1 200 tutkijaa, joiden työhön teleskooppi tavalla tai toisella liittyy, allekirjoitti vaatimuksen James Webb -avaruusteleskoopin eli JWST:n nimeämisestä uudelleen ennen joulukuuksi suunniteltua laukaisua.

Nasan nykyisen johtaja Bill Nelsonin vastaus on yksivirkkeinen: "Emme ole löytäneet todisteita, jotka olisivat peruste sille, että James Webb -avaruusteleskoopin nimi muutettaisiin." Ratkaisu oli viime kädessä Nelsonin vallassa.

Hän ei kertonut, kuinka laaja tutkimus päätöksen takana oli. Tutkimusta johtaneen Odornin mukaan lisää tutkittavaa ei ole. Työ tehtiin niin perusteellisesti ja objektiivisesti kuin koronapandemian oloissa oli mahdollista, hän sanoi.

Useat laitokset, joista lisätietoa olisi voinut olla saatavilla, ovat olleet koronapandemian takia pitkiä aikoja suljettuina. Niiden arkistoista olivat käytettävissä vain digitoidut osat.

Taitelijan näkemys JWST:stä työssään avaruudessa. Kaikkien aikojen suurin ja tehokkain avaruusteleskooppi on määrä laukaista matkaan joulukuun 18. päivänä. Adriana Manrique Gutierrez / Nasa GSFC /CIL

Nelsonin lyhytsanaisuus on herättänyt epäluuloa ja suuttumusta. Päätöstä on vaikea kunnioittaa, kun ei tiedä, mihin se pohjautuu, sanoo Carnegien tiedeinstituutin astronomi Johanna Teske Nature-lehdessä.

Samalla kannalla päätöksen läpinäkymättömyydestä on New Hampshiren yliopiston kosmologi Chanda Prescod-Weinstein, yksi nimenmuutosvetoomuksen aloittajista.

– Kysymys on vähintäänkin monimutkainen. Ja pahimmillaan lähetämme avaruuteen uskomattoman upean instrumentin, joka on homofobisen kaima, Prescod-Weinstein kommentoi NPR-radiokanavalle.

Fermin hiukkaslaboratorion astrofyysikko Brian Nord kutsuu päätöstä nyrkiniskuksi palleaan, yksiselitteiseksi kieltäytymiseksi kuulla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia astronomeja.

Kaikesta avoimuus- ja monimuotoisuuspuheestaan huolimatta Nasa ei tunnu erityisesti piittaavan vastuustaan herkissä kysymyksissä, jotka ovat vaikuttaneet marginalisoituihin ryhmiin, kommentoivat Prescod-Weinstein, Nord ja vetoomuksen kaksi muuta käynnistäjää sähköpostissa Naturelle.

Ikääntyneen avaruusteleskooppi Hubblen seuraaja JWST tutkii edeltäjänsä tavoin kosmoksen ilmiöitä: tähtien syntyä, galaksien kehittymistä, aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja. Nasan kumppaneita JWST:ssä ovat Euroopan avaruusjärjestö Esa ja Kanadan CSA. 

Nasan päätökseen tyytymättömät astronomit miettivät nyt jatkoa. JWST:n boikotointi ei ole monillekaan mahdollista, sillä Nasan uudelta lippulaivalta odotetaan huimia havaintoja.

Yhtenä mahdollisuutena on esitetty tutkimuksiin liitettävää kommenttia, jossa todetaan teleskoopin nimen ristiriitaisuus. Jotkut harkitsevat kutsuvansa teleskooppia tutkimuksissaan jollakin muulla nimellä.

Apulaisprofessori Chandra Prescod-Weinsteinin mielestä oiva vaihtoehto olisi tulkita kirjaimet uudella tavalla: JWST olisikin Just Wonderful Space Telescope, "kerrassaan mahtava avaruusteleskooppi".

Fysiikan Nobel-palkinto ilmastonmuutoksen monimutkaisten perusteiden avaajille

Tue, 05/10/2021 - 12:17

Ruotsin kuninkaallinen tiedeakamia on valinnut tämänvuotisen fysiikan Nobel-palkinnon voittajiksi ilmastoon vaikuttavien, ensituntumalta satunnaisilta vaikuttavien ilmiöiden tutkijat Syukuro Manaben ja Klaus Hasselmannin sekä Giorgio Parisin.

Ilmastonmuutoksen kaltaiset monimutkaiset järjestelmät ovat satunnaisuutensa ja epäjärjestelmällisyytensä vuoksi vaikeita ymmärtää. Tämän vuoden nobelistit saavat palkintonsa uusista menetelmistä, joilla he ovat kuvanneet näitä järjestelmiä ja ennustaneet niiden pitkän aikavälin toimintaa.

– Heidän keksintönsä osoittavat, että tietämyksellämme ilmastonmuutoksesta on tukeva tieteellinen perusta, joka pohjautuu havaintojen tarkkoihin analyyseihin, sanoi fysiikan Nobel-komitean puheenjohtaja Göran Hans Hansson.

Manabe ja Hasselman jakavat palkinnon toisen puolikkaan. Heidät palkitaan maapallon ilmaston fysikaalisesta mallintamisesta, muuttujien kvantifioinnista ja ilmaston lämpenemisen luotettavasta mittaamisesta.

Japanilaissyntyinen yhdysvaltalainen Syokuro Manabe, 90, ja saksalainen Klaus Hasselmann, 89, ovat ilmastonmuutostutkimuksen uranuurtajia. Mababe loi 1960-luvulla perustan nykyisille ilmastomalleille, ja Hasselmann laati 1970-luvulla sään ja ilmaston yhdistävän mallinnuksen.

Manabe osoitti muun muassa, miten hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä vaikuttaa lämpötiloihin Maan pinnalla.

Palkinnon toisen puolikkaan saa italialainen Parisi, 73, joka keksi monimutkaisten materiaalien yhteispelin atomitasolta paneettatasolle.

Hänen havaintojensa perusteella on kyetty ymmärtämään ja kuvaamaan monia täysin toisistaan erillisiltä vaikuttavia materiaaleja ja ilmiöitä fysiikan lisäksi monilla muillakin tieteenaloilla, muun muassa matematiikassa, biologiassa, neurotieteissä ja koeoppimisessa, Nobel-komitea perustelee.

Luonnontieteiden ja kirjallisuuden Nobel-mitaleissa on lainaus roomalaiselta runoilijalta Vergiliukselta: "Inventas vitam iuvat excoluisse per artes". Vapaasti sen voi tulkita tarkoittavan, että mitali on kunnianosoitus ihmiskunnan elämänlaadun parantamisesta tieteillä ja taiteella. Kuvassa on Albert Einsteinin mitali sadan vuoden takaa. Nobel-säätiö

Tällä viikolla on jo kerrottu lääketieteen ja fysiologian tuoreet nobelistit. He ovat David Julius ja Ardem Patapoutian, jotka palkitaan kuuman, kylmän, kosketuksen ja liikkeen molekyylitason vaikutusten tutkimuksista.

Viikko jatkuu kolmannella luonnontieteiden palkinnolla, kemialla, ja sen jälkeen vuorossa ovat kirjallisuuden ja rauhan Nobel-palkinnot. Ensi maanantaina myönnetään talouspalkinto, joka ei kuulu alkuperäisiin Nobeleihin.

Lue myös:

Nobel-raati palkitsi Einsteinin venkoillen ja viivytellen – sata vuotta myöhemmin hänen teorioistaan versoo yhä uusia Nobeleita

Ruotsalaisen sivistyksen puolesta barbariaa vastaan – ruotsalainen prikaati lähti Suomen sisällissotaan sankariteot mielessä, mutta ne hautautuivat Kalevankankaan veriseen lumeen

Mon, 04/10/2021 - 18:19

Kaikki oli tapahtunut nopeasti, liian nopeasti.

Tiedustelupartioita ei ollut lähetetty matkaan. Suuntaohjeet osoittautuivat täysin vääriksi. Metsäinen harju oli täynnä punaisten tarkka-ampujia.

Prikaatilaiset huonoine kivääreineen etenivät suoraan kohti vihollisen tulitusta.

"Kärsimme pakostakin suuria tappioita, koska etenimme yli kilometrin tasaisella aukiolla syvässä hangessa kohti vihollisen poteroita. Ja mitä syytä oli ylipäänsä edetä pellolla, kun molemmin puolin olisi ollut suojaisaa maastoa?" ihmetteli prikaatilainen Hallberg myöhemmin.

Valkoisten riveissä taistellut ruotsalainen prikaati oli saanut tulikasteensa Suomen sisällissodassa.

Paikka oli pahin mahdollinen: käynnissä oli Pohjoismaiden sotahistorian suurin taistelu, kamppailu Tampereesta. Se ratkaisisi sisällissodan lopputuloksen. Vastassa oli 12 000 hyvin aseistautunutta punaista.

Päivä, 28. maaliskuuta 1918, tunnetaan nimellä verinen kiirastorstai.

Muutaman tunnin aikana 17 ruotsalaista oli kaatunut, vakavasti loukkaantuneita oli 11, parikymmentä oli kateissa.

Prikaati oli menettänyt ensimmäisessä sotatilanteessaan neljänneksen miehistään.

– Se oli fiasko. Jonkun oli pakko kantaa vastuu katastrofaalisesta virhearviosta, kirjailija Jakob Lind sanoo.

Mannerheim oli komentanut joukon taisteluun, mutta häntä ei kukaan uskaltanut syyttää.

– Syntipukki saatiin joukkojen komentajasta, isoisästäni Hjalmar Frisellistä.

Jakob Lind on kirjoittanut ruotsalaisen prikaatin vaiheista kiehtovan teoksen Isoisän pistooli. Tositarina häpeästä, rakkaudesta ja fiaskosta Suomen sisällisodassa.

Samalla hän selvittää kuin salapoliisityönä sukuaan vaivanneen arvoituksen: miksi tukholmalainen herraspoika Hjalmar Frisell oli Suomessa keväällä 1918?

Jakob Lind tutki lähes 20 vuotta isoisänsä vaiheita. Materiaalia löytyi muun muassa sukulaisten ullakolta.Richard Hammarskiöld Lenin ohjeistaa Ruotsin kommunisteja

– Kun vallankumous Suomessa alkoi 27. tammikuuta 1918, se oli shokki Ruotsissa, Jakob Lind sanoo.

Ruotsin konsuli Walter Ahlström sähkötti Tukholmaan: "Tilanne epätoivoinen. Väliintulo ehdottoman välttämätön."

Myös Suomen hallitus esitti Ruotsille avunpyynnön.

Sosialidemokraattien ja liberaalien muodostama hallitus sanoi kuitenkin ei.

– Ruotsalainen sosialidemokratia oli pasifistisluonteista. Ruotsi oli pidetty erossa maailmansodasta, eikä sotaan itänaapurissakaan haluttu osallistua.

Periaatteessa Ruotsin demarit suhtautuivat myönteisesti valkoisten pyyntöön. He pitivät punaisten vallankumousta työväenluokan pettämisenä ja olivat yrittäneet viimeiseen asti saada Suomen sisarpuoluetta luopumaan väkivallasta.

Sota työväestöä vastaan oli kuitenkin mahdoton ajatus. Virallisesti Ruotsi pysyi Suomen sisällissodan ulkopuolella.

Sisällissota, johon sekaantui monta ulkovaltaa
  • Vuoden 1918 tapahtumien nimestä kiistelty pitkään. Nykyään puhutaan sisällissodasta.
  • Sisällissota-termin ongelma on se, että sotaan osallistui muitakin kuin suomalaisia.
  • Venäläissotilaita osallistui sotaan arviolta 7000-10 000.
  • Saksan noin 10 000 sotilaan Itämeren divisioonan rooli oli keskeinen Helsingin valloituksessa.
  • Ruotsi pysyi virallisesti erossa Suomen sisällissodasta.
  • Suomessa taisteli kuitenkin kaikkiaan noin tuhat Ruotsalaisen prikaatin sotilasta.
  • Lisäksi ruotsalaisia upseereita toimi Valkoisen armeijan johtotehtävissä.

Epävirallisesti Ruotsi kuitenkin sekaantui Suomen asioihin monellakin tasolla.

Jo ennen sodan syttymistä Ruotsi oli tukenut Suomen itsenäistymispyrkimyksiä sallimalla jääkäreiden kauttakulun Saksaan. Valkoiselle Suomelle oli myös toimitettu aseita.

Sosialidemokraateista vasemmalla olevat vallankumoukselliset puolestaan yrittivät lakkoilemalla ja häiritsemällä junaliikennettä estää valkoisen Suomen auttamisen.

– Ruotsin vallankumoukselliset olivat saaneet Leniniltä ohjeen olla sotimatta. Sen sijaan heidän piti pysäyttää Ruotsin vastavallankumouksellinen toiminta, Jakob Lind selittää.

Myös Ruotsissa oli ollut levottomuuksia. Työväestö oli vuonna 1917 osoittanut mieltä ruokapulan takia ja osa oikeistoa oli järjestäytynyt aseellisiksi kaarteiksi. Uhkaava tilanne oli kuitenkin rauennut.

Suomessa puhjennut sisällissota aktivoi uudestaan ne, jotka halusivat toimia.

Olof Palme haluaa palauttaa Suomen Ruotsin yhteyteen

29. tammikuuta 1918 Thulen vakuutusyhtiön pääkonttorissa Tukholman keskustassa oli koolla vaikutusvaltainen joukko.

Salaisen kokouksen isäntänä toimi vakuutusyhtiön johtaja Sven Palme. Paikalle oli saapunut myös Tukholman suomalaispiirien keskushenkilö Johan Mannerheim, valkoisen kenraalin pikkuveli.

Oltiin perustamassa Suomen ystävät -yhdistystä.

Suomen sisällissota on alkanut kolme päivää aiemmin. Oli kiire. Tavoitteena oli nopealla aikataululla rekrytoida 1500 sotilaan joukko-osasto, prikaati, ja lähettää se Mannerheimin avuksi.

Palmen ja Mannerheimin kautta yhdistyksellä oli yhteys sekä Ruotsin rahapiireihin että Suomen valkoiseen armeijaan.

– Ruotsalainen prikaati oli yksityinen sota-alan yritys, jota Ruotsin elinkeinoelämä ja teollisuus rahoittivat. Sillä oli vahva tuki paitsi porvariston, myös sosialidemokraattien ja kulttuurieliitin piirissä, Jakob Lind selittää.

Suomen kohtalo koettiin Ruotsissa läheiseksi. Sisällissota liitettiin samaan jatkumoon Suomen sodan ja monien muiden Ruotsin ja Venäjän välisten sotien kanssa, joissa sotatanner oli Suomi.

– Nykyruotsalaisen on vaikea käsittää sitä, sillä enää tällaista historiallisen yhteyden kokemusta Suomen kanssa ei ole.

Prikaatia mainostettiin sanomalehdissä. Värväytyneistä noin 40 prosenttia tuli työväenluokasta.

– Heille bolsevismi ja Venäjä oli arkkivihollinen, joka nyt yritti vallata Suomea. Se piti estää.

Prikaatiin houkutteli myös rahallinen korvaus, joka ylitti monen työläisen normaaliansiot.

Hjalmar Frisell, Olof Palme ja muutama muu Ruotsalaisen prikaatin johtohahmoista kehottivat maanmiehiään saapumaan Ouluun, jossa prikaati valmistautui taisteluihin. Jakob Lindin kokoelma

Prikaatilaisten joukossa oli myös paljon yläluokkaista, koulutettua väkeä.

Yksi tunnetuimmista oli Sven Palmen poika, historioitsija Olof Palme, tulevan pääministerin setä. Palme oli idealisti, joka haaveili Suomen sotaa edeltävistä rajoista.

– Hänen tavoitteensa oli palauttaa Suomi Ruotsin yhteyteen, Jakob Lind sanoo.

Kolonialistinen ajatus Suomen ja Ruotsin jonkinasteisesta jälleenyhdistymisestä ei ollut harvinainen prikaatilaisten keskuudessa. Voittoisan sodan myötä Ruotsista ehkä tulisi taas Pohjolan mahtivaltio, jonka valtapiiri ulottuisi vähintäänkin Ahvenanmaalle, mieluiten koko Suomeen.

Moni myös koki Olof Palmen tavoin lähtevänsä sotaan ruotsalaisen sivistyksen puolesta, idän barbariaa vastaan. Barbaareja olivat paitsi venäläiset, myös Suomen punainen, pääosin suomenkielinen työväestö. Taustalla vaikutti siis myös kielipoliittisia, osin rasistisia motiiveja.

Joillekin, muun muassa Jakob Lindin isoisälle, syy lähteä Suomeen sotimaan oli seikkailunhalu.

– Hän lähti Suomeen, koska oli työtön, rahaton, ja koska hän oli tavannut erään tytön.

Sota onkin kauheaa, ja sitten kotimaakin kääntää prikaatilaisille selkänsä

Jakob Lindin kertomus ruotsalaisen prikaatin ja samalla myös isoisänsä vaiheista on kokoelma epäonnistumisia.

Vastoinkäymiset alkoivat jo ennen varsinaisia rintamatapahtumia.

Rekrytointi ei lopulta sujunutkaan suunnitelmien mukaan.

– Ruotsalaiset eivät sittenkään halunneet lähteä Suomeen kuolemaan, Jabob Lind huomauttaa.

Joukkojen vahvuus jäi suurimmillaankin noin 800 mieheen. Prikaatin sijaan pitäisikin puhua pataljoonasta.

Ruotsalaisen prikaatin koulutus jäi puolitiehen. Komentajaksi sattumalta päätynyt Hjalmar Frisell oli kiinnostuneempi arvomerkkien ja univormujen suunnittelusta kuin prikaatin johtamisesta.

Myös prikaatin aseistus oli kelvotonta. Miehet valittivat, ettei venäläisillä kivääreillä osu mihinkään.

Joukko-osastolla ei myöskään ollut lääkintätarvikkeita, mikä osoittautui kohtalokkaaksi heti ensimmäisessä taistelussa: sidetarpeiden uupuessa moni haavoittunut menehtyi verenvuotoon.

Jakob Lind halusi selvittää isoisänsä salaisuuden. Samalla hän kirjoitti Ruotsalaisen prikaatin historian.Richard Hammarskiöld

Jakob Lindin mukaan ruotsalainen prikaati ehti olla mukana kolmessa merkittävässä tapahtumassa: kiirastorstain järjettömältä vaikuttaneessa hyökkäyksessä, muutama päivä myöhemmin Tampereen rautatieaseman valtauksessa, jonka punaiset tosin olivat jo hylänneet sekä Tampereelta pakenevien punaisten jahtaamisessa, vangitsemisessa ja teloittamisessa.

– Ruotsalainen prikaati ampui ilman oikeudenkäyntiä noin 60 punavankia, Jakob Lind sanoo.

Lindin isoisä Hjalmar Frisell sai lopulta potkut komentajan tehtävästä. Olof Palme menehtyi Kalevankankaan hautausmaan portille.

Virallisesti ruotsalaista prikaatia kuitenkin juhlittiin voittoisan sisällissodan sankarijoukkona.

Helsingin Kauppatorin lähtoseremoniassa Mannerheim kiitti prikaatia urheasta taistelusta. Sotavoimaa enemmän ruotsalainen prikaati oli ollut hänelle kuitenkin politiikan pelinappula. Saksaa vieroksunut Mannerheim pyrki ruotsalaisen prikaatin avulla vesittämään Helsingin vallanneen Saksan armeijan vaikutusvaltaa.

Sodan jälkeen monelle prikaatilaiselle kävi huonosti.

Mieliala Ruotsissa oli muuttunut. Työpaikoilla ei katsottu hyvällä punaisia ampuneita entisiä prikaatilaisia. Moni jäi työttömäksi tai liittyi lakkorikkureihin. Itsemurhatkaan eivät olleet harvinaisuuksia: sota, erityisesti teloitukset, olivat traumaattinen kokemus, josta ei voinut puhua kenellekään.

Hjalmar Frisellin maine oli niin ryvettynyt, että hän jätti Ruotsin useaksi vuodeksi ja yritti aloittaa uutta elämää Afrikassa.

Jotain myönteistäkin Jakob Lind kuitenkin löytää ruotsalaisen prikaatin tarinasta.

– Prikaatin kokemukset Suomen sisällissodassa olivat varoittava esimerkki. Poliittiset äärilaidat ymmärsivät, että niiden täytyy liikkua kohti maltillista keskustaa. Tämä puolestaan lisäsi demokratian kannatusta.

Lue lisää:

Nälkä, pelko ja vihapuhe eli miksi Suomessa alkoi sata vuotta sitten sisällissota

"Kuva sisällissodasta on nyt entistäkin raaempi"

Joka kolmas päätyi joukkohautaan – Tammisaari oli vankileirihelvetti

Musta kulta sitoo hiilidioksidia ilmakehästä ja saa kasvit kukoistamaan – biohiilelle ladataan jopa myyttisiä odotuksia, mutta monta asiaa on vielä ratkaistavana

Mon, 04/10/2021 - 15:14

Purppuraomenapuut ja pihlajat notkuvat syksyn sadosta biohiilipuistossa Jätkäsaaren kaupunginosassa Helsingissä.

Biohiiltä maaperäänsä saaneet puut näyttävät rehevämmiltä ja pihlajanmarjasato runsaammalta kuin tavanomaisessa mullassa kasvavissa verrokkipuissa muutaman metrin päässä Hyväntoivonpuiston tutkimusalueella.

Mikä oikein saa puut kukoistamaan?

– Kasvit saavat paremmin ravinteita biohiilen ansiosta. Usein myös maaperän pieneliöt, bakteerit ja sienet tykkäävät siitä, sanoo Helsingin yliopiston AgriChar-ryhmän johtaja ja kasvinviljelytieteen yliopistonlehtori Priit Tammeorg.

Nyt asiaa tutkitaan tarkemmin helsinkiläisessä puistossa.

Hiilidioksidi maahan vuosisadoiksi

Biohiilen käytöllä maaperässä tavoitellaan kasvien hyvinvoinnin sijaan kuitenkin ensisijaisesti hiilensidontaa.

– Saamme siitä pysyvän hiilivaraston. Se sama hiilidioksidi, mikä on sitoutunut kasviin, on biohiilessä pysyvässä muodossa, sanoo VTT:n tutkija Esko Salo.

Biohiilen lisääminen esimerkiksi puistossa puiden kasvualustaan voi toimia ilmastonmuutoksen torjunnassa kahdella tavalla. Ensinnäkin biohiili itsessään sitoo hiiltä maahan. Samalla se usein parantaa kasvuolosuhteita ja voi siten tukea kasvien kasvua ja yhteyttämistä. Se taas lisää kasvien kykyä poistaa päästöjä ilmakehästä eli toimia hiilinieluna.

– Se on yksi tehokkaimmista keinoista miten voidaan kestävästi sitoa hiiltä ilmakehästä maaperään vuosisatoja tai jopa tuhansia, Tammeorg sanoo.

Helsingin päästöistä 2–3 prosenttia pois biohiilen avulla

Helsinki aikoo olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Koko Suomessa tavoite on vuodessa 2035.

Ihan kaikkia päästöjä kaupungeista ei saada kuitenkaan poistettua. Siksi tällaiset hiilensidonnan alueet voivat olla avuksi. Ne tuottavat niin sanottuja negatiivisia päästöjä eli poistavat hiilidioksidia ilmakehästä.

Biohiileen hiilidioksidi saadaan sidottua pysyvään muotoon ja kaivettua maaperään kasvien kasvualustaksi vuosisatojen ajaksi.

Biohiilen elinkaaren tutkimukset viittaavat lähes poikkeuksetta siihen, että biohiilen sisältämä hiili säilyy maassa ihmistoiminnan ja ilmastonmuutoksen mittakaavassa riittävän pitkään, jotta sitä voidaan käyttää hiilen poistamiseen ilmakehästä.

Helsinki voisi vähentää päästöjään 2–3 prosenttia, jos se käyttäisi tavanomaisen mullan sijaan biohiiltä kaikissa niissä puistoissa, joihin se vuosittain käyttää multaa, sanoo Carbon Lane -hiilipuistohankkeen vastuullinen johtaja, Aalto-yliopiston professori Mikko Jalas.

– Tässä on yksi tapa, miten sitä voitaisiin tehdä: lisätä puiden istutuksen yhteydessä biohiiltä maahan, Tammeorg sanoo.

Biohiili ei maadu, vaan säilyttää olomuotonsa maaperässä. Samoin on esimerkiksi metsäpalojen jäljiltä olevissa puissa. Biohiilen valmistukseen voidaan käyttää esimerkiksi puuta harvennushakkuista tai kaupunkien biojätettä.Janne Lindroos / Yle Tukholmassa asukkaat voivat tehdä omista jätteistään biohiiltä

Jätkäsaaren biohiilipuistoon on istutettu noin 80 puuta. Niiden juurilla maaperässä oleva biohiilen muodostama hiilivarasto vastaa noin kahden puisen omakotitalon puumateriaaleihin sitoutunutta hiiltä.

Hiilipuisto on jatkoa Carbon Lane-hankkeelle. Yhteistyössä on mukana Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Helsingin kaupungin tutkijoita.

Biohiilipuistojen suunnittelua varten on laadittu ohjeistus kaupungeille. Tavoitteena on koealueita, joissa tieteellisen kokeilun vaikutus, tiedon levittäminen sekä tieteellisen tutkimuksen periaatteiden huomioiminen on mahdollisimman tehokasta.

Ensimmäisellä sellaisella koealueella seurataan nyt biohiilikasvualustojen toimivuutta.

Tutkimus on ainutlaatuinen: kaupungin virkamiehet, tutkijat ja Suomen lähes kaikki keskeiset kasvualustojen toimittajat ovat mukana. Puistossa on käytetty yhteensä yhdeksää eri suomalaisvalmistajan kasvualustaa, joista seitsemään on lisätty biohiiltä.

Tieteellisen tutkimuksen lisäksi kokeillaan eri biohiiliseosten käyttöä viherrakentamisessa.

Tukholma on kokeillut biohiiltä jo vuosia kaupunkipuiden istutuksissa. Kaupungin viheraluesuunnittelijat havaitsivat, että biohiiliseoksiin istutetut puut kasvavat nopeasti ja vaikuttavat voivan paremmin kuin monet aiemmin perinteisemmin menetelmin istutetut ja hoidetut puut.

Tukholmassa on myös pyrolyysilaitos, joka valmistaa biohiiltä kaupunkilaisten puutarhajätteestä. Asukkaat voivat noutaa biohiiltä oman puutarhansa maanparannusaineeksi. Laitos tuottaa myös energiaa asuintalojen lämmitykseen.

Jopa myyttinen Eldorado liitetään biohiileen

Biohiilitutkimus on aktivoitunut viimeisen 10 vuoden aikana muun ilmastokeskustelun vanavedessä.

YK:n alainen hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC nosti viime vuonna raportissaan biohiilen mahdollisuudet esille ensimmäistä kertaa. Myös Suomen hallitusohjelmassa halutaan, että biohiilen mahdollisuuksia tutkitaan.

Kiinnostus biohiileen maanparannusaineena juontaa paljolti juurensa Etelä-Amerikan sademetsien lähtökohtaisesti köyhään maaperään. Kerrotaan, että Amazonin alueen sademetsässä eräät alkuperäiskansat paransivat viljelymaataan hiillytetyillä jätteillä jo noin 2500 vuotta sitten. Näistä ympäristöään huomattavasti viljavammista, tummista maa-alueista, käytetään nimitystä terra preta, intiaanien musta maa.

– Miten muuten köyhä ja hapan Amazonaksen maaperä voisi muuttua niin viljavaksi, Tammeorg kysyy.

Joissain yhteyksissä on jopa epäilyjä siitä, olisiko myyttisen Eldoradon kulta ollutkin mustaa kultaa eli viljavaa maata, eikä kultaa. Eldorado on tarujen mukaan Etelä-Amerikan pohjoisosassa sijaitseva kultainen kaupunki.

Biohiiliteollisuuden ja -tutkimuksen keskeinen visio on, että biohiilen avulla voidaan nopeasti tuottaa viljelyominaisuuksiltaan terra pretaa vastaava tuote ja samalla sitoa hiilidioksidia ilmakehästä.

– Biohiili on merkittävä yksittäinen toimi, jolla ilmastonmuutokseen pystytään vaikuttamaan, Salo sanoo.

Salo on tutkinut Jyväskylän kauppakorkeakoulussa tekemässään väitöskirjassaan biohiilimarkkinaa. Hän toimii Suomen biohiiliyhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistyksen toiminta on vuodenvaihteesta eteenpäin siirtymässä osaksi Bioenergia ry:tä.

Tutkimus on perustettu kaupunkipuistoon, jotta ihmisten tietoisuutta hiilinieluista ja niiden merkityksestä voidaan lisätä. Priit Tammeorg (vas.) ja Esko Salo tutkivat puiden kasvua.Janne Lindroos / Yle Kuumuus tekee biomassasta hajoamattoman

Biohiili on eloperäisestä aineksesta pyrolyysillä eli kuivatislauksella valmistettua huokoista, hiilirikasta materiaalia. Se on maassa hyvin hitaasti hajoavaa. Siksi se säilyy satoja, jopa tuhansia vuosia.

Tampereella biohiililaitos Carbofex tekee biohiiltä pyrolyysillä. Puuhake syötetään 800-asteiseen uuniin. Siellä se hiiltyy hapettomassa tilassa seitsemässä minuutissa mineraalimuotoon.

Kun biomassasta, kuten puuhakkeesta tai kaupungien viherjätteestä tehdään biohiiltä, jäljelle jää hiilen muoto, joka on mikrobisen hajotuksen kestävä.

– Aromaattisten yhdisteiden eli kuusihiilisten renkaiden uudelleenoraganisoituminen takaa sen, että mikrobit eivät pysty tätä biomassaa nopeasti hajottamaan, toisin kuin jos biomassaa tai haketta lisättäisiin maahan sellaisenaan, Tammeorg sanoo.

Maapallon luontaisessa hiilikierrossa kasvit sitovat kasvihuonekaasu hiilidioksidia yhteyttäessään. Hiilidioksidia vapautuu jälleen ilmakehään, kun kuolleet kasvit ja muut eliöt maatuvat. Jos biomassaa ei päästetäkään maatumaan, vaan se jalostetaan biohiileksi, hiilidioksidia saadaan sidottua ja pidettyä pois ilmakehästä.

Tällä hetkellä hiilidioksidia on ilmakehässä liikaa, ja sitä päätyy sinne eri lähteistä jatkuvasti lisää.

Ilkka Kemppinen / Yle Eikö biomassan kuumentaminen biohiileksi vie paljon energiaa?

Biohiilen tuotantoon, jakeluun ja käyttöön liittyvä energiatase eli tuotteen aikaansaamiseksi käytetyn energian määrä on asia, jota täytyy tutkia lisää, todetaan Helsingin kaupungin tilaamassa raportissa, jonka on tehnyt Sitowisen vanhempi asiantuntija Anu Riikonen.

Carbofex kertoo laitoksensa tuottavan kolme kertaa enemmän energiaa kuin se käyttää biohiilen valmistukseen.

Prosessi on eksoterminen eli aluksi se vaatii energiaa, mutta sen jälkeen, kun prosessi käynnistyy, se tuottaa itse energiaa. Carbofex myy ylijäämäenergian kaukolämmöksi kaupungille.

Carbofexin biohiililaitoksella biohiiltä tehdään pyrolyysillä 800-asteen kuumuudessa.Marko Melto / Yle

Suurempana kynnyskysymyksenä ilmastohyödyille on jo jonkin aikaa pidetty biohiilen tuottamiseen tarvittavan logistiikan ja biomassan hankinnan järjestämistä siten, että ilmastohyötyjä ei menetetä liikaa.

Biohiiltä tuotettaessa syntyy mustan hiilen hiukkasten lisäksi metaani- ja muita kaasumaisia päästöjä polttoprosessissa. Moderni tuotantolaitos, jossa pyrolyysikaasut voidaan kerätä talteen tai jälkipolttaa, tuottaa huomattavasti vähemmän ilmansaasteita.

Laajassa meta-analyysissa parhaat ilmastovaikutukset on havaittu silloin, kun biohiilen tuotantoon on yhdistetty prosessilämmön ja -kaasujen talteenotto, kuten Carbofexillä Tampereella.

Hakkuutähteet ja vaikeasti hyödynnettävät jätemateriaalit on yleensä todettu ilmastohyödyllisemmiksi raaka-aineiksi kuin sellaiset, joita voitaisiin käyttää energiantuotantoon tai kierrättää.

Tutkimuksissa biohiilellä on maaperään sekä hyviä että huonoja vaikutuksia

Hiiliviljelyä on nostettu Suomessa yhdeksi ratkaisuksi maatalouden päästöjen vähentämiseen. Siinä peltoon laitettavalla biohiilellä voisi olla oma osuutensa.

Peltoviljelyn kokoluokassa biohiili on tosin ainakin vielä turhan kallis käytettäväksi laajassa mittakaavassa.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan suomalainen kostea savimaa ei välttämättä ole edes otollisin paikka biohiilelle.

– Tässä katsotaan maantieteellistä ja alueellista vaikutusta. Tästä tutkimuksesta saadaan paljon hyvää tietoa, mikä on sitten erityisesti Helsingissä käyttökelpoista, Salo sanoo.

Maanparannusvaikutukset riippuvat voimakkaasti sekä biohiilen laadusta että käyttökohteesta, eivätkä ole aina olleet kovin vakuuttavia etenkään boreaalisella vyöhykkeellä, missä maaperä on muutenkin runsashumuksinen. Parhaat tulokset maataloudessa keskittyvät vahvasti trooppiselle ja subtrooppiselle vyöhykkeelle.

Biohiilen omat haitta-aineet, kuten kloridi ja PAHit tai raskasmetallit voivat olla haitallisia kasveille tai ympäristölle, mutta lisäksi se voi muuttaa maan pH:n muutoksen kautta haitta-aineiden liukoisuutta maaperässä.

Biohiili edistää viheralueiden hyvinvointia ja toimii samalla pitkäaikaisena hiilivarastona. Jätkäsaaren biohiilitutkimuksessa olevat puut ovat parin vuoden ikäisiä.Janne Lindroos / Yle

Helsingin yliopiston tutkimuksissa Viikissä biohiiltä on seurattu 12 kasvukautta.

Jos maassa on jo valmiiksi korkea hiilipitoisuus, merkittävästi lisää satoa ei välttämättä tule, vaikka biohiili parantaakin kasvien veden ja ravinteiden saantia.

Biohiilellä on vaikutuksia maaperän eliöstöön, sekä sen määrään että lajivalikoimaan, mutta aihetta on tutkittu vasta varsin vähän ja lyhyen aikaa.

Viikissä tehtyjen tutkimusten päätulos on se, että havupuupohjainen biohiili on pohjoisissa oloissa turvallinen menetelmä hiilen sitomiseksi peltomaahan myös maaperäeliöiden kannalta.

Biohiilen vaikutusten maan eliöstöön uskotaan syntyvän sitä kautta, että se muuttaa maaperän ominaisuuksia, kuten vedenpidätyskykyä, lämpötilaa ja happamuutta, ja toimii mikrobien elinympäristönä.

Monissa tutkimuksissa maailmalla tietynlaisilla biohiilillä on ollut voimakkaita haittavaikutuksia esimerkiksi lieroihin. Meikäläisissä oloissa näyttää, että lierojen reaktiot biohiileen eivät ole kovin voimakkaita. Ne jopa syövät sitä.

Biohiilestä on moneksi

Biohiiltä on kokeiltu käyttää moneen muuhunkin.

Helsingin kaupungin tilaamassa raportissa todetaan, että maa-aineksen ja hulevesien puhdistus vaikuttavat lupaavammilta sovellusaloilta biohiilelle kuin maanparantaminen.

Kouvolalainen Carbons-yritys valmistaa biohiiltä pajusta ja kehittää ratkaisuja muun muassa hule- ja valumavesien käsittelyyn ja kasvillisuuden elvyttämiseen.

Metsäyhtiö Stora Ensolla on suunnitelmia valmistaa biohiiltä havusellumassan sivutuotteesta ligniinistä. Yhtiön mukaan sitä voitaisiin käyttää raaka-aineena esimerkiksi kuluttajaelektroniikan akuissa.

Helsingin Pasilaan on rakennettu biohiilipohjaista vedenpuhdistusta.

Start-up-yrittäjä Henrietta Kekäläisen Kaliforniassa toimiva kasvuyritys Carbo Culture valmistaa biohiiltä biojätteestä.

Biohiiliteknologian kehitys voisi olla Salon mukaan suomalaisyrityksille vielä suurempi mahdollisuus kuin biohiilen tuotanto.

Nykyinen lainsäädäntö ei selkeästi tunnista biohiiltä, eikä näin ollen aseta sen käytölle tai tuotannolle tavoitteita eikä niiden edistämiseksi keinoja.

Nobel-viikko alkaa lääketieteellä, koronarokote on ykkössuosikki mutta muitakin veikkauksia on – katso Nobel-tilaisuus suorana puolenpäivän jälkeen

Mon, 04/10/2021 - 10:45

Ruotsin Karoliinisen instituutin Nobel-komitea kertoo puolenpäivän jälkeen, ketkä saavat tämänvuotisen lääketieteen ja fysiologian Nobel-palkinnon. Ehdottomana suosikkina veikkailuissa ovat koronataistelun ykkösaseen eli mRNA-rokotetekniikan kehittäjät.

Voittajan valinta on kuitenkin pitkä prosessi. Ehdokasasettelu umpeutui jo tammikuussa. Silloin mRNA-rokoteteknologian voittokulku SARS-CoV2-virusta vastaan ei ollut vielä alkanut, vaikka teknologiaa sinänsä on tutkittu jo 1980-luvulta.

Korkealla arvailuissa on toinenkin koronapandemian aikana etulinjaan noussut aihe, immuunijärjestelmän kaksijakoisuuden eli T- ja B-solujen toiminta, mutta suosikkien listalla on myös muun muassa rintasyövän perinnöllisyystutkimus.

Viime vuonna lääketieteen Nobel-palkinnon saivat hepatiitti C:tä aiheuttavan viruksen löytäjät§, yhdysvaltalaiset Harvey J. Alter ja Charles M. Rice sekä brittiläinen Michael Houghton.

Sekä akuuttia että kroonista maksatulehdusta aiheuttava virus on pahimmillaan hengenvaarallinen. Ennen Alterin, Ricen ja Houghtonin tutkimuksia virusta ei tunnettu eikä siksi osattu täsmänujertaa.

Nobel-palkitut saavat mitalin, kunniakirjan ja noin 985 000 euroa eli kymmenen miljoonaa Ruotsin kruunua. Angela Weiss / EPA

Ruotsalaiskemisti ja -liikemies Alfred Nobelin perinnön pohjalta vuodesta 1901 jaetut palkinnot annetaan Nobelin testamentin perustelujen mukaan heille, jotka ovat parhaiten edistäneet ihmiskunnan hyvää tieteen tai taiteen keinoilla.

Testamentissaan Nobel edellytti myös, että palkinto annetaan edellisen vuoden saavutuksen perusteella.

Sitä sääntöä Nobel-komiteat ovat venyttäneet, sillä tieteelliset ja taiteelliset saavutukset eivät synny tyhjästä. Palkituissa kaksikoissa tai kolmikoissa on yleensä myös perustututkijoita, joiden työlle läpimurto on saattanut alkaa rakentua jo vuosikymmeniä sitten.

Nobel-viikko jatkuu lääketieteen jälkeen muilla luonnontieteillä eli fysiikalla ja kemialla. Tällä viikolla selviävät myös kirjallisuus- ja rauhan-Nobelien saajat ja ensi maanantaina vielä talouden palkitut, vaikka he eivät virallisesti nobelisteja olekaan.

Korjattu 11:05: Ehdokasasettelu umpeutui tammikuussa

Voimakas aurinkomyrsky voi kaataa sähköverkot ja pilkkoa internetin – Suomessa tutkitaan, miten odotettuun myrskyyn pitäisi varautua

Sat, 02/10/2021 - 07:09

Syyskuussa 1859 poikkeuksellisen voimakas aurinkomyrsky pyyhkäisi Maan yli. Geomagneettinen myrsky kaatoi lennätinverkon ja synnytti kirkkaita revontulia lähellä päiväntasaajaa.

Myrsky sai alkunsa Auringon koronan massapurkauksesta, joita tapahtuu tähdessämme keskimäärin päivittäin. Vuoden 1859 purkaus oli kuitenkin tavallista rajumpi ja se suuntautui suoraan kohti Maata.

Purkauksen havaitsi ensimmäisten joukossa brittitähtitieteilijä Richard Carrington, jonka mukaan myrsky myöhemmin nimettiin.

Carringtonin tapaus on voimakkain geomagneettinen myrsky, jonka ihmiskunta on pystynyt suoraan mittaamaan. Aikalaiskertomusten ansiosta kuitenkin tiedämme, että vastaavanlaisia poikkeuksellisen voimakkaita aurinkomyrskyjä on osunut Maahan aikaisemminkin.

Syksyllä 1770 geomagneettinen myrsky muutti taivaan punaiseksi Aasian yllä lähes kahden viikon ajaksi.

Keväällä 1582 revontulia nähtiin usean päivän ajan Lissabonin ja Kioton leveysasteilla asti.

Nämä aurinkomyrskyt tarjosivat upeita näytöksiä, mutta ne eivät aiheuttaneet sen suurempia ongelmia ihmisille. Kun vastaavanlainen myrsky pyyhkäisee Maan yli seuraavan kerran, tilanne saattaa olla täysin toinen.

Sääennuste seuraavan Carringtonin varalle

Keskivoimakkaita aurinkomyrskyjä osuu Maahan silloin tällöin. Niiden vaikutukset kohdistuvat maapallon navoille.

Syksyllä 2003 tällainen myrsky kaatoi Malmön sähköverkon. Keväällä 1989 melko voimakas geomagneettinen myrsky aiheutti 9 tuntia kestäneen sähkökatkon Kanadassa. Modernin ajan voimakkain aurinkomyrsky aiheutti vuonna 1921 sähköpaloja ympäri maailman.

Aurinkomyrskyjen tiedetään vahingoittaneen myös satelliitteja ja häirinneen tutkasignaaleja.

Nämä ovat kuitenkin olleet keskisuuria puhureita. Carringtonin kaltaisen voimakkaan myrskyn seurauksista nykyinfrastruktuurille meillä on vain valistuneita arvauksia.

Tiedämme, että megamyrskyissä revontulivyöhyke laajenee Lapista lähes päiväntasaajalle. Lisäksi tiedämme, että Carringtonin aikana Mumbaissa mitattiin magnetometrillä samanlaisia lukuja kuin Malmössä vuoden 2003 myrskyn aikana.

Nyt näiden tietojen pohjalta suomalainen tutkimusryhmä pyrkii mallintamaan, miten todella raju aurinkomyrsky riepottelisi lähiavaruutta. Tarkoituksena on luoda sääennuste seuraavan Carringtonin varalle.

Voimakkaiden aurinkomyrskyjen aikana revontulivyöhyke on laajentunut kattamaan lähes koko maapallon. Mika Hirvonen Simulaatiot eivät kestäneet megamyrskyä

Avaruussäätä simuloivat mallit ovat vasta viime vuosina kehittyneet siihen pisteeseen, että niitä voidaan käyttää tällaisessa projektissa. Kevyempien myrskyjen perusteella luodut mallit eivät ole pystyneet simuloimaan rajuja puhureita.

– Monet mallit vain kaatuvat, kun niillä yrittää ajaa näitä supermyrskyjä, sanoo hanketta johtava Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori Minna Palmroth.

Nyt osa malleista on saatu pysymään pystyssä, joten niiden avulla on mahdollista simuloida myös voimakkaan geomagneettisen myrskyn vaikutuksia Maan magneettikehään.

Näiden simulaatioiden tuloksia vertailemalla Palmrothin ryhmä pyrkii luomaan tarkemman arvion siitä, minkälaiset olosuhteet vallitsivat Carringtonin myrskyn aikana.

Kun kuva myrskystä tarkentuu, tutkijat esittelevät tuloksensa tahoille, joiden toiminnalle voimakkaat geomagneettiset ilmiöt aiheuttavat riskejä. Näitä ovat esimerkiksi sähköverkkoyhtiöt ja viestiliikennettä hallinnoivat yritykset.

– Me kuvaamme ympäristön; tämänlaisia hiukkasia on näin ja näin paljon, ja niillä on tällainen energia. Kestävätkö muuntajat? Palmroth sanoo.

Suomen sähköverkko ei ole kaatunut aurinkomyrskyssä

Tähän asti Suomen sähköverkko on kestänyt häiriöttä kaikki isommat aurinkomyrskyt. Tähän on kolme syytä, sanoo verkkoyhtiö Fingridin suunnittelupäällikkö Antti Harjula.

Ensinnäkin Suomen kantaverkko käyttää kolmivaiheisia täysmuuntajia, jotka sietävät paremmin aurinkomyrskyjen synnyttämiä geomagneettisesti indusoituneita virtoja kuin monien muiden maiden käyttämät yksivaiheiset säästömuuntajat.

Lisäksi nämä muuntajat on maadoitettu tavalla, joka luo resistanssia näitä virtoja vastaan.

Ja kolmanneksi Suomen kantaverkon pisimmät johdot ovat sarjakompensoituja, mikä estää aurinkomyrskyn synnyttämät virrat kompensoiduilla johdoilla.

Harjula huomauttaa, että näitä ratkaisuja ei ole tehty aurinkomyrskyjen vuoksi.

– Meillä on verkon suunnittelussa tehty eri syistä valintoja, joista sattuu olemaan hyötyä myös geomagneettisesti indusoituneiden virtoja kannalta, hän toteaa.

Esimerkiksi tähtipistekuristimien käyttö maadoituksessa johtuu Suomen maaperästä, joka johtaa sähköä huonosti. Kuristimien avulla rajoitetaan vikavirran kulkua maahan, jotta lähialueelle ei muodostu vikatilanteessa vaarallisia jännitteitä. Samalla kuristimet rajoittavat aurinkomyrskyjen purskahdusten vaikutuksia verkkoon.

Kantaverkon sarjakompensointi on taas tehty suurempien tehojen siirtämiseksi pitkillä siirtoyhteyksillä.

Harjula ei usko, että edes Carringtonin kaltainen megamyrsky voisi kaataa Suomen sähköverkkoa.

– Meidän tekemien mallinnusten perusteella verkon pitäisi kestää tämän luokan geomagneettiset myrskyt, Harjula sanoo.

– Mutta tietenkin se, mitä muissa Pohjoismaissa tapahtuu, heijastuu myös meille.

Suomi sijaitsee aurinkotuulien kannalta riskialueella. Suomen kantaverkossa on havaittu suuria geomagneettisesti indusoituneita virtoja, mutta ne eivät ole aiheuttaneet vaaraa verkon toiminnalle.Karoliina Simoinen / Yle Yhdysvallat on valmistautunut lainsäädännöllä

Vuonna 2008 Yhdysvaltain kansallinen tiedesäätiö julkaisi raportin, joka maalasi synkän kuvan Carringtonin kaltaisen voimakkaan aurinkomyrskyn jälkeisestä maailmasta.

Raportissa todettiin, että myrskyn jäljiltä Yhdysvalloissa yli 130 miljoonaa ihmistä olisi ilman sähköä. Pahimmillaan sähköt saataisiin palautettua vasta kymmenen vuoden kuluttua. Pelkästään ensimmäisen vuoden aikana vahingot nousisivat kahteen biljoonaan eli tuhanteen miljardiin dollariin.

Myöhemmin raportin tulosten on todettu olleen liioiteltuja. Se kuitenkin herätti Yhdysvaltain hallinnon kiinnittämään asiaan huomiota.

Sittemmin Yhdysvalloissa on tullut voimaan laki, joka edellyttää sähköverkkoyhtiöitä varautumaan poikkeuksellisiin avaruussääilmiöihin. Yhdysvallat on ainoa maa, jossa on tämänkaltainen lainsäädäntö.

Harjula kertoo, että myös Fingrid on tehnyt yhdysvaltalaisen standardin mukaisen riskitarkastelun kantaverkolle.

– Suomen kantaverkko täyttää hyvin ne kriteerit, hän sanoo.

Aurinkomyrsky voi kaataa myös internetin

Aurinkomyrskyjen vaikutuksista sähköverkkoihin on kertynyt kokemuksia. Tietoverkkojen kohdalla näin ei ole. Kaikki edelliset myrskyt ovat tapahtuneet ennen nykyistä internet-aikaa.

Kalifornian yliopiston tutkijat ovat tänä vuonna selvittäneet, miten aurinkomyrsky vaikuttaisi internetiin.

Tutkimuksen mukaan paikalliset verkot pysyisivät todennäköisesti pystyssä, koska valokaapelit kestävät hyvin geomagneettisia hiukkasia. Lyhyet valokaapelit on usein myös maadoitettu tasaisin välein.

Sen sijaan merten pohjissa kulkevat suuret kaapelit ovat vaarassa.

Mantereiden välisen nettiliikenteen mahdollistavat kaapelit tarvitsevat matkan varrelle useita toistimia, jotka vahvistavat signaalia. Juuri nämä noin 100 kilometrin välein sijoitetut toistimet ovat vaarassa vaurioitua geomagneettisen myrskyn seurauksena.

Kun tarpeeksi moni toistin hajoaa, signaali katoaa.

Kalifornian yliopiston tutkimuksen mukaan etenkin Atlantilla ja Tyynellä valtamerellä olevat kaapelit ovat suurimmassa vaarassa pitkien välimatkojen takia. Meren pohjassa kulkevia tietoliikennekaapeleita ei ole maadoitettu tiheästi, mikä lisää signaalia vahvistavien toistimien riskiä rikkoutua. Kuvassa merikaapelia lasketaan Arrietaran rannalla Espanjassa kesällä 2017. Ander Gillenea / AFP

Vaikka internet on rakentunut verkostoksi, jossa signaalille löytyy aina vaihtoehtoisia reittejä, suurten kaapelivaltimoiden katkeaminen ruuhkauttaisi nopeasti liikenteen. Ongelmat alkaisivat kasautua, kun nimipalvelimia ja muita tärkeitä järjestelmiä katoaisi verkosta.

Meriyhteydet katkaissut aurinkomyrsky tuhoaisi todennäköisesti myös satelliitteja, jolloin maailmanlaajuiset tietoliikenneyhteydet palaisivat jonnekin 1950-luvun tasolle.

Megamyrsky saavuttaa Maan alle vuorokaudessa

Palmrothin johtaman tutkimuksen tarkoituksena on löytää keinot, joilla seuraavaan megamyrskyyn voitaisiin varautua. Rahoituksensa hanke saa Suomen Akatemialta, joka koronapandemian myötä on kiinnostunut myös muista nyky-yhteiskuntaan kohdistuvista riskeistä.

– Megamyrskyllä on suurin piirtein sama todennäköisyys kuin pandemialla, Palmroth huomauttaa.

Carringtonin kaltaisia voimakkaita geomagneettisia myrskyjä osuus Maahan 100 - 150 vuoden välein. Nyt edellisestä on kulunut 162 vuotta.

Seuraava Carrington voi tapahtua milloin tahansa.

Euroopan avaruusjärjestö ESA laukausi vuonna 2015 LISA Pathfinder -testisatelliitin Auringon ja Maan väliselle alueelle, jossa molempien kappaleiden vetovoimat kumoavat toisensa. Aurinkomyrksyjen parametrit saadaan selville vasta, kun sen tuulet ovat ohittaneet L1-nimisellä alueella olevat satelliitit. Normaalilta aurinkomyrskyltä kestää L1:stä alle tunti Maahan. Voimakkaan aurinkomyrskyn tuulet tulisivat tätäkin lyhyemmässä ajassa.2015 Euopean Space Agency via Getty Images

Viimeisen 40 vuoden suurimmat aurinkomyrskyt ovat tapahtuneet auringonpilkkumaksimin ja -minimin välillä. Nykyisen aurinkosyklin pilkkuminimi oli viime vuonna ja maksimi on vuoden 2026 tienoilla.

Tämän perusteella hihasta voisi ravistaa arvion, että jos selviämme vuoteen 2026 ilman megamyrskyä, voimme hetken hengähtää.

Täysin puskista aurinkomyrskyt eivät tule. Avaruussääpalvelut seuraavat koko ajan Auringon pinnan tapahtumia. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksella seurataan vuorokauden ympäri Auringon tapahtumia.

On melko todennäköistä, että voimakas purkaus tulee isosta auringonpilkusta. Niiden liikkeistä tutkijat ovat tietoisia.

Jos pilkussa tapahtuu räjähdys silloin, kun se on maapallon kannalta vaarallisella sektorilla, tieto siitä saadaan minuuteissa.

Keskisuuren aurinkomyrskyn matka Maahan kestää noin kolme päivää. Carringtonin myrskyllä tiedetään kestäneen 17 tuntia.

– Vaikka pystyisimme ennustamaan, että huomenna lähtee tällainen myrsky, niin siinä vaiheessa on myöhäistä alkaa päättämään, että mitä tehdään, Palmroth sanoo.

Salaliittoteorioihin uskovan käännyttäminen on vaikeaa – havaintopsykologi Jukka Häkkinen: "Joskus on hyväksyttävä, että ollaan eri mieltä"

Fri, 01/10/2021 - 20:30

Havaintopsykologian tutkija Jukka Häkkinen on viime aikoina pohtinut salaliittoteorioihin uskomista. Hän arvelee, että epävarmat ajat vaikuttavat siihen, että ihmiset kaipaavat selkeitä selityksiä outoihin aikoihin.

Siinä voisi olla yksi syy, miksi esimerkiksi koronapandemiaan liittyy niin paljon salaliittoteorioita.

Mutta miksi jotkut ihmiset uskovat niihin ja toiset eivät?

– On huomattu yksi asia, joka ennustaa salaliittoteorioihin uskomista. Ja se on, että uskot johonkin toiseen salaliittoteoriaan. Puhutaan sellaisesta asiasta kuin "salaliittomielentila".

Se onkin Häkkisen mukaan suurin piirtein ainoa yhteys, mitä tutkimuksissa on löydetty. Yhteyttä ei ole löydetty koulutukseen, älykkyyteen, epävamuuden sietokykyyn tai johonkin tiettyyn persoonallisuuden piirteeseen.

– Tutkimus on kuitenkin vielä kesken. Tämä salaliittomielentilahan kertoo siitä, että joku juttu siellä on, koska tämä kertyy samoille ihmisille, Häkkinen pohtii.

Skeptikoksi itseään luonnehtiva Jukka Häkkinen on ollut Skepsis ry:n puheenjohtaja ja kirjoittanut myös kirjoja liittyen ihmisten yliluonnollisiin kokemuksiin.

Katso Puoli seitsemän -lähetyksestä, miten hän selitti yleisöltä saatuja tarinoita:

Nobel-raati palkitsi Einsteinin venkoillen ja viivytellen – sata vuotta myöhemmin hänen teorioistaan versoo yhä uusia Nobeleita

Fri, 01/10/2021 - 18:45

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Albert Einsteinin Nobel-palkinnosta. Tai oikeastaan ei: palkintoluettelossa vuosi kyllä on 1921, mutta sinä vuonna fysiikan Nobel-palkinto jätettiin kokonaan jakamatta. Einstein sai omansa seuraavana vuonna, jolloin palkintoja myönnettiin kaksi.

Vähältä piti, ettei Einstein jäänyt kokonaan palkinnotta. Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian komitea, joka valitsee fysiikan Nobel-voittajat, oli vuosien ajan torjunut ehdotukset Einsteinin palkitsemisesta ja piti lopulta mieluummin välivuoden kuin palkitsi hänet.

Ensi viikolla kerrotaan tämänvuotiset valinnat. Voittajien työn kivijalkana saattaa hyvinkin olla jälleen kerran jokin Einsteinin uraauurtavista teorioista. Einstein Online -verkkosivu listaa 17 yleisen suhteellisuusteorian perintöön nojaavaa Nobelia.

Avaruustutkimuksesta, joka väistämättä kumartaa Einsteinille, tuorein Nobel myönnettiin viime vuonna. Sen saivat Roger Penrose, joka todisti matemaattisesti, että mustat aukot ovat suhteellisuusteorian mukainen ilmiö, sekä Reinhard Genzel ja Andrea Ghez, joiden johtamat tutkimusryhmät osoittivat, että Linnunradan keskellä täytyy olla supermassiivinen musta aukko.

Ehkä tänä vuonna on kvanttien vuoro? Edellisestä kvanttifysiikan Nobelista on kahdeksan vuotta.

"Sata vuotta suhteellisuutta, atomeja, kvantteja", julisti saksalainen juhlapostimerkki vuonna 2005 "Einsteinin ihmevuodeksi" kutsutun vuoden 1905 kunniaksi. Jokainen vuoden viidestä julkaisusta olisi yksistään taannut Einsteinin maailmanmaineen fyysikkona, sanoo Jukka Maalampi. Peer Grimm / EPA

Albert Einsteinia ehdotettiin ensi kertaa Nobel-voittajaksi vuonna 1910. Jo viisi vuotta aiemmin hän oli julkaissut suppean suhteellisuusteoriansa, valosähköisen ilmiön selityksen – josta Nobel lopulta myönnettiin – ja kolme muutakin merkittävää teoriaa.

Hän oli vasta 26-vuotias. Meriittejä ehti kertyä vielä paljon lisää, ennen kuin hän 50 vuotta myöhemmin makasi kuolinvuoteellaan miettien yhä suurinta haastetta, painovoiman ja sähkömagneettisen voiman yhdistävää kenttäteoriaa.

– Joku on laskenut, että Einstein olisi ansainnut kuusi tai seitsemän Nobel-palkintoa, sanoo Jyväskylän yliopiston fysiikan emeritusprofessori Jukka Maalampi.

Kävipä niinkin, että toinen fyysikko sai Nobelin yritettyään todistaa, että Einsteinin oli erehtynyt, Maalampi naureskelee.

Robert Millikan yritti osoittaa kokeellisesti, että Einstein oli väärässä valosäteilyn kvanttiteoriassaan, mutta joutuikin toteamaan sen oikeaksi. Hän itse asiassa mittasi kokeellisesti kvantin energian ja taajuuden välisen suhteen.

Millikan sai palkintonsa vuonna 1923, heti Einsteinin jälkeen, ja jälkilämmössä samasta ideasta palkittiin myöhemmin muitakin, Maalampi kertoo.

Einsteinin käsikirjoitus yleisestä suhteellisuusteoriasta oli 46-sivuinen. Kuva on otettu kymmenen vuotta sitten Israelin tiedeakatemian näyttelyssä, jossa käsikirjoitus oli ensi kertaa esillä. Debbie Hill / UPI / AOP

Moni esitti Einsteinille Nobel-palkintoa jo suppeasta suhteellisuusteoriasta, ja vuoden 1915 yleinen suhteellisuusteoria moninkertaisti ehdotusten määrän.

Nobel-komiteassa poikkiteloin oli etenkin Uppsalan yliopiston silmälääketieteen ja optiikan professori Allvar Gullstrand, oman alansa merkittävä uranuurtaja ja lääketieteen Nobel-palkittu.

Raati piti kiinni Gullstrandin perusteesta: Einsteinin teoriat eivät täyttäneet ehtoja, jotka Alfred Nobel oli asettanut testamentissaan. Palkinto piti antaa tieteilijälle, joka oli eniten hyödyttänyt ihmiskuntaa edellisen vuoden aikana.

Gullstrand ja moni muukin ruotsalaistutkija kyseenalaisti Einsteinin julkaisut liian teoreettisina ja siksi merkityksettöminä. Mutta oliko se ainoa syy Einsteinin sivuuttamiseen? Myös maailmanajan on päätelty vaikuttaneen.

– Saksassa oli juutalaisvastaisuus nousussa. Siellä oli tahoja, jotka eivät halunneet Einsteinin palkitsemista. En tiedä, siivilöityikö se Ruotsiinkin, mutta Nobel-komitea oli kyllä hyvin vastahankainen. Sääli, jos politiikka vaikutti, Maalampi sanoo.

Suomalaisfyysikon teoria kiinnosti Einsteinia

Cambridgen yliopiston astrofyysikko Arthur Eddington todisti vuonna 1919, että suhteellisuusteoria piti paikkansa.

Hän osoitti täydellisen auringonpimennyksen aikana tekemillään mittauksilla, että valo todellakin taipui Auringon painovoiman vaikutuksesta. Auringon ohi kulkevan valonsäteen suunta muuttui, kuten Einstein oli ennustanut.

– Sitä ennen Einstein oli itsekin sitä mieltä, että oli kaksi mahdollisuutta, hänen suhteellisuusteoriansa ja suomalaisen Gunnar Nordströmin vähän yksinkertaisempi teoria. Nordströmin mukaan valonsäteiden olisi pitänyt tulla Auringon ohi suoraan, Jukka Maalampi kertoo.

Entisestä patenttitoimiston virkailijasta, vakiintuneen fyysikkokentän ajatusten haastajasta tuli hetkessä superjulkkis. Suhteellisuusteoria oli jotakin huimaa, vaikkei sitä olisi ymmärtänytkään.

Kun Einstein matkusti ensi kertaa Yhdysvaltoihin, satamassa oli vastassa tuhansia ihmisiä ja matka kaupungin halki taittui avoautosta huiskutellen. Lehdissä kommentoitiin, että hän kiinnosti ihmisiä enemmän kuin valtaisan suosittu baseballtähti Babe Ruth.

"Hän näytti taitelijalta, mutta takkutukan alla olivat aivot, joiden päätelmät ovat ällistyttäneet Euroopan terävimmän älymystön", ihasteli The New York Times -lehden toimittaja.

Huomiota riitti koko kaksikuisen kiertomatkan ajan. Kasvot tulivat kaikille tutuiksi lukemattomista lehtijutuista. Einstein, joka ei osannut englantia eikä pitänyt väkijoukoista, uupui ja kirjoitti ystävälleen odottavansa kiihkeästi pääsevänsä jo kotiin.

Huhtikuussa 1921 juuri Yhdysvaltoihin saapuneina Albert ja Elsa Einsteinia vielä hymyilyttää, mutta vierailun lopussa Einstein pyysi satamassa The Washington Herald -lehden toimittajalta saada puhua säästä tai "mistä muusta tahansa kuin suhteellisuusteoriasta". Yhdysvaltain kongressin kirjasto

Nobel-komitea ei sittenkään lämmennyt Einsteinille. Auringonpimennyksen todistusvoima ei vakuuttanut komiteaa, koska Eddington oli jättänyt yhden muista selvästi poikkeavan mittausarvon huomiotta. Sellainen on tieteessä täysin normaali menettely.

– Jo lukion oppikirjoissa sanotaan, että jos jokin mittauspiste on selvästi poikkeava, se kannattaa hylätä. On tapahtunut jokin mittaustekninen virhe. Mutta Eddingtonin mittauksista sanottiin, etteivät ne olleet täysin rehelliset, Maalampi kertoo.

Vuoden 1920 Nobel-palkinto myönnettiin sveitsiläiselle Charles-Edouard Guillaumelle rauta-nikkeli-seoksen tarkkuusmittauksista. Guillaumen kerrotaan olleen yhtä ällistynyt kuin kaikki muutkin.

Seuraavana vuonna entistäkin useampi fyysikko esitti palkintoa Einsteinille. Allvar Gullstrand sai laadittavakseen raportin yleisen suhteellisuusteorian ansioista. Hänen mielestään se perustui yhä luuloon, ei todisteisiin, eikä siitä ollut hyötyä ihmiskunnalle. Ei jatkoon.

Yhtä tylyn tuomion sai toiselta raportoijalta ehdotus valosähköisen ilmiön selityksen palkitsemisesta. Komitean korvia kuitenkin kuumotti pilkka Einsteinin sivuuttamisesta jo siinä määrin, että vuonna 1921 palkintoa ei myönnetty kenellekään muullekaan.

Kirjailija-kuvittaja Oliver Herford laski Einsteinin ihailijoista lempeää pilaa karikatyyrissään vuonna 1921. Kirjailija Bernard Shaw kysyy: "Sanohan Einie, luuletko todella ymmärtäväsi itseäsi?" Einstein vastaa: "En, Bernie. Ymmärrätkö sinä?"Yhdysvaltain kongressin kirjasto

Kun Einsteinia seuraavana vuonna taas ehdotettiin palkittavaksi sekä suhteellisuusteoriasta että valosähköisen ilmiön selittämisestä, Gullstrand ei raportissaan muuttanut mieltään mutta toinen raportoija oli uusi, teoreettinen fyysikko Carl Wilhelm Oseen.

Hän päästi Nobel-komitean piinasta ehdottamalla pyöreästi muotoiltua kompromissia: Einstein palkittiin "palveluksistaan teoreettiselle fysiikalle" ja perään mainittiin valosähköisen ilmiön selittäminen.

Ainoan kerran Nobel-palkintojen historiassa perusteluissa kerrottiin erikseen, mistä palkintoa ei myönnetty. Niissä sanottiin, ettei palkinto kattanut Einsteinin suhteellisuus- ja gravitaatioteorioita, "jos ne myöhemmin todistetaan oikeiksi".

– Se oli vähän kryptisesti sanottu. Siitä ollaan kahta mieltä. Tarkoittiko se sitä, että he jättivät oven auki toiselle Nobel-palkinnolle? Vai halusivatko he korostaa, etteivät olleet ottaneet suhteellisteoriaa huomioon? Jukka Maalampi puntaroi.

Avaruusteleskooppi Hubblen kuvassa viime vuodelta on poikkeuksellisen täydellinen Einsteinin rengas eli gravitaatiolinssi. Sellainen syntyy taaimman kappaleen säteilystä, jos kolme taivaankappaletta osuu juuri samalle linjalle. Ilmiö on Einsteinin suhteellisuusteorian mukainen. Esa & Nasa

Vaikka suhteellisuusteoria jäi ilman Nobelia, Einsteinin valotutkimukset ansaitsivat palkinnon jopa sitä enemmän, ainakin arkinäkökulmasta, tuumii Maalampi.

– Nobel-palkinto tuli nimellisesti valosähköisen ilmiön selittämisestä, mutta oikeastaan hänen suurtyönsä oli sen taustalla ollut ajatus, jonka mukaan valo koostuu kvanteista eli tavallaan hiukkasista.

Einsteinin julkaisussa oli esimerkkeinä kolme sovellusta. Yksi niistä oli juuri ilmiö, jossa metalliin osuva valo irrottaa rakenteeseen sitoutuneita elektroneja eli negatiivisia varaushiukkasia.

Saksalainen fyysikko Heinrich Hertz oli huomannut sen vahingossa 1880-luvulla kokeessa, jolla hän pyrki varmistamaan, että sähkömagneettiset aallot ovat olemassa. Sen jälkeen ilmiötä oli tutkittu paljon.

– Ihmeteltiin, miksi elektroneja ei välttämättä irtoakaan, jos valitsee minkä tahansa aallonpituisen tai taajuisen valon ja pommittaa sillä metallin pintaa. Mitään ei tapahdu, vaikka voimakkuutta kasvatettaisiin kuinka ja paljon, Maalampi kertoo.

Einsteinin vastaus loi pohjan kvanttifysiikalle

Ilmiötä ei osattu selittää, koska ajateltiin, että sähkömagneettisessa säteilyssä virtaa jatkuvasti energiaa. Siksi intensiivisen ja pitkän pommittamisen olisi pitänyt väistämättä antaa elektroneille vähitellen niin paljon energiaa, että ne olisivat irronneet metallista.

– Einsteinin idea oli, että valo koostuu energiapaketeista eli kvanteista eli fotoneista, niin kuin nykyään sanotaan. Energian määrä yhdessä paketissa riippuu valon taajuudesta. Mitä suurempi taajuus, sitä suurempi energia yhdellä kvantilla on, Maalampi selittää.

Fotoni luovuttaa elektronille energiansa, ja jos sitä on tarpeeksi, elektroni pystyy irtoamaan metallista. Siinä selitys: voimakaskaan säteily ei auta, jos erilliset kvantit eivät sisällä kylliksi energiaa, sillä vuorovaikutus on aina yhden kvantin ja yhden elektronin välinen.

– Se oli uutta. Max Planck oli jo tehnyt sen havainnon, että energian siirtyminen kuumennetun uunin seinämistä sisällä olevaan sähkömagneettiseen kenttään tapahtuu juuri tällaisina määräkokoisina annoksina. Mutta ei hänkään ajatellut, että säteily itse on hiukkasmaista, kvanteista koostuvaa.

Planckin selitys oli mekanismi, joka jollakin tavoin säätelee sitä, että energiaa pääsee virtaamaan vain palasina, Maalampi kertoo. Einstein oletti rohkeasti toisin.

– Käytännön elämän kannalta tämä on Einsteinin keksinnöistä mielestäni selvästi tärkein. Säteilyn kvanttiluonteella on paljon sovellutuksia nykyajan laitteina, joita meidän ympäristömme on täynnä.

Albert ja Elsa Einstein olivat Japanissa loppuvuonna 1922. Tukholmassa juhlittiin Nobel-voittajia. Meiji Seihanjo

Einstein oli matkalla Japaniin saadessaan tiedon Nobel-palkinnostaan mutta ei kääntynyt paluumatkalle. Hän oli kuullut olevansa kotimaassaan fasistien tappolistalla, mikä oli hyvä syy viipyä poissa Euroopasta.

Kenties hän myös ajatteli Nobel-palkinnosta nuivasti kaikkien käänteiden jälkeen. Vuonna 1919 hän oli ollut voitostaan niin varma, että oli luvannut avioeropaperissa palkintorahat elatusapuna entiselle vaimolleen ja kahdelle lapselleen.

– Luin jostakin, että hän ei maininnut matkapäiväkirjassaan koko palkintoa. Vaikka kyllähän hänestä sanotaan, ettei hän hirveästi välittänyt sellaisista huomionosoituksista ja oli vähän semmoinen kömpelö tiedemiestyyppi, tuumii Jukka Maalampi.

Ainakin yksi Einsteinin kommentti tuolta ajalta on kuitenkin säilynyt, vastaus tanskalaiselle atomifyysikolle Niels Bohrille, joka sai toisen vuonna 1922 myönnetyistä fysiikan Nobeleista. Hän kirjoitti olevan iso ilo ja kunnia, että se tapahtui juuri samana vuonna Einsteinin kanssa.

Einstein vastasi: "Voin liioittelematta sanoa, että lämmin kirjeesi oli minulle yhtä paljon mieleen kuin palkinto."

Niels Bohr ja Albert Einstein olivat hyvät ystävykset mutta myös kiistakumppanit, joilla oli kiihkeitä erimielisyyksiä kvanttimekaniikasta. Paul Ehrenfest / Historic Collection / AOP

Albert Einsteinin Nobel-palkinnosta on (noin) sata vuotta. Hänellä on edelleen suuri merkitys monen fundamentaalisen asian keksijänä. Esimerkiksi aineen koostumista molekyyleistä ei yleisesti uskottu ennen Einsteinin tuotteliaan "riemuvuoden" julkaisua.

– Hän keksi, miten molekyylien olemassaolo voidaan osoittaa tutkimalla pienten hiukkasten poukkoilevaa liikettä nesteessä. Muutama vuosi myöhemmin molekyylit pystyttiin havaitsemaan konkreettisesti tällä tavalla, kertoo professori Jukka Maalampi.

Einstein keksi myös tavan määrittää molekyylien massat, mikä on lääketieteellisesti hyvin tärkeää, Maalampi lisää.

Einsteinin perintö elää myös muuten.

– Hän on ollut läpi vuosikymmenien yksi tiedemiesesikuvista. Sellaisia tarvitaan. Nobel-palkintonsakin hän sai tutkimuksesta, jonka teki 26-vuotiaana nuorena miehenä. Hän on malli ennakkoluulottomasta ja kuvia kumartamattomasta ajattelusta, koska uskalsi astua ruudun ulkopuolelle.

Maalammella lukion fysiikanopettaja antoi aikoinaan luettaviksi yliopiston luentomuistiinpanoja, jotka käsittelivät kahta asiaa, suhteellisuusteoriaa ja kvanttiteoriaa.

– Ja niissä molemmissahan Einsteinilla oli sormensa pelissä.

Luonnontieteiden Nobel-palkinnot 2021 jaetaan ensi viikolla:
  • ma 4.9. lääketiede ja fysiologia
  • ti 5.9. fysiikka
  • ke 6.9. kemia

Pages